PERUSLUONTEISET OPINKOHDAT 20
Sapatti


Yhdessä Jumalan kanssa Aadam ja Eeva tutkivat paratiisikotiaan. Näkymä oli henkeäsalpaava, sanoin kuvaamaton. Kun aurinko hitaasti laski tuona perjantaina, luomisviikon kuudentena päivänä, ja tähdet alkoivat tulla näkyviin, "Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä, ja kaikki oli hyvää. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni kuudes päivä" (1. Moos. 1:31). "Näin tulivat valmiiksi taivas ja maa ja kaikki mitä niissä on" (1. Moos. 2:1). Siten Jumala päätti luomistyönsä.

Mutta niin kaunis kuin Jumalan juuri luoma maailma olikin, suurin lahja, minkä hän saattoi antaa vastaluodulle parille, oli etuoikeus henkilökohtaiseen suhteeseen hänen kanssaan. Niinpä hän antoi heille sapatin, päivän, johon liittyi erityinen siunaus, mahdollisuus yhdessäoloon ja seurusteluun heidän Luojansa kanssa.

Sapatti läpi Raamatun

Sapatilla on keskeinen asema Jumalan palvonnassa. Luomisen muistomerkkinä se ilmaisee syyn, miksi Jumalaa on palvottava: Jumala on Luoja, ja me olemme hänen luomiaan. "Siksi sapatti liittyy kaiken Jumalaan kohdistuvan palvonnan perustaan. Se opettaa tätä suurta totuutta mitä vaikuttavimmalla tavalla. Mikään toinen instituutio ei sitä tee. Ei vain viikon seitsemäntenä päivänä tapahtuvan jumalanpalveluksen vaan kaiken Jumalalle osoitettavan palvonnan perusta on siinä erossa, mikä vallitsee Luojan ja hänen luotujensa välillä. Tämä suuri tosiasia ei voi koskaan menettää merkitystään eikä sitä tule koskaan unohtaa." *1 Jotta tämä totuus pysyisi ikuisesti ihmissuvun mielessä, Jumala asetti sapatin.

Sapatti luomisessa. Sapatti on lähtöisin synnittömästä maailmasta. Se on Jumalan erityislahja, joka tekee ihmissuvun kykeneväksi kokemaan taivaan todellisuutta maan päällä. Sapatin asettamiseen liittyi kolme jumalallista tekoa:

1. Jumala lepäsi sapattina. Seitsemäntenä päivänä Jumala lepäsi (2. Moos. 31:17). Hän ei kuitenkaan levännyt sen vuoksi että olisi väsynyt tai ollut levon tarpeessa (Jes. 40:28). Tässä käytetty verbi 'levätä', shabath, tarkoittaa kirjaimellisesti työstä tai toiminnasta 'lakkaamista' (vrt. 1. Moos. 8:22). "Jumalan lepo ei ollut seurausta väsymyksestä tai heikkoudesta, vaan se merkitsi aikaisemmasta tehtävästä lakkaamista." *2

Jumala lepäsi koska hän halusi ihmisten lepäävän; hän antoi esimerkin, jota hän toivoi ihmisten seuraavan (2. Moos. 20:11).

Jos Jumala sai luomistyönsä päätökseen kuudentena päivänä (1. Moos. 2:1), mitä Raamattu tarkoittaa sanoessaan, että "seitsemäntenä päivänä hän lepäsi kaikesta työstään" (1. Moos. 2:2). Jumala oli lopettanut taivaan ja maan luomisen kuudentena päivänä, mutta sapattia hän ei ollut vielä tehnyt. Hän teki sapatin lepäämällä sinä päivänä. Sapatti oli hänen viimeinen kosketuksensa, jolla hän viimeisteli työnsä.

2. Jumala siunasi sapatin. Jumala ei ainoastaan tehnyt sapattia, hän myös siunasi sen. "Seitsemännen päivän siunaaminen merkitsi sitä, että se siten julistettiin jumalallisen suosion erityiskohteeksi ja päiväksi, joka tuottaisi siunausta hänen luoduilleen." *3

3. Jumala pyhitti sapatin. Pyhittäminen merkitsee pyhäksi tekemistä tai erottamista pyhään käyttöön. Ihmisiä, paikkoja (kuten pyhäkköjä, temppeleitä ja kirkkoja) ja aikoja (pyhäpäivät) voidaan pyhittää. Se tosiasia, että Jumala pyhitti seitsemännen päivän, merkitsee sitä, että tuo päivä on pyhä. Jumala erotti sen ylevään tarkoitukseen: rikastuttamaan Jumalan ja ihmisen välistä suhdetta. Jumala siunasi ja pyhitti seitsemännen päivän sapatin, koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstänsä. Hän siunasi ja pyhitti sen ihmistä varten, ei itseään varten. Hänen persoonallinen läsnäolonsa antaa sapatille Jumalan siunauksen ja pyhityksen.

Sapatti Siinailla. Israelilaisten Egyptistä lähtöä seuranneet tapahtumat osoittavat, että he olivat suurelta osin menettäneet käsityksen sapatista. Orjatyöhön liittyvät ankarat vaatimukset näyttävät tehneen sapatin vieton hyvin vaikeaksi. Pian sen jälkeen kun israelilaiset olivat saaneet vapautensa Jumala muistutti heitä heidän velvollisuudestaan viettää seitsemännen päivän sapattia. Tämä tapahtui mannaihmeen ja kymmenen käskyn antamisen välityksellä.

1. Sapatti ja manna. Kuukausi ennen kuin Jumala julisti lakinsa Siinailta hän lupasi kansalle suojeluksen tauteja vastaan, mikäli se tarkkaisi hänen käskyjänsä ja noudattaisi kaikkea hänen lakiansa (2. Moos. 15:26; vrt. 1. Moos. 26:5). Pian tämän lupauksen antamisen jälkeen Jumala muistutti israelilaisia sapatin pyhyydestä. Mannaihmeen avulla hän opetti heille hyvin konkreettisesti, miten tärkeänä hän piti sitä, että he lepäsivät seitsemäntenä päivänä.

Kunakin viikonpäivänä Jumala antoi israelilaisille riittävästi mannaa tuon päivän tarpeisiin. Heidän ei tullut säästää siitä mitään seuraavaksi päiväksi; jos he niin tekisivät, se pilaantuisi (2. Moos. 16:4,16 - 19). Kuudentena päivänä heidän tuli kerätä kaksinkertaisesti, jotta mannaa riittäisi sekä tuoksi päiväksi että sapatiksi. Jumala opetti heille, että viikon kuudes päivä oli valmistuspäivä. Hän opetti myös miten sapattia oli vietettävä. "Näin on Herra sanonut: Huomenna on lepopäivä, Herran pyhä sapatti. Leipokaa tänään, mitä haluatte leipoa, ja keittäkää, mitä haluatte keittää, mutta ottakaa talteen kaikki, mikä jää yli, ja säilyttäkää se huomisaamuun" (2. Moos. 16:23). Vain seitsemäntenä päivänä edellisenä päivänä koottu manna säilyi pilaantumatta (2. Moos. 16:24). Mooseksen sanat muistuttavat sapattikäskyn sanamuotoa: "Kuutena päivänä viikossa voitte sitä kerätä, mutta seitsemäntenä päivänä on sapatti, eikä sitä silloin ole" (2. Moos. 16:26).

Niiden neljänkymmenen vuoden eli yli kahdentuhannen viikoittain toistuvan sapatin aikana, jotka israelilaiset olivat erämaassa, mannaihme muistutti heitä tästä rytmistä: kuusi työpäivää ja seitsemäs lepopäivä.

2. Sapatti ja laki. Jumala sijoitti sapattikäskyn dekalogin keskelle. Se kuuluu näin: "Muista pyhittää lepopäivä. Kuutena päivänä tee työtä ja hoida kaikkia tehtäviäsi, mutta seitsemäs päivä on Herran sinun Jumalasi, sapatti. Silloin et saa tehdä mitään työtä, et sinä eikä sinun poikasi eikä tyttäresi, orjasi eikä orjattaresi, ei juhtasi eikä yksikään muukalainen, joka asuu kaupungissasi. Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaiken, mitä niissä on, mutta seitsemännen päivän hän lepäsi. Sen vuoksi Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen" (2. Moos. 20:8 - 11).

Kaikki dekalogin käskyt ovat elintärkeitä eikä mitään niistä tule hylätä (Jaak. 2:10), kuitenkin Jumala kiinnitti sapattikäskyyn erityistä huomiota. Siitä hän sanoi: "Muista." Näin hän muistutti ihmisiä vaarasta unohtaa sen merkitys.

Sanat, joilla käsky alkaa - "Muista pyhittää lepopäivä" - osoittavat, että sapattia ei asetettu vasta Siinailla. Nuo sanat ilmaisevat, että sapatti oli peräisin aikaisemmalta ajalta - itse asiassa luomisesta, kuten käskyn loppuosa paljastaa. Jumalan tarkoitus oli, että vietämme sapattia hänen luomistyönsä muistomerkkinä. Sapatti määrittelee ajan levolle ja Jumalan palvonnalle. Siten se ohjaa meitä mietiskelemään Jumalaa ja hänen tekojaan.

Luomisen muistomerkkinä sapatin vietto suojelee epäjumalanpalvelukselta. Muistuttaessaan meitä siitä, että Jumala loi taivaan ja maan, se erottaa hänet kaikista epäjumalista. Sapatin pitämisestä tulee näin merkki uskollisuudestamme elävälle Jumalalle - merkki siitä, että tunnustamme hänet suvereeniksi Luojaksi ja Kuninkaaksi.

Sapattikäsky toimii Jumalan lain sinettinä. Sinetit käsittävät yleensä kolme elementtiä: sinetin omistajan nimen, hänen arvoasemansa ja hänen valtapiirinsä. Virallisia sinettejä käytetään takaamaan tärkeiden asiakirjojen aitous. Asiakirjalla on takanaan sen viranomaisen arvovalta, jonka sinetti siihen on kiinnitetty. Sinetti vahvistaa, että tuo viranhaltija itse on hyväksynyt asiakirjan ja että sen tukena on koko hänen virkaansa liittyvä valta.

Kymmenestä käskystä juuri sapattikäskyssä on sinetin tärkeät elementit. Se on kymmenestä käskystä ainoa, joka ilmaisee tosi Jumalan sekä nimeltä: "Herra, sinun Jumalasi", arvoasemalta: "Herra teki" - Luoja - että hänen valtapiiriltään: "taivaan ja maan" (2. Moos. 20:10,11). Siten se siis sisältää Jumalan sinetin, joka on näin kiinnitetty hänen lakiinsa todistukseksi sen aitoudesta ja voimassaolosta.

Jumala todellakin teki sapatista "muistuttajan ja merkin hänen voimastaan ja arvovallastaan." *4

Tämä käsky jakaa viikon kahteen osaan. Jumala antoi ihmiskunnalle kuusi päivää työn tekemistä varten ja seitsemännen päivän, jolloin ei tullut tehdä mitään työtä (2. Moos. 20:9,10). "Viikon ensimmäiset 'kuusi päivää' ovat työpäiviä, mutta 'seitsemäs päivä' on lepopäivä. Seitsemäs päivä on erityinen Jumalan asettama lepopäivä. Siksi käsky alkaakin sanoin: 'Muista pyhittää lepopäivä.'" *5

Vaikka ihminen tarvitseekin ruumiillista lepoa elimistönsä virkistämiseksi, Jumala perustelee käskyään sapattilevosta omalla esimerkillään. Koska hän lepäsi työstään maailman ensimmäisen viikon lopussa, samoin on meidänkin levättävä.

3. Sapatti ja liitto. Kuten Jumalan lailla oli keskeinen asema hänen tekemässään liitossa (2. Moos. 34:27), samoin sapatilla, joka oli sijoitettu tuon lain sydämeen, oli huomattava asema hänen liitossaan. Jumala antoi sapatin olemaan "merkkinä liitostamme ja muistuttaisi heitä siitä, että minä, Herra, olen pyhittänyt heidät omaksi kansakseni" (Hes. 20:12; vrt. Hes. 20:20; 2. Moos. 31:17). Siksi Herra sanoi, että sapattia oli pidettävä "ikuisesti merkkinä liitosta" (2. Moos. 31:17). "Aivan kuten liitto perustui Jumalan rakkauteen kansaansa kohtaan (5. Moos. 7:7,8), samoin sapatti tuon liiton merkkinä on jumalallisen rakkauden merkki." *6

4. Vuotuiset sapatit. Viikoittaisten sapattien (3. Moos. 23:3) lisäksi oli seitsemän vuotuista juhlasapattia Israelin uskonnollisessa kalenterissa. Nämä vuotuiset sapatit eivät suoranaisesti liittyneet viikkorytmiin eivätkä seitsemännen päivän viikkosapattiin. Näitä sapatteja olivat happamattoman leivän juhlan ensimmäinen ja viimeinen päivä, helluntaipäivä eli viikkojuhla, pasunansoiton päivä, sovituspäivä sekä lehtimajanjuhlan ensimmäinen ja viimeinen päivä (vrt. 3. Moos. 23:7,8,21,24,25,28,35,36).

Koska näiden sapattien laskeminen riippui uskonnollisen vuoden alkamisesta, joka vuorostaan perustui kuukalenteriin, ne saattoivat osua mille viikonpäivälle tahansa. Kun tuollainen vuotuinen sapatti sattui viikkosapatille, sitä nimitettiin 'suureksi' sapatiksi (vrt. Joh. 19:31). "Viikoittainen sapatti oli asetettu luomisviikon lopussa koko ihmiskuntaa varten. Sitä vastoin vuotuiset sapatit olivat kiinteä osa juutalaisesta juhlamenojen ja seremonioiden järjestelmästä, joka säädettiin Siinain vuorella. Tämä järjestelmä viittasi eteenpäin Messiaan tulemukseen, ja sen noudattaminen päättyi Messiaan kuolemaan ristillä." *7

Sapatti ja Kristus. Raamattu osoittaa, että Kristus oli Luoja yhtä todellisesti kuin Isäkin (kts. 1. Kor. 8:6; Hepr. 1:1,2; Joh. 1:3). Hän siis oli erottamassa seitsemännen päivän lepopäiväksi ihmiskunnalle.

Kristus liitti sapatin niin hyvin lunastavaan kuin luovaankin työhönsä. Jumalana (Joh. 8:58; 2. Moos. 3;14) hän liitti sapatin dekalogiin voimakkaaksi muistuttajaksi tästä viikoittaisesta kohtaamisesta Luojan kanssa ja hänen palvonnastaan. Ja hän lisäsi toisenkin syyn sapatin vietolle: hänen kansansa vapahtamisen (5. Moos. 5:14,15). Näin sapatti on merkkinä niille, jotka ovat tunnustaneet Jeesuksen Luojakseen ja Vapahtajakseen.

Kristuksen kaksoistehtävänä Luojana ja Lunastajana tekee ymmärrettäväksi, miksi hän väitti Ihmisen Poikana olevansa "myös sapatin herra" (Mark. 2:28). Tuollaisella arvovallallaan hän olisi voinut poistaa sapatin jos olisi halunnut, mutta hän ei tehnyt sitä. Päinvastoin hän sovelsi sitä kaikkiin ihmisolentoihin sanoessaan: "Sapatti on ihmistä varten" (jae 27).

Maanpäällisen palveluksensa aikana Kristus antoi esimerkin uskollisesta sapatinvietosta. "Tapansa mukaan" hän osallistui jumalanpalvelukseen sapattina (Luuk. 4:16). Hänen osallistumisensa sapatin jumalanpalvelustilaisuuksiin osoittaa, että hän tunnusti sen jumalanpalveluspäiväksi.

Niin kiinnostunut Kristus oli sapatin pyhyydestä, että puhuessaan hänen taivaaseenastumistaan seuraavista vainoista hän neuvoi opetuslapsiaan: "Rukoilkaa, ettette joutuisi pakomatkalle talvisaikaan tai sapattina" (Matt. 24:20). Jonathan Edwards totesi tämän osoittavan, "että kristityt vielä silloinkin noudattivat tarkoin sapattia." *8

Kun Kristus päätti luomistyönsä, hän lepäsi seitsemäntenä päivänä. Tämä lepo merkitsi päätökseen saattamista ja saavutettua tulosta. Suuressa määrin samoin hän teki maanpäällisen toimintansa lopussa, kun hän saattoi päätökseen toisen suuren tekonsa historiassa. Perjantaina iltapäivällä, viikon kuudentena päivänä, Kristus päätti lunastustyönsä maan päällä. Hänen viimeiset sanansa kuuluivat: "Se on täytetty!" (Joh. 19:30). Raamattu korostaa, että hänen kuollessaan "oli valmistuspäivä, sapatti oli juuri alkamassa" (Luuk. 23:54). Kuolemansa jälkeen hän lepäsi haudassa ja siten osoitti, että hän oli saattanut päätökseen ihmissuvun lunastuksen. *9

Näin siis sapatti todistaa Kristuksen luomis - ja lunastustyöstä. Sapattia viettäessään hänen seuraajansa iloitsevat hänen kanssaan siitä, mitä hän on aikaansaanut ihmiskunnan hyväksi. *10

Sapatti ja apostolit. Opetuslapset pitivät sapattia suuressa kunniassa. Tämä käy ilmi Kristuksen kuoleman yhteydessä. Kun sapatti oli alkamassa, he lopettivat hautausvalmistelunsa ja "sapatin he viettivät levossa lain käskyn mukaan" tarkoituksenaan jatkaa työtään sunnuntaina, "ensimmäisenä päivänä sapatin jälkeen" (Luuk. 23:56; 24:1).

Apostolit kokoontuivat Kristuksen tavoin jumalanpalvelukseen sapattina. Evankelioimismatkoillaan Paavali meni synagogaan sapattina ja saarnasi Kristusta (Ap.t. 13:14; 17:1,2; 18:4). Pakanatkin pyysivät häntä saarnaamaan Jumalan sanaa sapattina (Ap.t. 13:42,44). Sellaisilla paikkakunnilla, missä ei ollut synagogaa, apostoli etsi sapatinpäivänä tavanomaisen rukouspaikan (Ap.t. 16:13). Kristuksen tavoin Paavalikin osoitti osallistumisellaan sapattina järjestettyihin jumalanpalvelustilaisuuksiin hyväksyvänsä seitsemännen päivän erityiseksi jumalanpalveluspäiväksi.

Tämä apostolin uskollinen viikkosapatin noudattaminen poikkesi täysin hänen asenteestaan vuotuisia juhlasapatteja kohtaan. Hän teki selväksi, että kristityt eivät olleet velvollisia viettämään näitä vuotuisia lepopäiviä, koska Kristus oli naulinnut seremonialliset säädökset ristille. Hän kirjoitti: "Kukaan ei siis saa tuomita teitä siitä, mitä syötte tai juotte tai miten noudatatte juhla - aikoja ja uudenkuun ja sapatin päiviä" (Kol. 2:16,17). Koska "tekstiyhteys käsittelee rituaalikysymyksiä, tässä mainitut sapatit ovat seremoniallisia juutalaisiin vuotuisiin juhliin liittyviä sapatteja, jotka olivat vain esikuvia ja varjoja siitä, mikä sai täyttymyksensä Kristuksessa." *11

Samoin galatalaisille kirjoittaessaan Paavali vastusti seremonialain vaatimusten noudattamista. Hän sanoi: "Te pidätte tarkoin silmällä päiviä, kuukausia, juhla - aikoja ja määrävuosia. Pelkään pahoin, että olen tehnyt teidän takianne turhaa työtä" (Gal. 4:10,11).

Monet arvelevat Johanneksen viittaavan sunnuntaihin, kun hän sanoo, että "Herran päivänä Henki valtasi minut" (Ilm. 1:10). Kuitenkin ainoa päivä, johon Raamatussa viitataan Herran erityisenä omaisuutena, on sapatti. Kristus sanoi: "Seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti" (2. Moos. 20:10); myöhemmin hän käyttää siitä nimitystä 'minun pyhä päiväni' ja 'Herran pyhä päivä' (Jes. 58:13). Kristus sanoi olevansa "sapatin herra" (Matt. 12:8). Koska siis Raamatun mukaan ainoa päivä, jota Herra nimittää omakseen, on seitsemännen päivän sapatti, näyttää johdonmukaiselta päätellä, että Johanneskin viittasi Herran päivästä puhuessaan sapattiin. Ainakaan Raamatusta ei löydy ennakkotapausta, mikä antaisi aiheen päätellä, että hän soveltaisi tuota sanontaa viikon ensimmäiseen päivään sunnuntaihin. *12

Missään ei Raamattu käske meitä viettämään mitään muuta viikoittaista päivää kuin sapattia. Se ei julista mitään muuta viikonpäivää siunatuksi tai pyhäksi. Uusi testamentti ei myöskään osoita, että Jumala olisi muuttanut sapatin jollekin toiselle viikonpäivälle.

Päin vastoin Raamattu ilmoittaa, että Jumalan aikomuksena oli, että hänen kansansa viettäisi sapattia halki ikuisuuden: "Niin kuin uusi taivas ja uusi maa, jotka minä luon, pysyvät minun edessäni, sanoo Herra, niin pysyvät minun edessäni teidän sukunne ja teidän nimenne. Ja aina uudenkuun päivänä ja jokaisena sapattina tulee koko ihmissuku, ja kaikki kumartuvat minun eteeni, sanoo Herra" (Jes. 66:22,23).

Sapatin merkitys. Sapatilla on laaja merkitys ja se on täynnä syvällistä ja rikasta hengellisyyttä.

1. Luomisen ikuinen muistomerkki. Kuten olemme nähneet, se perusmerkitys, minkä kymmenen käskyn laki liittää sapattiin, on sen asema maailman luomisen muistomerkkinä (2. Moos. 20:11,12). Käsky viettää seitsemättä päivää sapattina "liittyy erottamattomasti luomistekoon; sapattiasetus ja käsky sen noudattamiseen johtuvat suoraan luomisteosta. Sitä paitsi koko ihmisperheen olemassaolo on seurausta tuosta samasta luomisen jumalallisesta teosta, jonka muistona sapatti on. Tästä seuraa, että velvollisuus noudattaa sapattikäskyä Jumalan luovan voiman muistomerkkinä kuuluu koko ihmissuvulle." *13 Strong nimittää sapattia "ikuiseksi velvollisuudeksi Jumalan asettamana muistomerkkinä hänen luomistyöstän." *14

Ne, jotka sitä viettivät luomisen muistona tunnustivat niin tehdessään, että "Jumala oli heidän Luojansa ja oikeutettu Valtiaansa ja että he olivat hänen kättensä tekoa ja alamaisiaan. Se oli siis kokonaan muistoasetus ja annettu koko ihmiskunnalle. Siinä ei ollut mitän verhottua eikä millekään kansalle erikoisesti sovellettua." *15 Niin kauan kuin palvomme ja kumarramme Jumalaa, koska hän on meidän Luojamme, niin kauan sapatti toimii luomisen merkkinä ja muistona.

2. Lunastuksen symboli. Kun Jumala vapautti Israelin Egyptin orjuudesta, sapatista, joka jo oli luomisen muistomerkki, tuli myös vapautuksen muistomerkki (5. Moos. 5:15). "Herran tarkoituksena oli, että viikoittainen sapatinlepo, oikein noudatettuna, vapauttaisi ihmisen jatkuvasti Egyptin orjuudesta, joka ei ole rajoittunut mihinkään maahan tai vuosisataan, vaan joka käsittää kaikki maat ja kaikki aikakaudet. Nykypäivän ihminen tarvitsee vapautusta siitä orjuudesta, joka aiheutuu ahneudesta, voiton ja vallan halusta, yhteiskunnallisesta epätasa - arvosta, synnistä ja itsekkyydestä." *16

Katsellessamme ristiä sapatin lepo näyttäytyy erityisenä lunastuksen symbolina. "Se on muistomerkki siitä exoduksesta, joka koskee vapautumista synnin orjuudesta Immanuelin johdolla. Suurin kantamamme taakka on tottelemattomuutemme aiheuttama syyllisyys. Sapatin lepo, joka viittaa taaksepäin Kristuksen lepoon haudassa, synnistä saadun voiton lepoon, tarjoaa kristitylle konkreettisen tilaisuuden ottaa vastaan ja kokea Kristuksen anteeksiantamus, rauha ja lepo." *17

3. Pyhityksen merkki. Sapatti on merkki Jumalan muuttavasta voimasta, merkki pyhityksestä. Herra julisti: "Pitäkää minun sapattini, sillä se on merkkinä meidän välillämme, minun ja teidän, sukupolvesta sukupolveen, tietääksenne, että minä olen Herra, joka pyhitän teidät" (2. Moos. 31:13; vrt. Hes. 20:20). Sapatti on siis myös merkki siitä, että Jumala on pyhittäjä. Koska kansa pyhitetään Kristuksen verellä (Hepr. 13:12), sapatti on myös merkki siitä, että uskova ottaa vastaan hänen verensä syntien anteeksisaamiseksi.

Niin kuin Jumala on erottanut sapatin pyhään tarkoitukseen, samoin hän on erottanut oman kansansa pyhään tarkoitukseen - olemaan hänen todistajiaan. Seurustelu Jumalan kanssa tuona päivänä johtaa pyhitykseen; Jumalan kansa oppii luottamaan omien mahdollisuuksiensa sijasta Jumalaan, joka pyhittää kansansa.

"Voima, joka loi kaiken, on voima, joka luo sielun uudelleen hänen kaltaisekseen. Niille, jotka pyhittävät sapatin, sapatti on pyhityksen merkki. Tosi pyhitys on sopusointua Jumalan kanssa." *18

4. Uskollisuuden merkki. Kuten Aadamin ja Eevan uskollisuutta koeteltiin hyvän - ja pahantiedon puulla, joka oli keskellä Eedenin paratiisia, samoin jokaisen ihmisen uskollisuutta Jumalaa kohtaan koetellaan sapattikäskyllä, joka on keskellä dekalogia.

Raamattu paljastaa, että ennen Kristuksen toista tulemusta koko maailma jakautuu kahteen ryhmään: niihin, jotka ovat uskollisia ja "noudattavat Jumalan käskyjä ja uskovat Jeesukseen", ja niihin, jotka kumartavat "petoa ja sen kuvaa" (Ilm. 14:12,9). Tuona aikana Jumalan totuus esitetään voimakkaana koko maailmalle ja kaikille selviää, että Raamatun sapatin kuuliainen noudattaminen on todisteena uskollisuudesta Luojaa kohtaan.

5. Aika seurustelulle Jumalan kanssa. Jumala loi eläimet ihmisen iloksi (1. Moos. 1:24,25). Korkeammalla toveruuden tasolla Jumala antoi miehen ja naisen toisilleen kumppaneiksi (1. Moos. 2:18 - 25). Mutta sapatissa Jumala antoi ihmiskunnalle lahjan, jossa hän tarjosi korkeimman tason kumppanuutta - kumppanuutta itsensä Jumalan kanssa. Ihmisolentoja ei ollut luotu seurustelemaan vain eläinten kanssa eikä edes vain toisten ihmisten kanssa. Heidät oli luotu Jumalaa varten.

Erityisesti sapattina voimme kokea Jumalan läsnäolon keskellämme. Ilman sapattia kaikki oli loputonta työtä ja raadantaa. Jokainen päivä olisi toisten kaltainen, maallisiin tavoitteisiin omistettu. Mutta sapatin saapuminen tuo toivoa, iloa, merkitystä ja rohkeutta elämään. Se tarjoaa aikaa seurusteluun Jumalan kanssa rukouksen, laulun sekä sanan tutkimisen ja mietiskelyn kautta. Silloin meillä on myös aikaa jakaa evankeliumia toisille. Sapatti tarjoaa meille tilaisuuden kokea Jumalan läheisyyttä ja läsnäoloa.

6. Uskonvanhurskauden merkki. Kristittyinä ymmärrämme, että valaistun omantunnon ohjaamina ei - kristitytkin, jotka vilpittömästi etsivät totuutta, voivat Pyhän Hengen johtamina oppia noudattamaan Jumalan lain yleisiä periaatteita (Room. 2:14 - 16). Tästä johtuu, että kristikunnan ulkopuolellakin noudatetaan jossain määrin kymmenen käskyn periaatteita. Ainoastaan sapattikäsky on tässä suhteessa poikkeuksena.

Monet ihmiset voivat ymmärtää, miksi on aiheellista pitää viikoittaista lepopäivää. Sen sijaan ihmisen on luonnostaan vaikea ymmärtää, miksi juuri seitsemäntenä päivänä tulisi pidättyä sellaisesta työnteosta, mikä muina päivinä olisi täysin sopivaa. Luonto ei tarjoa mitään perustetta seitsemännen päivän pyhittämiselle. Planeetat liikkuvat radoillaan, kasvit kasvavat, sade ja auringonpaiste vuorottelevat ja eläimet luonnossa käyttäytyvät samalla tavoin päivästä riippumatta. Miksi sitten ihmisen tulisi levätä juuri viikon seitsemäntenä päivänä? "Kristityllä on annettavana vain yksi syy, ei muuta, mutta tuo syy onkin riittävä: Jumala on puhunut." *19

Vain Jumalan antaman erityisen ilmoituksen perusteella ihminen voi ymmärtää seitsemännen päivän pyhittämisen merkityksen. Ne siis, jotka pitävät pyhänä seitsemännen päivän, tekevät niin siksi, että he uskovat ja luottavat Kristukseen, joka on antanut käskyn sen pyhittämisestä. Viettämällä sapattia uskovat ilmaisevat halukkuuttaan hyväksyä Jumalan tahto elämänsä ohjeeksi sen sijaan että nojaisivat omaan harkintaansa.

Pitäessään seitsemännen päivän uskovat eivät yritä tehdä itseään vanhurskaiksi. Sen sijaan heidän sapatinviettonsa on seurausta heidän suhteestaan Kristukseen, heidän Luojaansa ja Lunastajaansa. *20 Sapatinpitäminen on tulosta Kristuksen vanhurskaudesta, jossa heidät vanhurskautetaan ja pyhitetään, ja se on merkkinä siitä, että heidät on vapautettu synnin orjuudesta ja he ovat ottaneet vastaan hänen täydellisen vanhurskautensa.

"Omenapuusta ei tule omenapuuta siten, että se tuottaa omenia. Sen on ensin oltava omenapuu. Sen jälkeen puu tuottaa luonnostaan hedelminään omenia. Samoin aito kristitty ei pidä sapattia tai muita yhdeksää käskyä siksi, että hän niitä pitämällä tulisi vanhurskaaksi. Sen sijaan se on Kristuksen jakaman vanhurskauden luonnollista hedelmää. Se, joka tällä tavoin pitää sapattia, ei ole legalisti - - sillä hän ei pidättäydy sapattina työnteosta hankkiakseen siten itselleen Jumalan suosiota, vaan koska hän rakastaa Jumalaa ja haluaa tehdä sapatista päivän, jolloin voi olla mahdollisimman läheisessä yhteydessä Jumalaan." *21

Sapatinpitäminen ilmaisee, että olemme lakanneet luottamasta omiin tekoihimme ja että tajuamme sen tosiasian, että vain Kristus, Luojamme ja Lunastajamme, voi meidät pelastaa. "Oikea sapatinpitämisen henki ilmaisee korkeinta rakkautta Jeesusta Kristusta, Luojaamme ja Lunastajaamme kohtaan, joka tekee meistä uusia luomuksia. Näin oikean päivän pyhittämisestä oikealla tavalla tulee uskonvanhurskauden merkki." *22

7. Symboli levosta Kristuksessa. Sapatti, muistomerkki siitä, että Jumala vapautti Israelin Egyptistä ja johti sen maallisen Kanaanin lepoon, erotti tuon ajan lunastetut ympäröivistä kansoista. Samalla tavalla sapatti on merkki vapauttamisesta synnistä Jumalan lepoon ja lunastettujen erottamisesta maailmasta.

Kaikki, jotka astuvat siihen lepoon, johon Jumala heitä kutsuu, ovat saaneet levon teoistaan niin kuin Jumala omista teoistansa (Hepr. 4:10). Tämä lepo on hengellistä lepoa, lepoa omista teoistamme, lepoa ja vapautusta synnistä. Tähän lepoon Jumala kutsuu kansaansa, ja tästä levosta sekä sapatti että Kanaanin maa ovat vertauskuvia. *23

Kun Jumala päätti luomistyönsä ja lepäsi seitsemäntenä päivänä, hän antoi Aadamille ja Eevalle sapatissa mahdollisuuden levätä hänen yhteydessään. Vaikka he epäonnistuivat, Jumalan alkuperäinen tarkoitus tuon levon tarjoamiseksi ihmiskunnalle säilyi muuttumattomana. Syntiinlankeemuksen jälkeen sapatti oli jatkuvana muistutuksena tuosta levosta. "Seitsemännen päivän sapatin vietto ei siis todista ainoastaan uskosta Jumalaan kaiken Luojana, vaan myös uskosta hänen voimaansa muuttaa elämää ja tehdä ihmisistä sopivia astumaan siihen ikuiseen "lepoon", jonka Jumala alunperin oli tarkoittanut tämän maan asukkaille." *24

Jumala oli luvannut tämän hengellisen levon kirjaimelliselle Israelille. Huolimatta siitä, että kirjaimellinen Israel ei kansana astunut tuohon lepoon, Jumalan kutsu on yhä voimassa: "Jumalan kansalla on siis yhä sapattijuhla edessään" (Hepr. 4:9). Kaikkien, jotka haluavat päästä tuohon lepoon, on ensin astuttava uskossa hänen hengelliseen lepoonsa, sielun lepoon synnistä ja omista pyrkimyksistä pelastuksen saavuttamiseksi. *25

Uusi testamentti vetoaa kristittyyn, ettei tämä lykkäisi tämän armon ja uskon levon kokemusta tuonnemmaksi, sillä "tänä päivänä" on otollinen hetki päästä siihen (Hepr. 4:7; 3:13). Kaikki, jotka ovat astuneet tähän lepoon - pelastavaan armoon, joka saadaan uskomalla Jeesukseen Kristukseen - , ovat lopettaneet kaikki yritykset omin teoin hankkia vanhurskautta. Tällä tavoin seitsemännen päivän sapatin vietto on vertauskuva uskovan pääsystä evankeliumin lepoon.

Yrityksiä jumalanpalveluspäivän muuttamiseksi

Koska sapatilla on niin tärkeä tehtävä Jumalan palvomisessa Luojana ja Lunastajana, ei pitäisi olla yllättävää, että Saatana on käynyt täysimittaista sotaa tämän pyhän asetuksen hävittämiseksi.

Missään ei Raamattu anna valtuutta muuttaa sitä jumalanpalveluspäivää, jonka Jumala asetti Eedenissä ja jonka hän uudelleen vahvisti Siinailla. Muutkin kristityt, vaikka ovatkin sunnuntain viettäjiä, ovat tunnustaneet tämän tosiasian. Katolinen kardinaali James Gibbons kirjoitti aikoinaan: "Voit lukea Raamatun ensimmäisestä Mooseksen kirjasta Ilmestyskirjaan asti etkä löydä ainuttakaan riviä, jossa annettaisiin valtuudet sunnuntain pyhittämiselle. Raamattu vahvistaa lauantain uskonnollisen vieton." *26

Sunnuntainvieton historian tutkija A.T. Lincoln, protestantti, myöntää: "Ei voida väittää, että Uusi testamentti itse olisi antanut perustan uskomukselle, jonka mukaan ylösnousemuksen jälkeen Jumala asetti viikon ensimmäisen päivän lepopäiväksi sapatin tilalle." *27 Hän tunnustaa: "Jokaisen, joka pitää koko dekalogia sitovana moraalilakina, ainoa johdonmukainen menettelytapa on viettää sapattia viikon seitsemäntenä päivänä." *28

Jos ei ole olemassa Raamatun todistusta sille, että Kristus tai hänen opetuslapsensa olisivat muuttaneet jumalanpalveluspäivän seitsemänneltä päivältä, miten sitten niin monet kristityt ovat omaksuneet sunnuntain sen tilalle?

Sunnuntainvieton synty. Muutos sapatinvietosta sunnuntainviettoon tapahtui asteettain. Ei ole olemassa mitään todistetta kristittyjen viikoittaisesta sunnuntainvietosta ennen toista vuosisataa, mutta on todisteita, jotka osoittavat, että toisen vuosisadan puolivälissä jotkut kristityt viettivät vapaaehtoisesti sunnuntaita jumalanpalveluspäivänä, ei lepopäivänä. *29

Rooman seurakunta, joka koostui suureksi osaksi pakanakristityistä (Room. 11:13), oli johtava vaikuttaja siinä kehityksessä, joka johti kohti sunnuntain omaksumista jumalanpalveluspäiväksi. Roomassa, valtakunnan pääkaupungissa, esiintyi voimakkaita juutalaisvastaisia asenteita, jotka ajan myötä vahvistuivat entisestään. Tuossa kaupungissa asuvat kristityt pyrkivät tämän vuoksi erottautumaan juutalaisuudesta. He luopuivat joistakin tavoista, jotka olivat olleet yhteisiä kristityille ja juutalaisille. Tässä vaiheessa alkoi kristittyjen keskuudessa esiintyä siirtymistä pois sapatin kunnioittamisesta kohti yksinomaista sunnuntainviettoa. *30

Toiselta vuosisadalta viidennelle vuosisadalle kristityt kuitenkin jatkoivat seitsemännen päivän sapatin viettämistä lähes kaikkialla Rooman valtakunnan alueella samalla kun sunnuntain asema vahvistui. Viidennellä vuosisadalla elänyt historioitsija Socrates kirjoitti: "Lähes kaikki seurakunnat kautta maailman viettävät pyhiä salaisuuksia joka viikko sapattina, kuitenkin kristityt Aleksandriassa ja Roomassa ovat luopuneet tästä tavasta jonkin vanhan perinteen vuoksi." *31

Neljännellä ja viidennellä vuosisadalla monet kristityt pyhittivät sekä sapatin että sunnuntain. Sozomen, toinen historioitsija samalta aikakaudelta, kirjoitti: "Ihmiset Konstantinopolissa ja lähes kaikkialla kokoontuvat yhteen sapattina samoin kuin viikon ensimmäisenä päivänä; tätä tapaa ei kuitenkaan noudateta Roomassa eikä Aleksandriassa." *32 Nämä lähteet osoittavat Rooman johtavaa asemaa sapatinvietosta luopumisessa.

Miksi ne, jotka luopuivat pyhittämästä seitsemättä päivää, valitsivat lepopäiväksi sunnuntain eikä jotain muuta päivää? Pääsyynä oli se, että Kristus oli noussut kuolleista sunnuntaina; itse asiassa väitettiin, että hän oli antanut valtuudet sunnuntainvietolle. "Mutta niin oudolta kuin se ehkä tuntuukin, yksikään kirjoittaja toisella tai kolmannella vuosisadalla ei kertaakaan esitä ainuttakaan Raamatun kohtaa sen tueksi, että sunnuntaita vietettiin sapatin sijasta. Ei Barnabas, ei Ignatios, ei Justinus Marttyyri, ei Irenaeus, ei Tertullianus, ei Klemens Roomalainen, ei Klemens Aleksandrialainen, ei Origenes, ei Cyprianus, ei Victorinus eikä kukaan muukaan kirjoittaja, joka eli lähellä sitä aikaa, jolloin Jeesus eli maan päällä, mainitse mitään mistään sellaisesta Jeesuksen tai muun Raamatun henkilön antamasta opetuksesta." *33

Se kansansuosio ja vaikutus, minkä pakanallisten roomalaisten harjoittama auringon palvonta antoi sunnuntaille, epäilemättä myötävaikutti sen yleistyvään hyväksyntään jumalanpalveluspäiväksi. Auringon palvonta esitti tärkeää osaa kaikkialla antiikin maailmassa. Se oli "yksi vanhimpia elementtejä roomalaisessa uskonnossa." Itämaisen aurinkokultin vuoksi "toisen kristillisen vuosisadan alkupuolelta lähtien Voittamattoman Auringon (Sol Invictus) kultti oli hallitsevassa asemassa Roomassa ja muissa osissa valtakuntaa." *34

Tämä suosittu uskonto pääsi vaikuttamaan varhaiseen kirkkoon uusien käännynnäisten välityksellä. "Pakanuudesta kristinuskoon kääntyneet tunsivat jatkuvasti vetovoimaa auringon palvontaa kohtaan. Tämä ilmenee siitä, että kirkkoisät toistuvasti tuomitsivat auringon palvonnan, mutta myös siitä, että auringon palvonnalla oli merkittäviä vaikutuksia kristillisen kirkon liturgiaan." *35

Neljännellä vuosisadalla annettiin ensimmäiset sunnuntailait. Ensin sunnuntailait olivat luonteeltaan yhteiskunnallisia, myöhemmin annettiin luonteeltaan uskonnollisia sunnuntailakeja. Keisari Konstantinus Suuri antoi ensimmäisen siviilioikeudellisen sunnuntailain 7. maaliskuuta 321 jKr. Ottaen huomioon sunnuntain suosion aurinkoa palvovien pakanoiden keskuudessa ja sen arvonannon, millä monet kristityt siihen suhtautuivat, Konstantinus toivoi, että tekemällä sunnuntaista lepopäivän hän voisi varmistaa kummankin kansanryhmän tuen hallitukselleen. *36

Konstantinuksen sunnuntailaki heijasti hänen taustaansa auringon palvojana. Siinä sanottiin: "Auringon kunnianarvoisena päivänä (venerabili die Solis) virkamiehet ja kaupungeissa asuva kansa levätkööt ja kaikki työpajat olkoot suljettuina. Maaseudulla voivat maanviljelystä harjoittavat henkilöt kuitenkin vapaasti ja laillisesti jatkaa töitään." *37

Useita vuosikymmeniä myöhemmin kirkko seurasi hänen esimerkkiään. Laodikean konsiilissa (n. 364 jKr., tarkkaa ajankohtaa ei tiedetä), joka ei ollut ns. ekumeeninen kirkolliskokous vaan ainoastaan roomalaiskatolisen kirkon hyväksymä, annettiin ensimmäinen kirkollinen sunnuntailaki. Kaanonissa 29 kirkko sääsi, että kristittyjen tulisi kunnioittaa sunnuntaita ja "jos mahdollista, olla tekemättä työtä tuona päivänä". Samassa yhteydessä se tuomitsi tavan levätä sapattina ja opetti, että kristittyjen "ei tulisi olla joutilaina lauantaina (kreik. sabbaton, 'sapattina'), vaan työskennellä tuona päivänä." *38

Vuonna 538, samana vuonna, josta lasketaan alkavan 1260 - vuotta käsittävä profeetallinen ajanjakso, Orleansin kolmas konsiili antoi lain. joka oli ankarampi kuin Konstantinuksen sunnuntailaki. Tuon konsiilin kaanonissa 28 sanotaan, että sunnuntaina myös "maanviljelystyöt on pantava syrjään, jotta ihmiset eivät estyisi tulemasta kirkkoon." *39

Muutos ennustettu. Raamattu paljastaa, että sunnuntain viettämisellä kristillisenä asetuksena on alkunsa "laittomuuden salaisuudessa" (2. Tess.2:7, VKR), joka vaikutti jo Paavalin aikana. Danielin 7. luvussa esitetyn profetian välityksellä Jumala ilmoitti etukäteen pyhäpäivän muutoksesta.

Danielin näky kuvailee hyökkäystä Jumalan kansaa ja Jumalan lakia vastaan. Hyökkäävä valta, jota kuvaa pieni sarvi (ja peto Ilmestyskirjan 13. luvun alussa), aiheuttaa suuren luopumuksen kristillisessä kirkossa. Pieni sarvi nousee neljännestä eläimestä (pedosta) ja siitä tulee suuri vainoava valta Rooman kukistumisen jälkeen (ks. lukua 18). Se "pyrkii muuttamaan juhla - ajat ja lain" (Dan. 7:25). Tämä luopiovalta onnistuu hyvin eksyttämään suurimman osan maailmaa, mutta lopulta oikeus tekee päätöksen sen tuhoamisesta (Dan. 7:11,22,26). Viimeisen ahdistuksen aikana Jumala puuttuu asioihin ja vapauttaa kansansa (Dan. 12:1 - 3).

Tämä profetia sopii vain yhteen valtaan kristikunnassa. On olemassa vain yksi uskonnollinen organisaatio, joka väittää olevansa oikeutettu muuttamaan jumalallisia lakeja. Huomaa, mitä roomalaiskatoliset auktoriteetit ovat kautta historian väittäneet:

Noin vuonna 1400 jKr. Petrus de Ancharano vakuutti, että "paavi voi muuttaa jumalallista lakia, koska hänen valtansa ei ole peräisin ihmiseltä vaan Jumalalta ja hän toimii maan päällä Jumalan sijasta. Hänellä on täysi valta sekä sitoa että päästää hänen lampaitaan." *40

Tämän hämmästyttävän väitteen vaikutus oli nähtävissä uskonpuhdistuksen aikana. Luther väitti, että hänen elämänohjeenaan oli Pyhä Raamattu eikä kirkon traditio. Hänen tunnuslauseensa oli sola scriptura - "Raamattu ja yksin Raamattu". John Eck, yksi roomalaiskatolisen opin kyvykkäimmistä puolustajista, hyökkäsi Lutheria vastaan juuri tässä kohdin väittämällä, että kirkon arvovalta oli Raamatun yläpuolella. Hän vetosi siihen, että Luther vietti sunnuntaita Raamatun sapatin sijasta. Eck sanoi: "Raamattu opettaa: 'Muista pyhittää lepopäivä. Kuutena päivänä tee työtä ja hoida kaikkia tehtäviäsi, mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti,' jne. Kuitenkin kirkko on muuttanut sapatin omalla arvovallallaan sunnuntaiksi, eikä sinulla (Lutherilla) ole siihen mitään Raamatun perustetta." *41

Trenton konsiilissa (1545 - 1563), jonka paavi oli kutsunut koolle protestantismin vastustamiseksi, Gaspare de Fosso, Reggion arkkipiispa, otti asian uudelleen esille. "Kirkon arvovalta," hän sanoi, "käy siis mitä selvimmin ilmi Raamatun kirjoituksista: vaikka kirkko toisaalta suosittelee niitä, selittää niiden olevan jumalallista alkuperää ja tarjoaa niitä meidän luettavaksemme, - - toisaalta kuitenkin Raamatun sisältämät lain käskyt, joita Herra opetti, ovat lakanneet olemasta voimassa saman arvovallan (kirkon) toimesta. Sapatti, kaikkein kunniakkain päivä laissa, on muutettu Herran päiväksi. - - Nämä ja muut samankaltaiset asiat eivät ole lakanneet Kristuksen opetuksen tähden (sillä hän sanoi tulleensa täyttämään lakia, ei kumoamaan sitä), vaan ne on muutettu kirkon arvovallalla." *42

Onko tuolla kirkolla edelleen sama kanta? Vuoden 1977 laitos katolisesta katekismuksesta (The Convert's Catechism of Catholic Doctrine) sisältää seuraavan sarjan kysymyksiä ja vastauksia:

"K. Mikä päivä on sapatti?

"V. Sapatti on lauantai.

"Miksi vietämme sunnuntaita emmekä lauantaita?

"Vietämme sunnuntaita emmekä lauantaita, koska Katolinen Kirkko siirsi juhlallisuudet lauantailta sunnuntaille." *43

Menekkiteoksessaan The Faith of Millions (1974) roomalaiskatolinen tutkija John A. O'Brien päätyy tähän väistämättömään johtopäätökseen: "Koska Raamatun mukaan lepopäivä on lauantai eikä sunnuntai, eikö ole outoa, että ei - katoliset, jotka sanovat perustavansa uskonsa suoraan Raamattuun eikä Kirkon arvovaltaan, viettävät sunnuntaita lauantain sijasta? Kyllä, tietenkin se on epäjohdonmukaista." Hän huomauttaa, että tapa viettää sunnuntaita "perustuu Katolisen Kirkon arvovallalle eikä millekään Raamatun nimenomaiselle tekstille. Tämä sunnuntainvietto on muistuttamassa äitikirkosta, josta ei - katoliset lahkot ovat eronneet. Ne ovat kuin poika, joka on juossut pois kotoaan, mutta joka yhä kuljettaa taskussaan äitinsä kuvaa." *44

Nämä väitteet täyttävät profetiaa ja auttavat tunnistamaan pienen sarven vallan.

Sapatin ennalleen asettaminen. Jesajan kirjan luvuissa 56 ja 58 Jumala kutsuu Israelia sapattiuudistukseen. Jumala viittaa tulevaisuudessa tapahtuvaan pakanakansojen kokoamiseen samaan Herran laumaan (Jes. 56:8) ja yhdistää tämän pelastusmission onnistumisen sapatin pyhänä pitämiseen (Jes. 56:1,2,6,7).

Jumala esittää täsmällisen tehtävän kansalleen. Vaikka tuo tehtävä onkin maailmanlaajuinen, se on erityisesti suunnattu niihin, jotka väittävät olevansa uskovaisia mutta jotka todellisuudessa ovat luopuneet hänen käskyistään (Jes. 58:1,2). Tuo tehtävä määritellään seuraavasti: "Ammoin raunioituneet asumuksesi sinä rakennat jälleen, pystytät rakennuksia muinaisille perustuksille, ja niin sinun nimesi on oleva: sortuneiden muurien korjaaja, maan asutuksen elvyttäjä. Jos et polje tomuun sapattia etkä aja omia etujasi minun pyhänä päivänäni, jos nimität sapattia ilon päiväksi ja Herran pyhää päivää kunnian päiväksi, jos kunnioitat sitä niin, ettet kulje omilla asioillasi, et käy kauppaa etkä aja omia etujasi, silloin saat iloita Herrasta" (Jes. 58:12 - 14).

Hengellisen Israelin lähetystehtävä on samankaltainen kuin muinaisen Israelin. Jumalan lakiin tehtiin halkeama, kun pienen sarven valta muutti sapatin. Kuten maahan poljettu sapatti oli saatettava ennalleen Israelissa, samoin nykyaikana sapatin jumalallinen instituutio on asetettava entiselleen ja Jumalan laissa oleva halkeama korjattava.

Ilmestyskirjan 14. luvun sanoman (6 - 12) julistaminen ikuisen evankeliumin yhteydessä toteuttaa tämän entistämistyön ja lain asettamisen oikeaan arvoonsa. Tämän sanoman julistaminen on Jumalan seurakunnan tehtävä toisen adventin lähestyessä . Tämän sanoman tehtävänä on herättää maailma ja kutsua jokaista valmistautumaan tuomiolle.

"Kumartakaa häntä, joka on luonut taivaan, maan ja meren ja vesien lähteet" (Ilm. 14:7). Tässä kehotuksessa on suora viittaus Jumalan ikuisen lain sapattikäskyyn. Sen liittäminen tähän viimeiseen varoitukseen vahvistaa sen, että Jumala tuntee erityistä huolta hänen lajalti unohdetun sapattinsa palauttamisesta ennalleen ennen toista adventtia.

Tämän sanoman julistaminen edeltää taistelua, joka koskee koko maailmaa. Keskeisenä kysymyksenä tulee olemaan kuuliaisuus Jumalan lakia kohtaan ja sapatin noudattaminen. Tämän taistelun uhatessa jokaisen on ratkaistava, noudattaako hän Jumalan vai ihmisten käskyjä. Tämä sanoma kokoaa kansan, joka noudattaa Jumalan käskyjä ja uskoo Jeesukseen. Sen hylkääjät ottavat lopulta vastaan pedon merkin (Ilm. 14:9,12).

Sapatin viettäminen

Sapatti alkaa auringon laskiessa perjantai - iltana ja päättyy auringon laskuun lauantai - iltana (ks. 1. Moos. 1:5; vrt. Mark. 1:32). *45 Raamattu nimittää sapattia edeltävää päivää (perjantaita) valmistuspäiväksi (Mark. 15:42). Silloin valmistaudutaan sapattia varten, jotta mikään ei häiritsisi sen pyhyyttä. Tuona päivänä tulisi valmistaa myös sapatin ateriat, jotta sapatin pyhinä hetkinä voidaan olla levossa myös ruoanlaiton osalta (ks. 2. Moos. 16:23; 4. Moos. 11:8).

Sapatin pyhittämisessä on sisäinen ja ulkoinen ulottuvuus. Jos sapatinvietto rajoittuu vain ulkonaiseen käytökseen, tiettyjen sääntöjen seuraamiseen, emme ole ymmärtäneet sen todellista merkitystä. Toisaalta sapatinviettomme tulee näkyä. Se on merkkinä uskollisuudesta Luojaamme ja Lunastajaamme kohtaan (Joh. 14:15; 1. Joh. 5:3). *46

Herra kehottaa kansaansa nimittämään sapattia "ilon päiväksi" (Jes. 58:13). Miten se on mahdollista? Vain siten, että seurataan sapatin Herran Jeesuksen esimerkkiä. Vain siten voidaan kokea sitä todellista iloa ja tyydytystä, jonka Jumala on varannut tuolle päivälle.

Jeesus vietti säännöllisesti sapattia, otti osaa sen jumalanpalvelukseen ja antoi uskonnollista opetusta tuona päivänä (Mark. 1:21; 3:1 - 4; Luuk. 4:16 - 27;13:10). Mutta hän teki enemmän kuin vain osallistui jumalanpalvelukseen. Hän oli yhteydessä toisiin ihmisiin (Mark. 1:29 - 31; Luuk. 14:1), kulki luonnossa (Mark. 2:23) ja teki pyhiä laupeuden tekoja. Missä tahansa hän kulkikin, hän paransi sairaita ja kärsiviä (Mark. 1:21 - 31; 3:1 - 5; Luuk. 13:10 - 17; 14:2 - 4; Joh. 5:1 - 15; 9:1 - 14).

Kun Jeesusta arvosteltiin siitä, että hän sapattina poisti kärsimystä, hän vastasi: "Kyllä sapattina on lupa tehdä hyvää" (Matt. 12:12). Parantamisteoillaan hän ei rikkonut sapattia eikä kumonnut sitä. Mutta tällä tavoin hän osoitti vääriksi ne raskaat säännöt, jotka olivat vääristäneet sapatin merkityksen Jumalan välikappaleena hengellisen ilon ja virkistyksen tuomiseksi. Jumala on tarkoittanut sapatin ihmiskunnan hengelliseksi rikastumiseksi. Sellaiset toimet, jotka edistävät yhteyttä Jumalan kanssa, ovat sopivia sapattina. Ne toimet taas, jotka eivät tue tuota tarkoitusta vaan muuttavat sapatin pelkäksi vapaapäiväksi, ovat sopimattomia.

Sapatin Herra kutsuu kaikkia seuraamaan hänen esimerkkiään. Ne, jotka ottavat vastaan hänen kutsunsa, kokevat sapatin iloisena ja hengellisenä juhlana - taivaan esimakuna. He huomaavat, että "Jumala on suunnitellut sapatin ehkäisemään hengellistä masennusta. Viikosta toiseen seitsemäs päivä lohduttaa omaatuntoamme vakuuttamalla meille, että huolimatta luonteemme epätäydellisyydestä olemme täydellisiä Kristuksessa. Hänen saavutuksensa Golgatalla merkitsee meille sovitusta. Astumme hänen lepoonsa." *47

Huomautukset ja lähdeviitteet
1. John N. Andrews, History of the Sabbath, 2nd ed., enl. (Battle Creek, MI:Seventh - day Adventist Publishing Assn., 1873), 3rd ed., enl., s. 575.

2. SDA Bible Commentary, rev.ed., vol. 1, s. 220.
3. Sama.
4. Wallenkampf, "Baptism, Seal, and the Fullness of the Holy Spirit", s. 48.
5. SDA Bible Commentary, rev.ed., vol. 1, s. 605.
6. "Sabbath", SDA Encyclopedia, rev.ed., s. 1239.
7. "Sabbath, Annual", sama., s. 1265.
8. Jonathan Edwards, The Works of President Edwards (New York: Leavitt & Allen, 1852 repr. of the Worcester ed.), vol. 4, s. 622. Puritaanit pitivät sunnuntaita kristillisenä sapattina.
9. On mielenkiintoista huomata, että Jeesus lepäsi haudassa sapattina, joka oli "erityisen suuri juhla" (Joh. 19:31) - sillä tuo sapatti oli sekä viikon seitsemäs päivä että myös happamattoman leivän juhla. Miten sopiva päivä lunastuksen päätökseen saattamiseksi!
10. Samuele Bacchiocchi, Rest for Modern Man (Nashville: Southern Pub. Assn., 1976), s. 8,9.
11. "Sabbath", SDA Encyclopedia, rev.ed., s. 1244. Katso myös SDA Bible Commentary, rev.ed., vol. 7, s. 205,206; vrt. White, "The Australia Camp Meeting", Review and Herald, Jan.7.1896, s. 2.
12. Ks. SDA Bible Commentary, rev.ed., vol. 7, s. 735,736. Vrt. White, Alfa ja omega 6, s. 400.
13. "Sabbath", SDA Encyclopedia, s. 1237.
14. A.H. Strong, Systematic Theology, s. 408.
15. White, Alfa ja omega 1, s. 28.
16. Bacchiocchi, Rest for Modern Man, s. 15.
17. Sama s. 19.
18. White, Testimonies, vol. 6, s. 350.
19. Andreasen, Sabbath, s. 25.
20. Legalismi voidaan määritellä "yritykseksi ansaita pelastus omin avuin. Se merkitsee lain ja tiettyjen sääntöjen noudattamista siinä tarkoituksessa, että siten tultaisiin vanhurskaiksi Jumalan edessä. Tämä on väärin, sillä 'eihän yksikään ihminen tule Jumalan edessä vanhurskaaksi lain käskyjä noudattamalla' (Room.3:-20)" (Shuler, God's Everlasting Sign, s.90). Shuler jatkaa: "Niiden, jotka torjuvat sapatin pitämisen legalismina, tulisi ajatella tätä: Jos uudestisyntynyt kristitty kieltäytyy kumartamasta epäjumalia ja noudattaa ensimmäistä ja kolmatta käskyä, vastustaako hän pelastumista armosta? Ovatko puhtaus, rehellisyys ja totuudellisuus, joita seitsemäs, kahdeksas ja yhdeksäs käsky vaativat, vapaan armon vastaisia? Vastaus kumpaankin kysymykseen on kieltävä. Samoin ei myöskään se ole legalismia, kun uudistunut ihminen pitää seitsemättä päivää, eikä se ole vastoin pelastusta yksin armosta. Itse asiassa sapattikäsky on laissa ainoa käsky, joka on merkkinä vapautumisesta synnistä ja pyhittämisestä yksin armosta" (sama).
21. Sama, s. 89.
22. Sama, s. 94.
23. SDA Bible Commentary, rev.ed., vol. 7, s. 420.
24. Sama.
25. James Gibbons, The Faith of Our Fathers, 47th rev. enl.ed. (Baltimore: John Murphy & Co., 1895), s. 111,112. R.W.Dale, kongregationalisti, on kirjoittanut: "On aivan selvää, että vietimmepä sunnuntaita miten tarkoin tai hartaasti tahansa, me emme vietä sapattia. - - Sapatti perustui täsmälliseen jumalalliseen käskyyn. Emme voi vedota mihinkään sellaiseen käskyyn puhuessamme velvollisuudesta viettää sunnuntaita" (R.W.Dale, The Ten Commandments, 4th ed., London: Hodder and Stoughton, 1884), s.100.
26. Andrew T. Lincoln, "From Sabbath to Lord's Day: A Biblical and Theological Perspective", in From Sabbath to Lord's Day: A Biblical, Historical, and Theological Investigation, ed. D.A. Carson (Grand Rapids: Zondervan, 1982), s. 386.
27. Sama, s.392. (Sunnuntai on tunnetusti raamatullisen viikkojaon mukaan viikon ensimmäinen päivä, vaikka sitä Suomessa on vuoden 1973 alusta lukien harhaanjohtavasti ruvettu kalentereissa merkitsemään viikon viimeiseksi. Suom. huom.)
28. Ks. Justin Martyr, First Apology, in Ante - Nicene Fathers (Grand Rapids: Wm. B. Eerdmans, 1979), vol. 1, s. 186; Maxwell, God Cares (Mountain View, CA: Pacific Press, 1981), vol. 1, s. 130.
30. Ks. esim. Bacchiocchi, "The Rise of Sunday Observance in Early Christianity", in The Sabbath in Scripture and History, ed. Kenneth A. Strand (Washington, D.C.: Review and Herald, 1982), s. 137; Bacchiocchi, Sapatti ja sunnuntai (Kirjatoimi, Tampere 1984), s. 172 - 178.
31. Socrates, Ecclesiastical History, book 5, chap. 22, trans. in Nicene and Post - Nicene Fathers, 2nd series (Grand Rapids: WM. B. Eerdmans, 1979), vol. 2, s. 132.
32. Sozomen, Ecclesiastical History, book 7, chap. 19, trans. in Nicene and Post - Nicene Fathers, 2nd series, vol. 2, s. 390.
33. Maxwell, God Cares, vol. 1, s. 131.
34. Gaston H. Halsberghe, The Cult of Sol Invictus (Leiden: E.J. Brill, 1972), s. 26, 44. Ks. myös Bacchiocchi, "Rise of Sunday Observance", s. 139.
35. Bacchiocchi, "Rise of Sunday Observance", s. 140, ks. myös Bacchiocchi, Sapatti ja sunnuntai, s. 190,191.
36. Ks. esim. Maxwell, God Cares, vol. 1, s. 129; H.G. Heggtveit, Illustreret Kirkehistorie (Christiania [Oslo]: Cammermeyers Boghandel, 1891 - 1895), s. 202, as trans. in SDA Bible Students' Source Book, rev.ed., s. 1000.
37. Codex Justinianus, book 3, title 12,3,trans. in Schaff, History of the Christian Church 5th ed. (New York: Charles Scribner, 1902), vol. 3, s. 380, note 1.
38. Council of Laodicea, Canon 29, in Charles J. Hefele, A History of the Councils of the Church From the Original Documents, trans. and ed. by Henry N. Oxenham (Edinburgh: T and T Clark, 1876), vol. 2, s. 316. Ks. myös SDA Bible Students' Source Book, rev.ed., s. 885.
39. Giovanni Domenico Mansi, ed., Sacrorum Conciliorum, vol. 9, col. 919; Maxwell, God Cares, vol. 1, s. 129; Andrews, History of the Sabbath and First Day of the Week, s. 374.
40. Lucius Ferraris "Papa", art. 2, Prompta Bibliotheca (Venetiis [Venice]: Caspa Storti 1772), vol. 6, s. 29, as trans. in SDA Bible Students' Source Book, rev.ed., s. 680.
41. John Eck, Enchiridion of Commonplaces Against Luther and Other Enemies of the Church, trans. Ford L. Battles, 3rd ed. (Grand Rapids: Baker, 1979), s. 13.
42. Gaspare [Ricciulli] de Fosso, Address in the 17th Session of the Council of Trent, Jan. 18, 1562, in Mansi, Sacrorum Conciliorum, vol. 33, cols. 529, 530, as trans. in SDA Bible Students' Source Book, rev.ed., s. 887.
43. Peter Geiermann, The Convert's Catechism of Catholic Doctrine (Rockford, IL: Tan Books and Publishers, 1977), s. 50.
44. John A. O'Brien, The Faith of Millions, rev.ed. (Huntington, IN: Our Sunday Visitor Inc., 1974) s. 400,401.
45. Raamatun luomiskertomuksestakin ilmenee, että vuorokauden laskettiin alkavan illasta. Katso myös 3. Moos. 23:32.
46. Raamatun Sanoma, huhtikuu-kesäkuu, 2009, Kirjatoimi, s. 153.
47. George E. Vandeman, When God Made Rest (Boise, ID: Pacific Press, 1987), s. 21.

21 Kristillinen taloudenhoito

Perusopinkohtien sisällysluettelo