HELVETTI


"Katso, se päivä tulee liekehtivänä kuin tulinen uuni. Kaikki röyhkeät ja pahantekijät ovat silloin oljenkorsia. Se päivä tulee ja sytyttää ne liekkiin - sanoo Herra Sebaot - eikä niistä jää jäljelle juurta eikä vartta."
Mal. 3:19

Helvetti, ikuinen kidutus vai kadotus?

Heti viimeisen tuomion julistamisen tapahduttua Saatana enkeleineen ja häntä seuranneet ihmiset saavat rangaistuksensa. Heidän on kuoltava ikuinen kuolema. "Taivaasta iskee tuli, ja se tuhoaa ne kaikki." (Ilm. 20:9) Tämä on se päivä, "jona tuomio tulee ja jumalattomat tuhotaan." (2.Piet. 3:7) "Herran kostonpäivä" (Jes. 34:8), jolloin hän tekee 'oudon työnsä' (Jes. 28:21) tuhotessaan vihollisensa. "Jokainen, jonka nimeä ei löytynyt elämän kirjasta, heitettiin tuohon tuliseen järveen." (Ilm. 20:15) Paholainen ja hänen apulaisensa kärsivät saman kohtalon (Ilm. 20:10).

Koko Raamatun ilmoitus tekee hyvin selväksi, että tämä "toinen kuolema" (Ilm. 21:8), jonka jumalattomat joutuvat kärsimään, merkitsee heidän täydellistä hävittämistään. Mistä sitten on tullut käsitys ikuisesti palavasta helvetistä? Huolellinen tutkiminen osoittaa, että Raamattu ei opeta sellaisen helvetin tai piinan olemassaoloa.

Helvetti

Raamatun opetuksen mukaan helvetti on rangaistuksen ja hävityksen paikka ja tila, jossa ne, jotka hylkäävät Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen tarjoaman pelastuksen, kärsivät iankaikkisen tulen vaikutuksesta toisen kuoleman.

(Sana 'helvetti' esiintyy suomalaisessa raamatunkäännöksessä vain Uudessa testamentissa ja on käännös kreikan kielen sanasta geenna, gehenna. Sana esiintyy yhtä poikkeusta (Jaak. 3:6) lukuun ottamatta vain evankeliumeissa: Matt. 5:22, 29, 30; 10:28; 18:9; 23:15, 33; Mark. 9:43, 45, 47; Luuk. 12:5. - Suom. huom.)

Kreikan sana geenna on peräisin heprean sanoista Ge Hinnom, 'Hinnomin laakso' - Jerusalemin eteläpuolella sijaitseva rotko. Siellä israelilaiset olivat toimittaneet pakanallisia riittejä polttamalla lapsia Moolokille (2. Aikak. 28:3; 33:1,6). Jeremia ennusti, että tämän synnin tähden Herra tekisi laaksosta Murhalaakson, jonne israelilaisten ruumiita haudattaisiin kunnes niille ei olisi enää tilaa. "Kenenkään hätistelemättä saavat haaskalinnut ja villieläimet syödä kuolleiden ruumiita." (Jer. 7:32,33; 19:6; Jes. 30:33) Jeremian profetia epäilemättä johti israelilaiset pitämään Ge Hinnomia jumalattomien tuomion paikkana, rangaistuksen ja häpeän kammottavana paikkana. Myöhemmin rabbiininen traditio mainitsee sen raatojen ja jätteiden polttopaikkana.

Jeesus käytti Hinnomin tulta vertauskuvana helvetin tulesta (katso esim. Matt. 5:22; 18:9). Siten Hinnomin liekit kuvasivat viimeisen tuomion kuluttavaa tulta. Jeesus totesi, että helvetin tuli pystyy hukuttamaan sekä sielun että ruumiin (Matt. 10:28; vrt. Luuk. 12:5).

Millainen on luonteeltaan helvetin tuli? Palavatko ihmiset helvetissä ikuisesti?

Jumalattomien kohtalo

Raamatun mukaan Jumala lupaa ikuisen elämän vain vanhurskaille. Synnin palkka on kuolema, ei ikuinen elämä helvetissä. (Room. 6:23)

Raamattu opettaa, että jumalattomien kohtalona on tuho (Ps. 37:9,34), he tuhoutuvat (Ps. 37:20; 68:3). He eivät elä ikuisesti tietoisuuden tilassa, vaan heidät poltetaan (Mal. 3:19; Matt. 13:30,40; 2. Piet. 3:10). Heistä tehdään loppu (Ps. 145:20; 104:35), heidän rangaistuksenaan on ikuinen kadotus. (2. Tess. 1:9)

Ikuinen rangaistus

Puhuessaan jumalattomien rangaistuksesta, Uusi testamentti käyttää sanoja 'ikuinen', 'iankaikkinen'. Ne on käännetty kreikan kielen sanasta aioonios, ja niitä käytetään sekä Jumalasta että ihmisestä puhuttaessa. Väärinkäsityksen välttämiseksi on muistettava, että aioonios on merkitykseltään suhteellinen. Kun Raamattu käyttää sanaa aioonios (iankaikkinen, ikuinen) Jumalasta, se merkitsee että hänen olemassaolonsa on päättymätön - sillä Jumala on kuolematon. Mutta kun tätä sanaa käytetään kuolevaisista ihmisolennoista tai katoavista asioista, se merkitsee niin pitkää aikaa kuin henkilö elää tai asianomainen esine on olemassa.

Esimerkiksi Juudaksen kirjeen 7. jakeessa sanotaan, että Sodoma ja Gomorra kärsivät "iankaikkisen tulen rangaistusta" (VKR). Kuitenkaan nuo kaupungit eivät enää pala. Pietari kirjoitti, että tuo tuli poltti nuo kaupungit "poroksi" (2. Piet. 2:6). "Ikuinen" tuli paloi niin kauan kuin oli jotain palamatta, ja sitten tuli sammui Vrt. Jeremian profetiaa Jerusalemin hävittämisestä tulella, jota kukaan ei voinut sammuttaa (Jer. 17:27). Ennustus toteutui, kun Nebukadnessar valloitti kaupungin (2. Aikak. 36:19). Tuli paloi kunnes kaupunki oli tuhoutunut, ja sitten se sammui.

Samoin kun Kristus lähettää jumalattomat "ikuiseen tuleen" (Matt. 25:41), heidät poltetaan "sammumattomassa tulessa" (Matt. 3:12). Vasta sitten kun tuli on polttanut kaiken eikä mitään ole jäänyt palamatta, tuli sammuu.

Kun Kristus puhui "iankaikkisesta rangaistuksesta" (Matt. 25:46), hän ei tarkoittanut ikuista rankaisemista. Hän tarkoitti sitä, että samoin kuin iankaikkinen elämä jatkuu halki ikuisuuden loppumattomien aikakausien, myös rangaistus on iankaikkinen - ei ikuisesti kestävää tietoista kärsimistä, vaan rangaistus, joka on lopullinen. Tuon rangaistuksen kärsivien loppu on toinen kuolema. Tämä kuolema on ikuinen, siitä ei ole eikä voi olla mitään ylösnousemusta.

Kun Raamattu puhuu "iankaikkisesta lunastuksesta" (Hepr. 9:12, VKR) ja "iankaikkisesta tuomiosta" (Hepr. 6:2), se viittaa lunastuksen ja tuomion ikuisiin tuloksiin - ei loppumattomasti jatkuvaan lunastamiseen tai tuomitsemiseen. Samoin kun Raamattu puhuu ikuisesta tai iankaikkisesta rangaistuksesta, se puhuu rangaistuksen tuloksesta eikä rankaisemisesta. Se kuolema, jonka jumalattomat kuolevat, on lopullinen ja ikuinen.

Kidutetaan aina ja ikuisesti

Myöskin Raamatun käyttämä ilmaisu "aina ja ikuisesti" (Ilm. 14:11; 19:3; 20:10) on antanut aihetta päätelmälle, että Saatanan ja jumalattomien rankaisemisprosessi jatkuisi kautta ikuisuuden. Mutta tässäkin alkutekstin sanonnan merkitys on riippuvainen siitä, mistä tai kenestä on kysymys. Kun puhe on Jumalasta, sen merkitys on absoluuttinen - sillä Jumala on kuolematon; mutta kun puhe on kuolevaisista luoduista, sen merkitys on rajoitettu.

Raamatun kuvaus Edomin rankaisemisesta antaa hyvän esimerkin tästä. Jesaja sanoo, että Jumala muuttaisi maan "palavaksi pieksi. Ei sammu se yöllä eikä päivällä, iäti nousee siitä savu; se on oleva raunioina polvesta polveen, ei kulje siellä kukaan, iankaikkisesta iankaikkiseen." (Jes. 34:9,10) Edom hävitettiin, mutta ei se enää pala. Sen hävityksen "iankaikkisuus" kesti kunnes tuho oli täydellinen.

Kaikkialta Raamatusta voimme selvästi havaita, että käsitteellä "ainiaan" on rajansa. Vanha testamentti sanoo, että orjan on palveltava isäntäänsä "ainiaan" (2. Moos. 21:6), että Samuel - poikanen sai jäädä pyhäkköön "ainiaaksi" (1. Sam. 1:22, VKR; uusi kirkkoraamattu suomentaa sanonnan alkutekstin todellisen merkityksen mukaisesti: "koko elämänsä ajaksi") ja että Joona ajatteli joutuneensa kalan vatsaan "ainiaaksi" (Joona 2:7), "iankaikkisesti" (VKR). Uusi testamentti käyttää sanontaa samalla tavoin: esimerkiksi Paavali neuvoi Filemonia ottamaan vastaan Onesimuksen, jotta tämä saisi asua hänen luonaan "ikuisesti" (Filem. 1:15). Kaikissa näissä tapauksissa sanonnat 'ainiaan' ja 'ikuisesti' tarkoittavat: 'niin kauan kun asianomainen elää'.

Psalmissa 92:8 sanotaan, että jumalattomat "tuhoutuvat, katoavat ikiajoiksi". Ja ennustaessaan suuresta lopullisesta maailmanpalosta Malakia kirjoittaa: "Katso, se päivä tulee liekehtivänä kuin tulinen uuni. Kaikki röyhkeät ja pahantekijät ovat silloin oljenkorsia. Se päivä tulee ja sytyttää ne liekkiin - sanoo Herra Sebaot - eikä niistä jää jäljelle juurta eikä vartta." (Mal. 3:19) Kun jumalattomat - Saatana, pahat enkelit ja katumattomat ihmiset - ovat kaikki hävitetyt tulella, enää ei ole käyttöä Kuolemalle eikä Tuonelalle. Nekin Jumala hävittää ainiaaksi (Ilm. 20:14). Raamattu tekee siis hyvin selväksi, että rangaistus, ei rankaiseminen, on ikuinen - toinen kuolema. Tästä rangaistuksesta ei ole ylösnousemusta, sen vaikutukset ovat ikuisia. Kun Jumalan lain rikkomisesta säädetty rangaistus on täysimääräisesti toimeenpantu oikeuden vaatimukset on tyydytetty. Nyt taivas ja maa julistavat Herran vanhurskautta.

Rangaistuksen periaate

Kuolema on lopullinen rangaistus synnistä. Syntinsä vuoksi kaikki, jotka kieltäytyvät Jumalan tarjoamasta pelastuksesta, kuolevat ikuisen kuoleman. Mutta jotkut ovat tehneet syntiä julkeasti, demonisesti nauttien siitä, että ovat tuottaneet toisille kärsimyksiä. Toiset taas ovat eläneet suhteellisen moraalista, rauhallista elämää, ja heidän syyllisyytensä on pääasiassa sitä, että he ovat torjuneet Kristuksessa tarjotun pelastuksen. Onko oikein, että molemmat ihmisryhmät kärsivät saman rangaistuksen?

Kristus sanoi: "Jos palvelija tietää, mitä hänen isäntänsä tahtoo, mutta ei varaudu siihen eikä toimi hänen tahtonsa mukaan, hän saa monta raipaniskua. Jos taas palvelija tietämättään tekee sellaista, mistä rangaistaan raipoin, hän pääsee vähillä iskuilla. Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan, ja jolle on paljon uskottu, se pannaan paljosta vastaamaan." (Luuk. 12:47,48)

Epäilemättä ne, jotka ovat kapinoineet Jumalaa vastaan eniten, tulevat kärsimään enemmän kuin ne, jotka eivät ole. Mutta meidän tulee ymmärtää heidän lopullinen kärsimyksensä suhteessa Kristuksen "toisen kuoleman" kokemukseen ristillä. Ristillä hän kantoi koko maailman synnit. Hänen kärsimänsä kuolintuskan - kuvaamattoman henkisen ahdistuksen - aiheutti synnin mukanaan tuoma kauhea ero Isästä. Samoin on kadotukseen joutuvien syntisten laita. He korjaavat sitä, mitä ovat kylväneet ei ainoastaan tässä elämässä, vaan myös viimeisessä, lopullisessa hävityksessä. Jumalan kasvojen edessä he kokevat syyllisyyttä synneistään, ja se saa heidät kärsimään sanoinkuvaamatonta tuskaa. Mitä suurempi syyllisyys, sitä suurempi tuska. Saatana, synnin alkuunpanija ja edistäjä, kärsii eniten.

Maan puhdistaminen

Kuvaillessaan Herran päivää, jolloin kaikki synnin jäljet hävitetään, Pietari kirjoittaa: "Herran päivä on tuleva niinkuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat." (2. Piet. 3:10, VKR)

Sama tuli, joka hävittää jumalattomat, puhdistaa maan synnin saasteista. Tämän maapallon raunioista Jumala luo "uuden taivaan ja uuden maan". Ja Johannes jatkaa: "Ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa olivat kadonneet" (Ilm. 21:1). Tässä puhdistetussa, uudestiluodussa maassa - lunastettujen ikuisessa kodissa - Jumala ei salli enää murhetta, vaivaa eikä kuolemaa (Ilm. 21:4). Lopultakin synnin aiheuttama kirous on poistettu (Ilm. 22:3).

Synti on niin kauhistava asia Jumalalle, että hän ei anna synnin missään muodossa ilmetä hänen maailmankaikkeudessaan ikuisesti. Synnillä ei siis ole oikeutta olla olemassa ikuisesti, vaan Jumala hävittää sen lopullisesti, kun sen aika on.