PERUSOPINKOHDAT 23
Avioliitto ja perhe


Koti on paikka, missä ensi sijaisesti tapahtuu Jumalan kuvan palauttaminen ihmiseen. Perhepiirissä isä, äiti ja lapset voivat ilmaista itseään vapaasti. Kodissa perheen jäsenet voivat täyttää toistensa rakkauden ja läheisyyden tarpeita. Siellä ihminen voi rakentaa oman identiteettinsä ja kokea oman henkilökohtaisen arvonsa kehittyvän terveellä tavalla. Koti on myös paikka, missä todellisen kristillisyyden periaatteet Jumalan armosta pannaan käytäntöön, ja sen arvot siirretään sukupolvelta toiselle.

Koti voi olla paikka, jossa vallitsee suuri onni. Se voi olla myös kauhean kivun ja haavoittumisen näyttämö. Sopusointuinen perhe - elämä osoittaa, miten kristillisyyden periaatteita sovelletaan käytännön elämässä. Silloin se ilmaisee Jumalan luonnetta. Valitettavasti vain näin ominaisuuksien ilmeneminen on aivan liian harvinaista nykyajan kodeissa. Sen sijaan monet perheet ilmentävät itsekkään ihmissydämen ajatuksia ja aikeita - riitaa, kapinamieltä, kilpailua, vihaa, säädyttömyyttä ja jopa julmuutta. Tällaiset ominaisuudet eivät kuitenkaan kuuluneet Jumalan alkuperäiseen suunnitelmaan. Jeesus sanoi: "Alunperin ei ollut niin" (Matt. 19:8).

Alusta alkaen

Sapatti ja avioliitto ovat kaksi Jumalan alkuperäistä lahjaa ihmiskunnalle. Niiden tarkoituksena oli tarjota levon ja kumppanuuden iloa ajasta, paikasta ja kulttuurista riippumatta. Näiden kahden instituution perustaminen muodosti huippukohdan Jumalan luomistyössä. Ne olivat parhaita niistä sangen hyvistä lahjoista, joita Jumala antoi ihmiselle luomisessa. Asettaessaan sapatin Jumala antoi ihmiselle aikaa lepoon ja uudistumiseen, aikaa yhteyteen Jumalan kanssa. Muodostaessaan ensimmäisen perheen Jumala loi ihmiskunnan sosiaalisen perusyksikön. Hän antoi ensimmäisille ihmisille kokemuksen yhteenkuulumisesta ja mahdollisuuden kehittyä monipuolisiksi persooniksi Jumalan ja toisten ihmisten palveluksessa.

Mies ja nainen luotiin Jumalan kuvaksi. Luomiskertomuksessa kerrotaan, miten Jumala loi ihmiset, joiden tuli kansoittaa tämä maa: "Jumala sanoi: 'Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme - - .' Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät" (1. Moos. 1:26,27). Tekstistä ilmenee selvästi, että sekä mies että nainen luotiin Jumalan kuvaksi.

Molemmmat sukupuolet kuuluvat Jumalan luomina siihen luomakuntaan, josta Jumala sanoi: "kaikki oli hyvää" (1. Moos. 1:31). Perhe ja koti rakentuvat sille tosiasialle, että sukupuolet eroavat toisistaan. Jumala olisi voinut jatkaa elämää maan päällä luomatta mies - ja naissukupuolta, kuten ilmenee muutamien eläinkunnan muotojen sukupuolettomasta lisääntymisestä. Mutta Jumala teki "kaksi yksilöä, jotka olivat toistensa kaltaisia yleismuodoltaan ja omainaisuuksiltaan, mutta joista kumpikin omisti jotakin sellaista, mitä toiselta puuttui ja mikä täydensi toista." *1 Maailma, jossa olisi vain toisen sukupuolen edustajia, ei olisi täydellinen. Todellinen täyttymys voidaan kokea vain sellaisessa yhteisössä, jossa on sekä miehiä että naisia. Tässä ei ole kysymys yhdenvertaisuudesta, sillä molemmat ovat välttämättömiä.

Ensimmäisen elinpäivänsä aikana Aadam, joka oli luotu ensimmäiseksi ja oli siten ihmissuvun pää, *2 tajusi ainutlaatuisuutensa - ketään toista hänen kaltaistaan ei ollut olemassa. "Mutta ihmiselle ei löytynyt sopivaa kumppania" (1. Moos. 2:20). Jumala tiesi tämän ja sanoi: "Ei ole hyvä ihmisen olla yksinään. Minä teen hänelle kumppanin, joka sopii hänen avukseen" (1 .Moos. 2:18).

Heprean sana neged, sopiva, tarkoittaa sananmukaisesti sellaista, joka on jonkin vastakohta tai jotakin vastaava. Tässä tapauksessa kysymys oli henkilöstä, joka täydentäisi Aadamia, vastaisi hänen tarpeitaan. "Silloin Herra Jumala vaivutti ihmisen syvään uneen ja otti hänen nukkuessaan yhden hänen kylkiluistaan" (1. Moos. 2:21) ja muotoilisi siitä Aadamille kumppanin. *3

Herättyään Aadam heti tajusi, miten läheisen ja intiimin suhteen tämä erityinen luomisteko teki mahdolliseksi.Hän huudahti: "Tämä se on! Tämä on luu minun luustani ja liha minun lihastani. Naiseksi häntä sanottakoon: miehestä hänet on otettu" (1. Moos. 2:23; vrt. 1. Kor. 11:8).

Avioliitto. Tuosta miehisyyden ja naiseuden erilaisuudesta Jumala muodosti ykseyden. Tuona ensimmäisenä perjantaina Jumala vihki ensimmäisen avioliiton, jossa hän yhdisti nuo kaksi hänen kuvakseen luotua ja teki heistä yhden. Siitä lähtien avioliitto on ollut perheen perusta, koko yhteiskunnan perusta.

Raamattu kuvaa avioliittoa ratkaisevana tapahtumana, johon sisältyy sekä irtautuminen että yhteen liittyminen. "Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi lihaksi" (1. Moos. 2:24).

1. Jättäminen. Aviosuhteen kannalta on elintärkeätä, että siinä jätetään taakse entiset ensisijaiset ihmissuhteet. Aviosuhteen on tärkeysjärjestyksessä syrjäytettävä vanhemman ja lapsen välinen suhde. Kun ihminen "jättää" isäänsä ja äitiinsä liittyvän suhteen taka - alalle, hänellä on mahdollisuus "liittyä" toiseen suhteeseen. Ilman tätä muutosta ei avioliitolla olisi lujaa perustaa.

2. Liittyminen. Heprean kielessä sana, joka on tässä käännetty 'liittymiseksi', merkitsee alkuaan 'kiinni tarttumista', 'kinnittymistä'. Sitä käytetään jopa metalliosien yhteen juottamisesta (Jes. 41:7). Tällaisen liitoksen lujuus kuvaa aviositeen luonnetta. Yritykset murtaa tuota liittoa vahingoittaisivat kumpaakin osapuolta. Samaa teonsanaa käytetään myös Jumalan ja hänen kansansa välisestä liitosta puhuttaessa (5. Moos. 10:20).

3. Liitto. Raamatussa aviosuhdetta nimitetään myös Jumalan solmimaksi liitoksi (Sananl. 2:17). Aviomiehen ja - vaimon välistä suhdetta verrataan siihen ikuiseen liittoon, jonka Jumala on tehnyt kansansa, seurakunnan, kanssa (Ef. 5:21 - 33). Heidän tulisi sitoutua toisiinsa yhtä uskollisesti kuin Jumala pysyy uskollisena (Ps. 89:34; Valit.v. 3:23).

Jumala ja avioparin sukulaiset, ystävät ja seurakunnan jäsenet ovat todistamassa sitä liittoa, jonka he tekevät toistensa kanssa. Tuo liitto vahvistetaan taivaassa. "Minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako" (Matt. 19:6). Kristitty aviopari ymmärtää, että solmiessaan avioliiton he ovat sitoutuneet olemaan toisilleen uskollisia niin kauan kun kumpikin elää.

4. Yhdeksi lihaksi. Avioliitto johtaa ykseyteen, joka on mysteerio, salaisuus. Se on ykseyttä sanan täydessä merkityksessä - aviopari kulkee yhdessä, pysyy yhdessä ja jakaa toistensa kanssa syvän, läheisen ykseyden. Yhdeksi lihaksi tulemisella viitataan avioliitossa tapahtuvaan fyysiseen yhtymiseen. Mutta sen lisäksi sillä viitataan myös siihen läheiseen mielen ja tunteiden yhteyteen, joka liittyy aviosuhteen fyysiseen puoleen.

a. Yhdessä kulkeminen. Suhteesta kansansa kanssa Jumala kysyy: "Lähteekö kaksi yhdessä kulkemaan, jos eivät ole siitä sopineet?" (Aam. 3:3). Tämä kysymys sopii myös puhuttaessa niistä, jotka haluaisivat tulla yhdeksi lihaksi. Jumala varoitti israelilaisia solmimasta avioliittoja naapurikansoihin kuuluvien kanssa, "sillä he viettelisivät poikanne luopumaan Herrasta ja palvelemaan vieraita jumalia" (5. Moos. 7:4; vrt. Joos. 23:11 - 13). Kun israelilaiset laiminlöivät näiden neuvojen noudattamisen, he joutuivat kokemaan tuhoisia seurauksia (Tuom. 14 - 16; 1. Kun. 11:1 - 10; Esra 9; 10).

Paavali toisti tämän periaatteen laajempana: "älkää ryhtykö epäuskoisten aisapariksi. Mitä tekemistä on keskenään oikeudella ja vääryydellä, mitä yhteistä on valolla ja pimeydellä? Voivatko Kristus ja Beliar olla yhtä mieltä? Mikä voi liittää uskovan sellaiseen, joka ei usko? Miten jumalien kuvat soveltuvat Jumalan temppeliin? Mehän olemme elävän Jumalan temppeli, niin kuin Jumala on sanonut" (2. Kor. 6:14 - 16; vrt. jakeet 17,18).

Raamattu opettaa selvästi, että uskovien tulisi solmia avioliitto vain toisten uskovien kanssa. Mutta periaate ulottuu vielä laajemmallekin - tosi ykseys edellyttää yhteisymmärrystä uskosta ja elämäntavoista.

b. Yhdessä pysyminen. Yhdeksi lihaksi tullakseen kahden ihmisen on oltava täysin uskollisia toisilleen. Solmiessaan avioliiton ihminen ottaa kantaakseen kaiken sen, mikä seuraa tuon aviokumppanin mukana. Avioliiton solmivat julistavat olevansa halukkaita jakamaan aviopuolisonsa vastuut, pysymään puolisonsa rinnalla kaikessa. Avioliitto edellyttää aktiivista rakkautta, joka ei anna periksi eikä petä.

"Kaksi henkilöä jakavat kaiken, mitä heillä on, ei vain ruumistaan, ei vain aineellista omaisuuttaan, vaan myös ajatuksensa ja tunteensa, ilonsa ja kärsimyksensä, toivonsa ja pelkonsa, menestyksensä ja epäonnistumisensa. 'Yhdeksi lihaksi tuleminen' merkitsee sitä, että kaksi ihmistä tulee täysin yhdeksi ruumiiltaan, mieleltään ja hengeltään, ja kuitenkin he pysyvät kahtena erillisenä persoonana." *4

c. Seksuaalinen yhteys. Yhdeksi lihaksi tuleminen sisältää seksuaalisen yhtymisen: "Mies yhtyi vaimoonsa Eevaan, ja Eeva tuli raskaaksi" (1. Moos. 4:1). Aadamin ja Eevan ajoista alkaen mies ja nainen ovat tunteneet tarvetta päästä yhteyteen vastakkaisen sukupuolen kanssa. Näin jokainen aviopari toistaa tuon ensimmäisen rakkauskertomuksen. Sukupuoliyhteys on läheisin mahdollinen fyysinen yhteys; se edustaa sitä läheisyyttä, mitä aviopari voi tuntea myös henkisesti ja hengellisesti. Kristilliselle aviorakkaudelle tulisi olla luonteenomaista lämpö, ilo ja elämän riemu (Sananl. 5:18,19).

"Pitäkää avioliitto kaikin tavoin kunniassa älkääkä häpäiskö aviovuodettanne" (Hepr. 13:4). "Raamattu osoittaa selvästi, että aviopuolisoiden välisen rakkauden nautintoa tuottava seksuaalinen ilmaisu kuuluu Jumalan suunnitelmaan. Se ei ole synnillistä, likaista eikä häpeällistä. Sillä on kunnioitettava asema avioliitossa, se on kuin kaikkein pyhin, jossa aviomies ja - vaimo kohtaavat toisensa kahden kesken juhliakseen keskinäistä rakkauttaan. Se on aikaa, joka on tarkoitettu sekä pyhäksi että hyvin nautittavaksi." *5

5. Jumalallinen rakkaus. Aviorakkaus on ehdotonta kiintymystä ja antautumista aviopuolisolleen. Se edistää molemminpuolista kasvua Jumalan kuvaksi persoonallisuuden kaikilla alueilla: fyysisellä, tunneperäisellä, älyllisellä ja hengellisellä. Avioliitossa vaikuttavat monenlaiset rakkauden lajit. Siihen kuuluvat romanttiset ja intohimoiset hetket, voimakkaan tunteelliset tuokiot sekä myös aikoja, jolloin puolisot kokevat läheistä toveruutta ja kumppanuutta. Mutta Uuden testamentin kuvailema agape - rakkaus - epäitsekäs ja kaikkensa toisen hyväksi uhraava rakkaus - muodostaa todellisen, kestävän aviollisen rakkauden perustuksen.

Jeesus ilmaisi tämän kaltaisen rakkauden korkeinta muotoa, kun hän otti päälleen meidän syntiemme syyllisyyden ja seuraukset ja meni ristille. "Hän oli rakastanut omiaan, jotka olivat tässä maailmassa, ja hän osoitti heille täydellistä rakkautta loppuun asti" (Joh. 13:1). Hän rakasti meitä siitä huolimatta, mitä meidän syntimme aiheuttivat hänelle. Tällaista oli ja on Jeesuksen Kristuksen ehtoja asettamaton agape - rakkaus.

Tätä rakkautta kuvaillessaan Paavali kirjoitti: "Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. Rakkaus ei koskaan katoa" (1. Kor. 13:4 - 8).

Tästä raamatunkohdasta Ed Wheat kirjoitti: "Agape - rakkaus on kytketty ikuisen voiman lähteeseen, ja se voi jatkaa toimintaansa silloinkin, kun kaikki muunkaltainen rakkaus katoaa. - - Se rakastaa, tapahtuipa mitä tahansa. Olipa toinen miten sopimaton rakastettavaksi tahansa, agape virtaa edelleen. Agape on yhtä ehdoton kuin Jumalan rakkaus meitä kohtaan. Se on mielen asenne, jonka perustana on tahdon valinta." *6

6. Yksilöllinen hengellinen vastuu. Vaikka aviopuolisot ovat sitoutuneet toisilleen, heidän on kummankin yksilöinä kannettava vastuu tekemistään valinnoista (2. Kor. 5:10). Tämän vastuun kantaminen merkitsee sitä, että he eivät koskaan syytä toisiaan siitä, mitä itse ovat tehneet. Heidän on myös kannettava vastuu omasta hengellisestä kasvustaan; kukaan ei voi nojata toisen hengelliseen voimaan. Kuitenkin, toisaalta, kummankin suhde Jumalaan voi toimia voiman lähteenä ja rohkaisuna toiselle.

Syntiinlankeemuksen vaikutukset avioliittoon

Synnin aiheuttama Jumalan kuvan turmeltuminen ihmisessä vaikutti avioliittoon niin kuin kaikkiin muihinkin ihmiselämän alueisiin. Oman edun tavoittelu valtasi alueet, joilla aikaisemmin hallitsi täydellinen rakkaus ja ykseys. Itsekkyys on kaikkien niiden perusvaikutin, jotka eivät ole Kristuksen rakkauden valtaamia. Koska itsekkyys toimii vastoin kaikkia antautumisen, palvelun ja antamisen periaatteita, joita evankeliumi edustaa, se on kaiken kristityn epäonnistumisen yhteisenä tekijänä.

Tottelemattomuudellaan Aadam ja Eeva asettuivat vastustamaan luomisensa tarkoitusta. Ennen kuin he tekivät syntiä, he olivat eläneet täysin avoimina Jumalan edessä. Sen jälkeen he pelokkaina kätkeytyivät häneltä, yrittivät salata totuuden itsestään ja kielsivät vastuunsa teoistaan sen sijaan että olisivat tulleet iloiten Jumalan tykö. Syvä syyllisyyden tunto, jota he eivät millään järkeilyllään pystyneet hävittämään, esti heitä kohtaamasta Jumalan ja pyhien enkeleiden katsetta. Siitä lähtien tämä välttely ja itsensä vanhurskauttava syyllisyyden kieltäminen ovat olleet yleinen piirre ihmisen suhteessa Jumalaan.

Se pelko, joka ajoi heitä salailuun, ei vääristänyt vain Aadamin ja Eevan suhdetta Jumalaan vaan myös toisiinsa. Kun Jumala kuulusteli heitä, he kumpikin yrittivät suojella itseään toisen kustannuksella. Heidän syyttelynsä todistavat, että se rakastava suhde, minkä Jumala oli luomisessa perustanut, oli vakavasti rikkoutunut.

Syntiinlankeemuksen jälkeen Jumala sanoi naiselle: "Kuitenkin tunnet halua mieheesi, ja hän pitää sinua vallassaan" (1. Moos. 3:16). Jumalan tarkoitus oli, että tämä periaate, joka ei merkinnyt mitään muutosta miehen ja naisen välisen tasa - arvon perusteisiin, olisi hyödyksi sekä tälle ensimmäiselle avioparille että kaikille aviopareille heidän jälkeensä. Valitettavasti tämä periaate vääristyi. Siitä lähtien voimaan, hyväksi käyttöön ja yksilöllisyyden tuhoamiseen perustuva vallankäyttö on ollut ominaista avioliitoille kautta aikojen. Itsekeskeisyys on astunut toisen hyväksymisen ja arvostuksen tilalle.

Kristillisyydelle on olennaista eläminen siinä itsensä kieltävässä sopusoinnussa, mikä oli ominaista avioliitolle ennen syntiin lankeemusta, jossa tämä sopusointu rikkoontui. Aviomiehen ja - vaimon väliset hellyydenosoitukset voivat lisätä kummankin onnea. Kummankin tulee pitää huolta toisen onnesta. Aviopuolisoiden tulee liittyä toisiinsa, mutta kummankaan ei tule kadottaa omaa yksilöllisyyttään, josta ovat vastuussa Jumalalle.

Poikkeamia Jumalan ihanteesta

Moniavioisuus. Käytäntö, jossa yhdellä henkilöllä on monta puolisoa, on vastoin sitä ykseyttä ja yhteyttä, minkä Jumala asetti Eedenissä pyhittäessään ensimmäisen avioliiton. Vaikka Raamattu kuvaa moniavioisuutta kulttuuriin liittyvänä tosiasiana patriarkkojen aikana, nuo kuvaukset selvästi osoittavat, että nuo avioliitot eivät vastanneet jumalallista ihannetta. Noihin avioliittoihin sisältyneet erilaiset alayksiköt johtivat valtataisteluihin, katkeruuteen ja vieraantumiseen (ks. 1. Moos. 16; vrt. 29:16 - 30:24, ym.), joissa lapsia käytettiin aseina perheen muiden jäsenten vahingoittamiseksi.

Yksiavioisuus tarjoaa avioparille kumppanuuden tunteen, joka lujittaa kummankin keskinäistä läheisyyttä ja yhteyttä. He tajuavat, että heidän suhteensa on ainutlaatuinen ja että kukaan toinen ei voi osallistua siitä, mitä he keskenään kokevat. Yksiavioinen suhde heijastaa selkeimmin sitä suhdetta, mikä vallitsee Kristuksen ja hänen seurakuntansa samoin kuin yksilön ja Jumalan välillä.

Haureus ja aviorikos. Nykyisin yleinen ajattelu ja käytäntö väheksyy kestäviä sitoumuksia, joissa puolisot ovat seksuaalisesti uskollisia toisilleen kuolemaan asti. Mutta Raamattu pitää kaikkia avioliiton ulkopuolella tapahtuvia sukupuolisuhteita syntinä. Seitsemäs käsky on yhä muuttumattomana voimassa: "älä tee aviorikosta" (2. Moos. 20:14). Siinä ei mainita mitään poikkeuksia. Tämä käsky suojelee mustasukkaisesti aviosuhdetta.

Raamatun näkemys haureudesta ja aviorikoksesta on täysin vastakkainen sille asenteelle, jolla nykyisin suvaitaan vapaata seksiä siihen suostuvien aikuisten kesken. Monet kohdat sekä Vanhassa että uudessa testamentissa tuomitsevat sellaisen käytännön (3. Moos. 20:10 - 12; Sananl. 6:24 - 32; 7:6 - 27; 1.Kor. 6:9,13,18; Gal. 5:19; Ef. 5:3; 1.Tess. 43 jne.).

Sellaisilla suhteilla voi olla kauas ulottuvia ja kauan kestäviä vaikutuksia. Ne pettävät ja riistävät oikeutettua, laillista aviokumppania ja saattavat vahingoittaa häntä fyysisesti, tunneperäisesti, taloudellisesti, laillisesti ja sosiaalisesti. Ne loukkaavat laajempaa perheyhteyttä, ja jos perheessä on lapsia, ne vahingoittavat erityisesti heidän etujaan. Näistä suhteista voi levitä sukupuolitauteja ja syntyä aviottomia lapsia. Tällaisten suhteiden yllä häilyy myös valheiden ja epärehellisyyden pilvi, joka voi korjaamattomasti tuhota luottamuksen ihmisten väliltä. Vaikka emme ottaisikaan huomioon Raamatun kieltoja näiden epämoraalisten suhteiden osalta, niistä aiheutuvien valitettavien seurausten ketjun pitäisi olla riittävänä varoituksena niihin ryhtymisestä.

Epäpuhtaat ajatukset. Synti ei ole pelkästään ulkonainen teko; se on pikemminkin jotakin sellaista, joka ulottuu syvälle ajatusmaailmaamme. Jos lähteet ovat saastuneita, niistä lähtevät virratkaan tuskin ovat puhtaita. Jeesus tiesi, että ihmisen sisimmät mielenliikkeet vaikuttivat käyttäytymiseen, sillä "juuri sydämestähän lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, siveettömyys, varkaudet, väärät todistukset ja herjaukset" (Matt. 15:19). Tämän mukaisesti hän osoitti, että aviorikos tapahtuu jo ajatuksissa: "Teille on opetettu tämä käsky: 'älä tee aviorikosta'. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista niin, että alkaa himoita häntä, on sydämessään jo tehnyt aviorikoksen hänen kanssaan" (Matt. 5:27,28).

Kokonainen teollisuus on kehittynyt käyttämään hyväksi vääristynyttä mielikuvitusta. Sen tuottamilla filmeillä ja kirjoilla ei ole mitään paikkaa kristityn elämässä. Ne eivät ainoastaan rohkaise ihmisiä kiellettyihin suhteisiin, vaan ne myös alentavat miehet ja naiset pelkiksi seksiobjekteiksi ja vääristävät näin seksuaalisuuden todellisen merkityksen sekä hämärtävät Jumalan kuvan. Kristityt on kutsuttu ajattelemaan puhtaita ajatuksia ja elämään puhdasta elämää, koska he valmistautuvat elämään puhtaassa yhteiskunnassa kautta ikuisuuden.

Avioero. Jeesuksen esittämä lausunto tiivistää Raamatun opetuksen avioerosta: "Minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako" (Matt. 19:6; Mark. 10:7 - 9). Avioliitto on pyhä, koska Jumala on sen pyhittänyt. Viime kädessä juuri Jumala yhdistää toisiinsa aviomiehen ja - vaimon, eivät pelkät ihmisen lausumat sanat tai sukupuoliyhdyntä. Jumala on sinetöinyt avioparin keskinäisen liiton. Kristillisen käsityksen avioerosta ja uudelleen avioitumisesta tulee sen vuoksi rakentua raamatulliselle perustalle.

Jeesuksen lausunto tekee selväksi sen raamatullisen periaatteen, joka vaikuttaa ratkaisevasti myös kristilliseen käsitykseen avioerosta: Jumala tarkoitti avioliiton purkamattomaksi. Kun fariseukset kysyivät Jeesukselta, oliko aviollinen sopeutumattomuus riittävä syy avioeroon, hän vahvisti Eedenin avioliittomallin, joka edellytti pysyvää liittoa. Kun he vaativat häneltä tarkempaa kannanottoa Mooseksen antamaan avioerosäädökseen, Jeesus vastasi: "Mooses antoi teille luvan hylätä vaimonne, koska te olette niin kovasydämisiä. Mutta alunperin ei ollut niin" (Matt. 19:8). Jeesus jatkoi osoittamalla, että ainoa pätevä syy avioeroon oli aviollinen uskottomuus (Matt. 5:32; 19:9).

Jeesuksen vastaus fariseuksille osoittaa, että hänellä oli syvempi käsitys uskollisuudesta kuin näillä. Siitä, mitä Jeesus sanoi ja mitä Vanha ja Uuusi testamentti esittävät avioliiton perusteista, voidaan tehdä se johtopäätös, että Jumalan tarkoitus on saada avioliiton solmivat heijastamaan Jumalan kuvaa pysyvässä liitossa.

Perhe

Kun Jumala oli luonut Aadamin ja Eevan, hän antoi heidän hallintaansa koko maailman (1. Moos. 1:26; 2:15). He muodostivat ensimmäisen perheen, ensimmäisen seurakunnan ja heistä alkoi yhteiskunnan muodostuminen. Näin yhteiskunta rakentui avioliitolle ja perheelle. Koska he olivat ainoat ihmiset koko maailmassa, Jumala antoi heille käskyn: "Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne" (1. Moos. 1:28).

Kuten maapallon väestötilastot osoittavat, maa ei enää tarvitse täyttäjiä eikä valloittajia. Mutta kristityt avioparit, jotka päättävät hankkia maailmaan lapsia, ovat edelleenkin velvollisia kasvattamaan ja ojentamaan lapsiaan Herran tahdon mukaan. Ennen kuin aviopari ryhtyy tähän, sen tulisi tutustua siihen, mikä on Jumalan ihanne perheen suhteen.

Vanhemmat
1. Isä. Raamattu on antanut aviomiehelle ja isälle velvollisuuden olla perheen pää ja pappi (Kol. 3:18 - 21; 1.Piet. 3:1 - 8). Hänestä tulee Kristuksen, seurakunnan pään, esikuva. "Sillä mies on vaimonsa pää, niin kuin Kristus on seurakunnan pää; onhan hän seurakunnan, oman ruumiinsa, pelastaja. Niin kuin seurakunta alistuu Kristuksen tahtoon, niin myös vaimon tulee kaikessa alistua miehensä tahtoon. Miehet, rakastakaa vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta pyhittääkseen sen. Hän pesi sen puhtaaksi vedellä ja sanalla voidakseen asettaa sen eteensä kirkkaana, pyhänä ja moitteettomana, vailla tahraa, ryppyä tai virhettä. Samoin aviomiehenkin velvollisuus on rakastaa vaimoaan niin kuin omaa ruumistaan. Joka rakastaa vaimoaan, rakastaa itseään" (Ef. 5:23 - 28).

Niin kuin Kristus osoitti lempeää johtajuutta, joka palvelijana meni ristinkuolemaan asti, samoin aviomiehen tulee johtaa uhrautuvasti. "Kristuksen hallinto perustuu viisauteen ja rakkauteen, ja kun aviomiehet täyttävät velvollisuutensa vaimoaan kohtaan, he käyttävät arvovaltaansa samalla hellyydellä jota Kristus osoittaa seurakuntaa kohtaan. Kun Kristuksen henki hallitsee aviomiestä, vaimon alistuminen johtaa vain lepoon ja etuihin, sillä mies vaatii häneltä vain sellaista, mistä on seurauksena hyvää, niin kuin Kristuskin vaatii alistumista seurakunnalta. - - Tutkikoot aviomiehet Kristuksen sanoja - ei havaitakseen, miten täydellisesti vaimon on alistuttava, vaan miten hänellä itsellään voi olla Kristuksen mieli ja miten hän voi puhdistua ja hienostua ja tulla sopivaksi olemaan perheessään isäntänä." *7

2. äiti. Vanhassa testamentissa henkilön nimi sisälsi myös lyhyen luonnehdinnan henkilöstä, joka nimeä kantoi. Eeva sai nimensä syntiinlankeemuksen jälkeen (1. Moos. 3:20). Koska hänestä oli tuleva kaikkien ihmisten kantaäiti, hänen nimensä (hepreaksi Hawwa) muistutti verbiä haja, 'elää'. Siitä heijastuu hänen ainutlaatuisen kunniakas asemansa ihmiskunnan historiassa.

Äitiys on maan päällä olevista asioista lähinnä kumppanuutta Jumalan kanssa. "Valtaistuimella istuva kuningas ei tee arvokkaampaa työtä kuin äiti. äiti on kotinsa kuningatar. Hänen vallassaan on lasten luonteen muovaaminen niin, että he tulevat sopiviksi korkeampaan, iankaikkiseen elämään. Enkelikään ei voisi pyytää itselleen arvokkaampaa tehtävää; tässä työssä äiti suorittaa palvelusta Jumalalle. - - Hänen tulee ymmärtää työnsä arvo ja pukea ylleen Jumalan koko sota - asu niin, että hän kykenee vastustamaan kiusausta mukautua maailmalliseen käytäntöön. Hän työskentelee aikaa ja ikuisuutta varten." *8

Lapset
1.Tärkeysjärjestys. Sen vastuun ja velvollisuuden ohella, mikä puolisoilla on Herraa ja toisiaan kohtaan, vanhemmilla ei ole mitään suurempaa vastuuta kuin heillä on lapsiaan kohtaan, joita he ovat saattaneet maailmaan. Heidän on asetettava lastensa edut oman etunsa ja mukavuutensa edelle. Lapset eivät itse valinneet tulla tähän maailmaan, ja heille on annettava paras mahdollinen alku elämään. Koska jo syntymää edeltävillä seikoilla on suuri vaikutus lapsen hengelliseen, henkiseen ja fyysiseen terveyteen, lapsen hyvinvointi tulisi asettaa etusijalle jo ennen hänen syntymäänsä.

2. Rakkaus. Vanhempien rakkauden tulisi olla ehdotonta ja uhrautuvaa. Lapset tarvitsevat sitä, jotta heidän oma minäkuvansa ja tunnemaailmansa voisi pysyä terveenä läpi elämän. Lapset, jotka ovat varmoja vanhempiensa rakkaudesta, suhtautuvat myönteisesti myös muihin ihmisiin. Heitä voidaan opettaa antamaan yhtä hyvin kuin vastaanottamaan. Kun lapset kehittyvät, he voivat oppia ymmärtämään epäitsekkyyden arvon ja he oppivat kunnioittamaan Jumalaa.

3. Jumalalle pyhittäminen. Kristittyjen vanhempien tulee pyhittää lapsensa Jumalan palvelukseen niin varhaisessa elämän vaiheessa kuin mahdollista. Adventtiseurakunnissa tämä on mahdollista tehdä seurakunnan läsnäollessa yksinkertaisessa juhlahetkessä, jossa vanhemmat tuovat lapsensa Jumalalle rukouksessa niin kuin Joosef ja Maria esittivät vastasyntyneen Jeesuksen Herralle temppelissä (Luuk. 2:22 - 39). Tällä tavoin lapsi aloittaa elämänsä osana laajempaa hengellistä perhettä. Seurakunnan jäsenet osallistuvat näin lapsen sosiaaliseen ja hengelliseen kehitykseen.

Tässä juhlahetkessä myös vanhemmat pyhittäytyvät kasvattamaan lastaan Herran sanan mukaan. Tämän vuoksi vanhemmat tuovat lapsensa säännöllisesti seurakunnan yhteyteen, niin että pienokaiset tulevat jo varhain osaksi Kristuksen ruumista.

Sydänten kääntyminen

Koska perhe on seurakunnan ja yhteiskunnan todellinen sydän, kristitty perhe itsessään on välikappale voittamaan jäseniään Herralle ja pitämään heitä Herran omina. Vanhan testamentin viimeiset jakeet ovat ennustusta siitä, mitä tapahtuu ennen Herran takaisintuloa: "Kuulkaa! Ennen kuin tulee Herran päivä, suuri ja pelottava, minä lähetän teille profeetta Elian. Hän kääntää isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet isien puoleen" (Mal. 3:23,24). Vaikka monet voimat pyrkivät nykyaikana erottamaan perheen jäseniä toisistaan, Jumala kutsuu perheen jäseniä kääntymään toistensa puoleen, liittymään uudelleen toisiinsa, uudistamaan keskinäisen yhteytensä. Ne perheet, jotka vastaavat tähän Jumalan kutsuun, näyttävät kristinuskon todellisen voiman. Noista perheistä koostuvat seurakunnat kasvavat, niiden nuoret eivät jätä seurakuntaa ja näiden perheiden jäsenet antavat maailmalle selkeän kuvan Jumalan luonteesta.

Huomautukset ja lähdeviitteet
1. A.W. Spalding, Makers of the Home (Mountain View, CA: Pacific Press, 1928), s. 58.
2. Aadamin vastuu planeetasta käy ilmi siitä, että Jumala piti häntä tilivelvollisena rikkomuksesta vaikka hän ei ollutkaan ensimmäisenä syyllistynyt rikkomukseen (1. Moos. 3:9 seur.). Myöskin Uusi testamentti, verratessaan kahta Aadamia toisiinsa, pitää ensimmäistä Aadamia vastuussa synnin ja kuoleman tulosta maailmaan (Room. 5:12 seur.; 1. Kor. 15:22; vrt. White, Alfa ja omega 8, s. 150,151).
3. "Jumala itse antoi Aadamille toverin. Hän teki miehelle avun, joka oli hänelle sopiva - joka häntä vastaavana soveltui hänen kumppanikseen ja joka saattoi hänen kanssaan tuntea samaa rakkautta ja myötätuntoa. Eeva luotiin kylkiluusta, jonka Jumala otti Aadamin kyljestä. Se merkitsi sitä, ettei vaimon sopinut hallita miestään päänä mutta ei myöskään joutua sorretuksi vähempiarvoisena. Hänen tuli olla miehensä rinnalla tasavertaisena hänen rakastamanaan ja suojelemanaan" (Alfa ja omega 1, s. 26,27.
4. Walter Trobisch, I Married You (New York, N.Y.: Harper and Row, 1971), s. 18.
5. Ed Wheat, Love Life for Every Married Couple (Grand Rapids: Zondervan, 1980), s. 72.
6. Sama, s. 62.
7. E.G. White manuscript 17, 1891. Ks. myös Larry Christenson, The Christian Family (Minneapolis, MN: Bethany Fellowship, 1970).
8. Ks. myös White, Kodin ihanteita (Kirjatoimi, Tampere 1988), s. 215, 216.

24 Kristuksen palvelus taivaallisessa pyhäkössä

Perusopinkohtien sisällysluettelo