PERUSLUONTEISET OPINKOHDAT 26
Kuolema ja ylösnousemus


Filistealaisten sotajoukko lähti Sunemiin, leiriytyi sinne ja valmistautui hyökkäämään israelilaisia vastaan. Kuningas Saul kokosi israelilaiset Gilboaan. Hän oli peloissaan ja kaikkea muuta kuin optimistinen. Menneinä aikoina Saul oli saattanut turvautua Jumalan apuun ja taistella pelkäämättä Israelin vihollisia vastaan. Mutta hän oli lakannut palvelemasta Jumalaa, ja kun luopiokuningas nyt yritti saada yhteyttä Jumalaan kysyäkseen edessä olevan taistelun tuloksesta, Jumala oli kieltäytynyt vastaamasta hänelle.

Pelko huomisen kohtalosta painoi raskaana Saulia. Olisipa nyt Samuel täällä. Mutta Samuel oli kuollut eikä voinut enää antaa hänelle neuvoja. Vai voisiko sittenkin?

Löydettyään meedion, joka oli selvinnyt hengissä Saulin aikaisemmin järjestämästä noitavainosta, pitkä kuningas kumartui hänen puoleensa ja tiedusteli seuraavana päivänä käytävän taistelun lopputulosta. Sitten hän pyysi: "Manaa minulle esiin Samuel." Istunnon aikana meedio näki Samuelia esittävän hengen nousevan maasta. Tämä henkiolento ilmoitti onnettomalle kuninkaalle, että ei ainoastaan Israel häviäisi taistelua vaan myös hän ja hänen poikansa saisivat surmansa (ks. 1. Sam. 28).

Ennustus toteutui. Mutta oliko ennustuksen esittäjä todella Samuelin henki? Kuinka voisi Jumalan tuomitsemalla meediolla olla valta Samuelin, Jumalan profeetan, henkeen? Ja mistä Samuel tuli - miksi hänen henkensä nousi "maasta"? Mitä kuolema merkitsi Samuelille? Ja jos Saulille ei puhunutkaan Samuelin henki, kuka sitten? Katsokaamme nyt, mitä Raamattu opettaa kuolemasta, yhteydenotosta kuolleisiin ja ylösnousemuksesta.

Kuolemattomuus ja kuolema

Kuolemattomuus on tila, jossa ei olla kuoleman alaisia. Vastaava Uuden testamentin kreikan sana on athanasia. Toinen suunnilleen samaa tarkoittava kreikan sana on aftharsia, joka on käännetty suomeksi sanalla katoamattomuus. Miten nämä käsitteet liittyvät Jumalaan ja ihmisiin?

Kuolemattomuus. Raamattu paljastaa, että ikuinen Jumala on kuolematon (1. Tim. 1:17). Itse asiassa Raamattu sanoo Jumalasta, että "hän yksin on kuolematon" (1. Tim. 6:16). Hän on luomaton, itsestään oleva, ja hänellä ei ole alkua eikä loppua.

"Raamattu ei missään esitä kuolemattomuutta sellaisena ominaisuutena, jonka ihminen - tai hänen 'sielunsa' tai 'henkensä' - omistaisi luonnostaan. Raamatussa esiintyy yli 1600 kertaa termejä, jotka yleensä käännetään sanoilla 'sielu' tai 'henki', mutta kertaakaan ei näiden sanojen yhteydessä esiinny käsite 'kuolematon' tai 'kuolemattomuus'". *1

Toisin kuin Jumala, ihmisolennot ovat kuolevaisia. Raamattu vertaa ihmisiä haihtuvaan savuun: "Savua te olette, joka hetken näkyy ja sitten haihtuu" (Jaak. 4:14). Ihmiset ovat "vain tuulen henkäys, joka häipyy eikä palaa" (Ps. 78:39). Job sanoo ihmisestä: "Kuin kukka hän avautuu ja kuihtuu, on kohta poissa, kuin varjo" (Job 14:2).

Jumala ja ihmiset eroavat toisistaan merkittävästi. Jumala on ääretön, ihmiset ovat rajallisia. Jumala on kuolematon, ihmiset kuolevaisia. Jumala on ikuinen, ihmiset väliaikaisia.

Ehdollinen kuolemattomuus. Luomisessa "Herra Jumala muovasi maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen. Näin ihmisestä tuli elävä olento" (1. Moos. 2:7). Luomiskertomus osoittaa, että ihmiskunnan elämä on peräisin Jumalasta (vrt. Ap.t. 17:25,28; Kol. 1:16,17). Tästä perustosiasiasta seuraa, että kuolemattomuus ei ole ihmiselle luonnostaan kuuluva ominaisuus vaan Jumalan lahja.

Kun Jumala loi Aadamin ja Eevan, hän antoi heille vapaan tahdon - valintavapauden. He saattoivat totella tai olla tottelematta, ja heidän olemassa olonsa jatkuvuus riippui siitä, olivatko he Jumalan voiman avulla jatkuvasti kuuliaisia. Näin ollen heidän omistamansa kuolemattomuuden lahja oli ehdollinen.

Jumala määritteli tarkoin sen ehdon. He menettäisivät tämän lahjan, mikäli söisivät "siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta". Jumala varoitti ihmistä: "Sinä päivänä, jona siitä syöt, olet kuoleman oma" (1 .Moos. 2:17). *2

Kuolema - synnin palkka. Saatana esitti eriävän mielipiteensä Jumalan varoituksesta, jonka mukaan tottelemattomuus johtaisi kuolemaan, ja sanoi: "Ei, ette te kuole" (1. Moos. 3:4). Mutta rikottuaan Jumalan käskyä Aadam ja Eeva havaitsivat, että synnin palkka on todellakin kuolema (Room. 6:23). Heidän syntinsä aiheutti tämän rangaistuksen: "Tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinut on otettu. Maan tomua sinä olet, maan tomuun sinä palaat" (1. Moos. 3:19). Nämä sanat eivät viittaa elämän jatkumiseen vaan sen päättymiseen.

Tämän rangaistustuomion annettuaan Jumala esti syntiinlangennutta ihmistä pääsemästä enää elämän puun luo, "ettei hän nyt vain ota elämän puusta hedelmää ja syö ja niin elä ikuisesti" (1. Moos. 3:22). Jumalan toiminta osoitti selvästi, että kuuliaisuuden ehdolla luvattu kuolemattomuus menetettiin synnin tähden. Ihmisestä oli nyt tullut kuolevainen, kuoleman alainen. Ja koska Aadam ei kyennyt siirtämään jälkeläisilleen sellaista, mitä hän ei itse omistanut, "on kuolema saavuttanut kaikki ihmiset, koska kaikki ovat tehneet syntiä" (Room. 5:12).

Vain Jumalan armo esti Aadamia ja Eevaa kuolemasta välittömästi. Jumalan Poika oli tarjoutunut antamaan henkensä, jotta Aadam ja Eeva saisivat uuden mahdollisuuden - toisen tilaisuuden. Hänet tunnettiin teurastettuna Karitsana maailman perustamisesta asti (vrt. Ilm. 13:8).

Toivo ihmiskunnalle. Vaikka ihmiset syntyvät kuolevaisina, Raamattu kehottaa heitä etsimään kuolemattomuutta, katoamattomuutta (ks. esim. Room. 2:7). Jeesus Kristus on tämän kuolemattomuuden lähde: "Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme" (Room. 6:23; vrt. 1. Joh. 5:11). "Hän on kukistanut kuoleman ja tuonut valoon elämän ja katoamattomuuden" (2. Tim. 1:10). "Sillä niin kuin kaikki ihmiset Aadamista osallisina kuolevat, niin myös kaikki Kristuksesta osallisina tehdään eläviksi" (1. Kor. 15:22). Kristus itse sanoi, että hänen äänensä avaisi haudat ja nostaisi kuolleet esiin haudoistaan (Joh. 5:28,29).

Jos Kristus ei olisi tullut, ihmiskunnan tilanne olisi ollut toivoton, ja kaikki kuolleet olisivat tuhoutuneet ikuisiksi ajoiksi. Mutta hänen ansiostaan kenenkään ei tarvitse joutua kadotukseen. "Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän" (Joh. 3:16). Usko Kristukseen ei siis ainoastaan poista synnin rangaistusta, vaan se myös takaa uskoville kuolemattomuuden verrattoman lahjan.

Kristus toi "valoon elämän ja katoamattomuuden lähettämällä maailmaan evankeliumin" (2. Tim. 1:10). Paavali vakuuttaa, että Raamatun pyhät kirjoitukset "voivat antaa sinulle viisautta, niin että pelastut uskomalla Kristukseen Jeesukseen" (2. Tim. 3:15). Ne, jotka eivät hyväksy evankeliumia, eivät saa kuolemattomuutta.

Kuolemattomuuden vastaanottaminen. Paavali kuvaa sitä hetkeä, jolloin kuolemattomuuden lahja annetaan: "Nyt ilmoitan teille salaisuuden: Me emme kaikki kuole, mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasuunan soidessa. Pasuuna soi, ja kuolleet herätetään katoamattomina ja me muut muutumme. Tämän katoavan on näet pukeuduttava katoamattomuuteen ja kuolevaisen kuolemattomuuteen. Mutta kun katoava pukeutuu katoamattomuuteen ja kuolevainen kuolemattomuuteen, silloin toteutuu kirjoitusten sana: - Kuolema on nielty ja voitto saatu" (1. Kor. 15:51 - 54). Tämä tekee hyvin selväksi, että Jumala ei anna kuolemattomuutta uskovalle tämän kuollessa vaan ylösnousemuksessa, "viimeisen pasuunan soidessa". Silloin tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen. Vaikka Johannes toteaakin, että me vastaanotamme ikuisen elämän lahjan ottaessamme vastaan Jeesuksen Kristuksen henkilökohtaiseksi Vapahtajaksemme (1. Joh. 5:11 - 13), tämän lahjan muuttuminen todellisuudeksi tapahtuu Kristuksen tullessa. Vasta silloin meidät muutetaan kuolevaisista kuolemattomiksi, katoavaisuudesta katoamattomuuteen.

Kuoleman luonne

Jos kuolema on elämän päättymistä, mitä Raamattu opettaa ihmisyksilön tilasta kuolemassa? Miksi on tärkeätä, että kristityt ymmärtävät tämän raamatullisen opetuksen?

Kuolema on unta. Kuolema ei merkitse täydellistä tyhjäksi tekemistä, tuhoutumista; se on vain väliaikainen tiedottomuuden tila ennen ylösnousemusta. Raamattu nimittää toistuvasti tätä välitilaa uneksi.

Kun Vanha testamentti viittaa Daavidin, Salomon ja muiden Israelin ja Juudan kuninkaiden kuolemaan, se puhuu heidän menemisestään lepoon isiensä luo (1. Kun. 2:10; 11:43; 14:20,31; 15:8; 2. Aikak. 21:1; 26:23; jne.). Job kuvailee kuolemaa uneksi (Job 14:10 - 12), Daavid nukkumiseksi (Ps. 13:4), Jeremia uneen vaipumiseksi (Jer. 51:39,57) ja Daniel nukkumiseksi (Dan. 12:2).

Uusi testamentti käyttää samaa kuvakieltä. Kuvatessaan Jairuksen kuolleen tyttären tilaa Jeesus sanoi, että "hän nukkuu" (Matt. 9:24; Mark. 5:39). Hän viittasi kuolleeseen Lasarukseen samalla tavoin (Joh. 11:11 - 14). Matteus mainitsee, että Jeesuksen kuollessa "monien poisnukkuneiden pyhien ruumiit nousivat ylös" (Matt. 27:52), ja Luukas kirjoitaa Stefanuksen marttyyrikuolemaa kuvatessaan, että "hän nukkui pois" (Ap.t. 7:60). Sekä Paavali että Pietari nimittivät kuolemaa nukkumiseksi (1. Tess. 4:13 - 17; 2.Piet. 3:4).

Raamatullinen esitys kuolemasta unena sopii hyvin kuoleman luonteeseen, kuten seuraavat vertailut osoittavat: 1. Nukkuvat ovat tiedottomassa tilassa. "Kuolleet eivät tiedä mitään" (Saarn. 9:5). 2. Unessa tietoinen ajattelu lakkaa. "Hänen henkensä lähtee, - - ja sinä päivänä kaikki hänen hankkeensa raukeavat" (Ps. 146:4). 3. Uni merkitsee kaikkien päivän toimien päättymistä. "Tuonelassa, jonne olet matkalla, ei ole tekoja, ei ajatuksia, ei tietoa, ei viisautta" (Saarn. 9:10). 4. Uni eristää meidät niistä, jotka ovat valveilla. "Eikä heillä enää koskaan ole osaa missään, mitä tapahtuu auringon alla" (Saarn. 9:6). 5. Normaalissa unessa tunnemaailmakin on lepotilassa. "Heidän rakkautensa ja vihansa ja kiihkonsa on mennyt" (Saarn. 9:6). 6. Nukkuva ei ylistä Jumalaa. "Eivät kuolleet ylistä Herraa" (Ps. 115:17). 7. Uni edellyttää heräämistä. "Tulee aika, jolloin kaikki, jotka lepäävät haudoissaan, kuulevat hänen äänensä" (Joh. 5:28).

Ihminen palaa tomuun. Ymmärtääksemme, mitä ihmiselle tapahtuu kuolemassa, meidän tulee ymmärtää, miten ihmisolemus on muodostunut. Raamattu kuvaa ihmistä elimellisenä kokonaisuutena. Toisinaan Raamattu käyttää sanaa sielu viitatessaan koko ihmispersoonaan, toisinaan taas puhuessaan ihmisen tunne - ja ajatusmaailmasta. Mutta Raamattu ei opeta, että ihmisessä olisi kaksi erillistä osaa. Ruumis ja sielu ovat olemassa ainoastaan yhteydessä toisiinsa; ne muodostavat jakamattoman ykseyden.

Ihmisen luomisessa maan tomun yhdistäminen elämän henkäykseen tuotti elävän olennon eli sielun. Aadam ei saanut sielua erillisenä yksikkönä; hänestä tuli elävä sielu (1. Moos. 2:7). Kuolemassa tapahtuu päinvastaista: kun maan tomusta poistetaan elämän henkäys tuloksena on kuollut ihminen eli kuollut sielu, joka on tiedoton (Ps. 146:4). Ne tekijät, joista ruumis muodostui, palaavat takaisin maahan, josta ne ovat peräisin (1. Moos. 3:19). Sielu ei voi olla tietoisesti olemassa erillään ruumiista, eikä mikään Raamatun kohta osoita, että kuolemassa sielu jäisi eloon tietoisena yksikkönä. Todellakin: "Sen, joka tekee syntiä, on kuoltava" (Hes. 18:20).

Kuolleitten asuinpaikka. Vanha testamentti nimittää sitä paikkaa, mihin ihmiset menevät kuollessaan, nimellä sheol (hepreaa); Uusi testamentti käyttää vastaavasta paikasta nimitystä hades (kreikkaa). Raamatussa sheol useinmiten tarkoittaa yksinkertaisesti hautaa. Samanlainen merkitys on kreikan sanalla hades.

Kaikki kuolleet - sekä vanhurskaat että jumalattomat - menevät tuohon paikkaan, josta suomeksi käytetään nimitystä tuonela (Ps. 89:49). Jaakob sanoi: "Minä suren, kunnes menen tuonelaan poikani luo" (1. Moos. 37:35). Kun maa aukaisi "kitansa" nielläkseen jumalattoman Korahin ja hänen seurueensa, he vajosivat elävältä "tuonelaan" (4. Moos. 16:30).

Sheol vastaanottaa koko ihmisen kuolemassa. Kun Kristus kuoli, hän astui tuonelaan (hades), mutta ylösnousemuksessa nousi kuolleista (vrt. Ap.t. 2:27,31, hades, Ps. 16:10, sheol). Kun Daavid kiitti Jumalaa parantumisestaan, hän todisti, että Herra pelasti hänet tuonelasta, hautaan vaipuvien joukosta (Ps. 30:4).

Hauta ei ole tietoisuuden paikka. *3 Koska kuolema on uni, kuollut pysyy tiedottomuuden tilassa haudassa ylösnousemukseen asti, jolloin tuonela (hades) antaa kuolleensa (Ilm. 20:13).

Henki palaa Jumalan luo. Vaikka ruumis palaa maan tomuun, henki palaa Jumalan luo. Salomo sanoi, että kuolemassa "tomu palaa maahan, josta se on tullut", mutta "henki palaa Jumalan luo, joka on sen antanut" (Saarn. 12:7). Tämä pitää paikkansa kaikista, sekä vanhurskaista että jumalattomista.

Monet ovat ajatelleet, että tämä teksti osoittaa persoonan olennaisen osan jatkavan elämäänsä kuoleman jälkeen. Mutta Raamatussa ei henkeä tarkoittava heprean (ruah) enempää kuin kreikankaan (pneuma) termi viittaa mihinkään erilliseen olentoon, joka kykenisi tietoiseen olemassaoloon erillään ruumiista. Sen sijaan nämä nimitykset viittaavat "henkäykseen" - elämän kipinään, joka on välttämätön yksilölliselle olemassaololle, elämän periaatteeseen, joka elävöittää sekä eläimet että ihmiset.

Salomo kirjoitti: "Sillä ihmisten ja eläinten kohtalo on yhtäläinen: samalla tavoin kuolevat molemmat, yhtäläinen henki (ruah) on kaikilla. - - Kaikki menee samaan paikkaan: kaikki on tullut tomusta ja kaikki palaa tomuun. Kuka tietää, kohoaako ihmisen henki (ruah) ylös ja vajoaako eläinten henki (ruah) alas maahan?" (Saarn. 3:19 - 21). Salomon mukaan siis kuolemassa ei ole eroa ihmisen ja eläimen hengellä.

Salomon lausunto, jonka mukaan henki (ruah) palaa Jumala luo, joka sen on antanut, osoittaa, että se mikä palaa Jumalan luo on yksinkertaisesti hänen antamansa elämän periaate. Raamatussa ei ole mitään viittausta sellaiseen, että henki tai henkäys olisi tietoinen ruumiista erillinen yksikkö. Tämä ruah voidaan samastaa siihen "elämän henkäykseen", jonka Jumala puhalsi ensimmäiseen ihmisolentoon tehdäkseen elottoman ruumiin eläväksi (vrt. 1. Moos. 2:7).

Raamatun sopusointu. Monet vilpittömät kristityt, jotka eivät ole tutkineet Raamatun koko opetusta kuolemasta, eivät ole olleet tietoisia siitä, että kuolema on unta ylösnousemukseen asti.He ovat olettaneet, että monet Raamatun kohdat tukevat ajatusta, jonka mukaan henki tai sielu jatkaa tietoista olemassaoloon kuoleman jälkeen. Huolellinen tutkimus osoittaa, että Raamatun johdonmukaisen opetuksen mukaan kuolema aiheuttaa tietoisuuden lakkaamisen. *4

Spiritismi. Jos kuolleet ovat täysin elottomia, keiden kanssa sitten spiritistimeediot ovat yhteydessä?

Jokainen rehellinen ihminen myöntää, että ainakin osa näistä ilmiöistä on huijausta; mutta kaikkia ei voida selittää tällä tavoin. On ilmeisesti olemassa yliluonnollisia voimia, jotka ovat yhteydessä spiritismiin. Mitä Raamattu opettaa tästä asiasta?

1. Spiritismin perusta. Spiritismi sai alkunsa Saatanan ensimmäisestä valheesta Eevalle: "Ei, ette te kuole" (1. Moos. 3:4). Saatanan sanat muodostivat ensimmäisen saarnan sielun kuolemattomuudesta. Tänä päivänä kaikenlaiset uskonnot kaikkialla maailmassa tietämättään toistavat tätä erehdystä. Monien mielessä jumalallinen julistus: "Sen, joka tekee syntiä, on kuoltava" (Hes. 18:20) on muuttunut muotoon: "Vaikka ihminen tekeekin syntiä, hän kuitenkin on kuolematon."

Tämä erheellinen oppi ihmisen luontaisesta kuolemattomuudesta on johtanut uskomukseen tietoisen tilan välittömästä jatkumisesta kuoleman jälkeen. Kuten olemme nähneet, nämä käsitykset ovat suoranaisesti ristiriidassa Raamatun opetuksen kanssa. Ne tulivat kristilliseen ajatteluun pakanallisesta filosofiasta - erityisesti Platonilta - suuren luopumuksen aikana. Nämä käsitykset muodostuivat vallitseviksi näkemyksiksi kristikunnassa ja ovat jatkuvasti hallitsevassa asemassa nykypäivänkin kristikunnassa.

Usko kuolleitten tietoiseen tilaan on valmistanut monia kristittyjä hyväksymään spiritismin. Jos kuolleet ovat eläviä ja Jumalan luona, miksi ne eivät voisi palata maan päälle palvelevina henkinä? Ja jos ne voivat niin tehdä, miksi emme yrittäisi päästä yhteyteen niiden kanssa saadaksemme niiltä neuvoja ja opetusta, välttyäksemme onnettomuuksilta tai vastaanottaaksemme lohdutusta suruumme?

Tämänkaltaisen päättelyn varassa Saatana ja hänen enkelinsä (Ilm. 12:4,9) ovat perustaneet viestikanavan, jonka kautta ne voivat toteuttaa harhauttavaa toimintaansa. Spiritististen istuntojen välityksellä ne esiintyvät kuolleina omaisina ja tuovat muka lohtua ja rohkaisua elossa oleville. Toisinaan ne ennustavat tulevia tapahtumia, jotka, milloin ne osoittautuvat paikkansa pitäviksi, antavat niille uskottavuutta. Silloin niiden julistamat vaaralliset harhaopit saavat ikään kuin aitouden leiman vaikka ne ovatkin ristiriidassa Raamatun ja Jumalan lain kanssa. Kun Saatana on saanut poistetuksi pahan vastaiset esteet, hän on vapaa johtamaan ihmisiä poispäin Jumalasta kohti varmaa tuhoa.

2. Varoitus spiritismistä. Kenenkään ei tarvitse joutua spiritismin pettämäksi. Raamattu selvästi paljastaa sen väitteet vääriksi. Kuten olemme nähneet, Raamattu opettaa että kuolleet eivät tiedä mitään vaan että ne makaavat tiedottomina haudassa.

Raamattu myös kieltää ankarasti kaikki yritykset olla yhteydessä kuolleisiin. Sen mukaan ne, jotka yrittävät olla yhteydessä 'vainajahenkiin', kuuluvat samaan joukkoon kuin noidat ja henkienmanaajat, jotka ovat "iljetys Herralle" (3. Moos. 19:31; 20:27; vrt. 5. Moos. 18:10,11).

Jesaja ilmaisi hyvin spiritismin mielettömyyden: "Te kuulette sanottavan: 'Tiedustelkaa neuvoa vainajahengiltä, kysykää tietäjiltä, jotka supisevat ja mumisevat.' Mutta Jumalaltaanhan kansan on neuvonsa pyydettävä! Miksi sen pitäisi kysyä kuolleilta neuvoa elävien asiassa? Siis esiin todistekäärö, sinetöity opetus! Turhia sanoja puhuu tämä kansa, jolle päivä ei enää koita" (Jes. 8:19,20). Todellakin, vain pyhien kirjoitusten todistekäärö, Raamatun selkeä opetus voi varjella kristityt tältä voimakkaalta eksytykseltä.

3. Spiritismin ilmenemismuotoja. Raamattu kertoo monista spiritistisistä toimista - faraon noidista ja Niniven ja Babylonin tietäjistä Israelin henkienmanaajiin asti - ja tuomitsee ne kaikki. Yksi esimerkki on Saulin käynti En - Dorin noidan luona, josta oli puhe tämän luvun alussa.

Raamattu sanoo: "Hän (Saul) kysyi neuvoa Herralta, mutta Herra ei vastannut hänelle, ei unien, ei urimin eikä profeettojenkaan välityksellä" (1. Sam. 28:6). Näin ollen Jumalalla ei ollut mitään tekemistä sen kanssa, mitä tapahtui En - Dorissa. Kuolleena Samuelina esiintyvä demonihenki eksytti Saulin; hän ei nähnyt todellista Samuelia. Noita näki vanhan miehen hahmon, jonka Saul päätteli olevan Samuel (jae 14).

Jos meidän pitäisi uskoa, että tuo henki - ilmestys oli todella Samuel, meidän on varauduttava myös uskomaan, että noidat ja henkienmanaajat ja kaikenlaiset spiritistimeediot voivat kutsua esiin vanhurskaita kuolleita mistä tahansa. Silloin meidän pitäisi myös uskoa, että hurskas Samuel oli olemassa tietoisessa tilassa maassa, sillä noita sanoi nähneensä vanhan miehen "nousevan maasta" (jae 13).

Tämä spiritistinen istunto toi Saulille epätoivoa, ei toivoa. Seuraavana päivänä hän teki itsemurhan (1 .Sam. 31:4). Kuitenkin nk. Samuel oli ennustanut, että tuona päivänä Saul poikineen olisi hänen luonaan (1. Sam. 28:19). Jos hän oli oikeassa, meidän pitäisi päätellä, että kuoleman jälkeen Jumalalle tottelematon Saul ja vanhurskas Samuel elivät yhdessä. Tämän sijasta meidän on pääteltävä, että tässä spiritistisessä istunnossa koetut ilmiöt olivat pahan enkelin aikaansaamia.

4. Viimeinen eksytys. Menneisyydessä spiritistiset ilmiöt esiintyivät okkultismin alueella, mutta viime aikoina spiritismi on pukeutunut kristilliseen kaapuun voidakseen johtaa harhaan kristikuntaa. Tunnustaessaan hyväksyvänsä Kristuksen ja Raamatun spiritismistä on tullut äärimmäisen vaarallinen vihollinen uskovaisille. Sen vaikutukset ovat salakavalia ja petollisia. Spiritismi "selittää Raamattua sillä tavalla, että se miellyttää uudistumatonta sydäntä, samalla kun sen vakavat ja tärkeät totuudet esitetään mitättöminä asioina. Rakkaus esitetään Jumalan pääominaisuudeksi, mutta se alennetaan heikoksi tunteellisuudeksi, eikä tehdä suurta eroa hyvän ja pahan välillä. Jumalan vanhurskaus, hänen syntiä vastaan lausumansa uhkaukset ja hänen pyhän lakinsa vaatimukset pidetään salassa. Kansaa opetetaan pitämään kymmenen käskyn lakia kuollena kirjaimena. Miellyttävät, lumoavat tarut valtaavat mielen ja johtavat ihmiset hylkäämään Raamatun uskonsa perustuksena." *5

Näin oikeasta ja väärästä tulee suhteellisia käsitteitä, ja kukin henkilö, tilanne tai kulttuuri määrää, mikä on "totuus". Itse asiassa kukin tulee omaksi jumalakseen ja täyttää näin Saatanan lupausta: "Teistä tulee Jumalan kaltaisia" (1. Moos. 3:5).

Edessämme on koetuksen hetki, "joka kohtaa koko maailman ja panee koetteelle maan asukkaat" (Ilm. 3:10). Saatana on ryhtymäisillään käyttämään suuria merkkejä ja ihmeitä viimeisessä yrityksessään johtaa maailma harhaan. Tästä mahtavasta eksytyksestä Johannes kirjoittaa: "Minä näin, kuinka lohikäärmeen suusta, pedon suusta ja väärän profeetan suusta lähti kolme saastaista henkeä, jotka olivat sammakon näköisiä. ne ovat pahoja henkiä, jotka tekevät ihmeitä, ja ne lähtivät kokoamaan maanpiirin kaikki kuninkaat taisteluun, joka käydään Jumalan, Kaikkivaltiaan, suurena päivänä" (Ilm. 16:13,14; vrt. 13:13,14).

Vain ne, joita Jumala voimallaan varjelee ja jotka ovat varustaneet mielensä Raamatun totuuksilla ja hyväksyvät sen ainoaksi auktoriteetikseen, voivat kestää. Kaikki muut ovat ilman suojaa ja joutuvat tämän eksytyksen harhaanjohtamiksi.

Ensimmäinen ja toinen kuolema. Toinen kuolema on lopullinen rangaistus katumattomille syntisille - kaikille niille, joiden nimet eivät ole kirjoitettuina elämän kirjassa. Tämä toteutuu tuhannen vuoden lopussa. Tästä kuolemasta ei ole ylösnousemusta. Kun Saatana ja jumalattomat hävitetään, samalla hävitetään synti ja itse kuolemakin (1. Kor. 15:26; Ilm. 20:14; 21:8). Kristus on vakuuttanut, että "siihen, joka voittaa, ei toinen kuolema kajoa" (Ilm. 2:11).

Sen perusteella, mitä Raamattu on sanonut toisesta kuolemasta, voimme päätellä, että ensimmäinen kuolema on se kuolema, jonka kaikki Aadamin rikkomuksen vuoksi joutuvat kokemaan - lukuunottamatta niitä, jotka elävinä muutetaan Kristuksen tullessa. "Se on tulos synnin rappeuttavista vaikutuksista ihmiskunnassa." *6

Ylösnousemus

Ylösnousemus merkitsee "elämän palauttamista täyteen olemuksen ja persoonallisuuden kukoistukseen kuoleman jälkeen." *7 Koska ihmiskunta on kuoleman alainen, tarvitaan ylösnousemus, jotta ihminen voisi elää haudan tuolla puolen. Sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa Jumalan sanansaattajat ovat ilmaisseet toivonsa ylösnousemuksesta (Job 14:13 - 15; 19:25 - 29; Ps. 49:15; 73:24; Jes. 26:19; 1. Kor. 15).

Toivo ylösnousemuksesta, joista meillä on varma todiste, rohkaisee meitä, että voimme nauttia paremmasta tulevaisuudesta tämän nykyisen maailmanajan jälkeen, jossa kuolema on kaikkien kohtalona.

Kristuksen ylösnousemus. Vanhurskaiden kuolleiden ylösnousemus kuolemattomuuteen on läheisessä suhteessa Kristuksen ylösnousemukseen, koska ylösnoussut Kristus lopulta herättää kuolleet (Joh. 5:28,29).

1. Sen tärkeys. Mitä olisi tapahtunut, jos Kristus ei olisi noussut kuolleista? Paavali luettelee seuraukset: a. Evankeliumin julistaminen olisi turhaa: "Ellei Kristusta ole herätetty, silloin meidän julistuksemme on turhaa puhetta" (1. Kor. 15:14). b. Ei olisi syntien anteeksiantamusta: "Ellei Kristusta ole herätetty - - te olette yhä syntienne vallassa" (jae 17). c. Ei hyödyttäisi uskoa Jeesukseen: "Ellei Kristusta ole herätetty, teidän uskonne on pohjaa vailla" (jae 17). d. Ei olisi toivoa elämästä haudan tuolla puolen: "Ellei Kristusta ole herätetty - - silloin nekin, jotka ovat nukkuneet pois Kristukseen uskoen, ovat joutuneet perikatoon" (jakeet 17 - 18).

2. Ruumiillinen ylösnousemus. Se Kristus, joka tuli ulos haudasta, oli sama Jeesus, joka eli täällä lihassa. Nyt hänellä oli kirkastettu ruumis, mutta se oli edelleen todellinen ruumis. Se oli niin todellinen, että toiset eivät edes huomanneet mitään eroa (Luuk. 24:13 - 27; Joh. 20:14 - 18).

Jeesus itse kielsi olevansa mikään aave. Hän sanoi ylösnousemuksensa jälkeen opetuslapsilleen: "Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani: minä tässä olen, ei kukaan muu. Koskettakaa minua, nähkää itse. Ei aaveella ole lihaa eikä luita, niin kuin te näette minussa olevan" (Luuk. 24:39). Osoittaakseen ylösnousemuksensa fyysisen todellisuuden Jeesus myös söi opetuslasten läsnäollessa (jae 43).

3. Sen vaikutus. Ylösnousemuksella oli sähköistävä vaikutus opetuslapsiin. Se muutti ryhmän heikkoja ja pelokkaita miehiä urhoollisiksi apostoleiksi, jotka olivat valmiita tekemään mitä tahansa Herransa puolesta (Fil. 3:10,11; Ap.t. 4:33). Se missio, jota he ryhtyivät toteuttamaan ylösnousemuksen innoittamina, ravisteli koko Rooman valtakuntaa ja käänsi koko maailman ylösalaisin (Ap.t. 17:6).

"Varmuus Jeesuksen ylösnousemuksesta antoi pontta ja voimaa evankeliumin julistukselle (vrt. Fil. 3:10,11). Pietari kirjoittaa, että Jeesuksen Kristuksen herättäminen kuolleista on "antanut meille elävän toivon" (1. Piet. 1:3). Apostolit katsoivat olevansa hänen ylösnousemuksensa todistajia (Ap.t. 1:22), ja he perustivat opetuksensa Kristuksen ylösnousemuksesta Vanhan testamentin messiaanisille ennustuksille (Ap.t. 2:31). "Apostolit todistivat voimallisesti Herran Jeesuksen ylösnousemuksesta, ja Jumalan armo oli heidän kaikkien osana runsain määrin" (Ap.t. 4:33). Apostolit saivat osakseen juutalaisten johtajien vastustusta kun he "Jeesuksen ylösnousemukseen vedoten julistivat ylösnousemusta kuolleista" (jae 2). Jouduttuaan vastaamaan suuren neuvoston edessä, Paavali sanoi: "Nyt olen täällä tuomittavana siksi, että panen toivoni kuolleiden ylösnousemukseen" (Ap.t. 23:6; vrt. 24:21). Roomalaisille Paavali kirjoitti, että Jeesus "oli Jumalan Poika, jolla on valta, ylösnousemuksessa tähän asemaan asetettu. Kasteessa kristitty Paavalin mukaan todistaa uskostaan Kristuksen ylösnousemukseen (Room. 6:4,5)." *8

Kaksi ylösnousemusta. Kristus opetti, että on oleva kaksi yleistä ylösnousemusta: "elämän ylösnousemus" vanhurskaille ja "tuomion ylösnousemus" jumalattomille (Joh. 5:28,29; Ap.t. 24:15). Näiden kahden ylösnousemuksen välillä on tuhat vuotta (Ilm. 20:4,5).

1. Elämän ylösnousemus. Niitä, jotka herätetään ensimmäisessä ylösnousemuksessa, nimitetään autuaiksi ja pyhiksi (Ilm. 20:6). He eivät joudu kohtamaan toista kuolemaa tulisessa järvessä tuhannen vuoden lopussa (jae 14). Tämä elämän ylösnousemus (Joh. 5:29; 1. Kor. 15:52,53), tapahtuu Jeesuksen tullessa toisen kerran (1. Kor. 15:22,23; 1. Tess. 4:15 - 18). Ne, joilla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa, eivät enää kuole (Luuk. 20:36). He saavat olla Kristuksen kanssa ikuisesti.

Minkälainen on ylösnousseen ruumis? Kristuksen tavoin ylösnousseilla pyhillä on todellinen ruumis. Ja niin kuin Kristus nousi kirkastettuna olentona, samoin tekevät vanhurskaat. Paavali kirjoitti, että Kristus "muuttaa meidän ruumiimme tästä alennustilasta oman kirkastuneen ruumiinsa kaltaiseksi" (Fil. 3:21). Hän nimittää kirkastamatonta ruumista 'ajalliseksi ruumiiksi' ja kirkastettua ruumista 'hengelliseksi ruumiiksi'. Ensin mainittu on kuoleva ja katoava, viimeksi mainittu kuolematon ja katoamaton. Muuttuminen kuolevaisuudesta kuolemattomuuteen tapahtuu silmänräpäyksessä ylösnousemuksessa (ks. 1. Kor. 15:42 - 54).

2. Tuomion ylösnousemus. Jumalattomat herätetään toisessa yleisessä ylösnousemuksessa, joka tapahtuu tuhannen vuoden lopussa. Tämä ylösnousemus johtaa viimeiseen tuomioon ja tuomion täytäntöönpanoon (Joh. 5:29). Ne, joiden nimeä ei ole elämän kirjasta, herätetään silloin ja heitetään "tuliseen järveen". He kokevat toisen kuoleman (Ilm. 20:15,14).

He olisivat voineet välttää tuon järkyttävän lopun. Selvin sanoin Raamattu esittää Jumalan valmistaman pakotien: "Kääntykää, luopukaa synneistänne, ettei syyllisyys olisi uhkana yllänne! Heittäkää pois kaikki rikkomuksenne, kaikki se millä olette syntiä tehneet, ja ottakaa rintaanne uusi sydän ja uusi henki. Miksi te kuolisitte - - ? En minä tahdo kenenkään kuolemaa - näin sanoo Herra Jumala. Kääntykää, niin saatte elää!" (Hes. 18:30 - 32).

Kristus lupaa, että "siihen, joka voittaa, ei toinen kuolema kajoa" (Ilm. 2:11). Ne, jotka vastaanottavat Jeesuksen ja hänen hankkimansa pelastuksen saavat kokea sanoin kuvaamattoman ilon hänen tullessaan. He viettävät ikuisuuden Herransa ja Vapahtajansa seurassa kokien onnea, joka ei koskaan vähene.

Lähdeviitteitä ja huomautuksia
1. "Immortality", SDA Encyclopedia, rev.ed., s. 621.

2. Kautta vuosisatojen monien kirkkokuntien huomattavat edustajat - luterilaisen, reformoidun, anglikaanisen, baptistien, kongregationalistien, presbyteerien, metodistien jne. - ovat selittäneet Raamatun opetusta ehdollisesta kuolemattomuudesta. Heistä huomattavimpia ovat: 16. vuosidan Martin Luther, William Tyndale, John Frith, George Wishart; 17. vuosisadan Robert Overton, Samuel Richardson, John Milton, George Wither, John Jackson, John Canne, arkkipiispa John Tillotson, Dr.Isaac Barrow; 18. vuosisadan Dr.William Coward, Henry Layton, Joseph N.Scott, M.D., Dr.Joseph Priestly, Peter Pecard, Archdeacon Francis Blackburne, piispa William Warburton, Samuel Bourn, Dr.William Whiston, Dr.John Tottie, Prof.Henry Dodwell; 19.vuosisadan piispa Timothy Kendrick, Dr. William Thomson, Dr.Edward White, Dr.John Thomas, H.H.Dobney, arkkipiispa Richard Whately, Dean Henry Alford, James Panton Ham, Charles F.Hudson, Dr.Robert W.Dale, Dean Frederick W.Farrar, Hermann Olshausen, Canon Henry Constable, William Gladstone, Joseph Parker, Bishop John J.S.Perowne, Sir George G.Stokes, Dr. W.A.Brown, Dr.J.Agar Beet, Dr.R.F.Weymouth, Dr.Lyman Abbott, Dr. Edward Beecher, Dr. Emmanuel Petavel - Olliff, Dr. Franz Delitzsch, piispa Charles J. Ellicott, Dr. George Dana Boardman, J.H.Pettingell; 20. vuosisadan Canon William H.M.Hay Aitken, Eric Lewis, Dr. William Temple, Dr. Gerardus van der Leeuw, Dr. Aubrey R.Vine, Dr. Martin J.Heinecken, David R.Davies, Dr.Basil F.C.Atkinson, Dr.Emil Brunner, Dr.Reinhold Niebuhr, Dr.T.A.Kantonen, Dr.D.R.G.Owen. Ks. Questions on Doctrine, s. 571 - 609; Froom, The Conditionalis Faith of Our Fathers (Washington, D.C.: Review and Herald, 1965,1966), vols. 1,2.
3. Ainoa poikkeus on kun sanaa sheol käytetään kuvaannollisesti (ks. Hes. 32:21) tai sanaa hades vertauksessa (Luuk. 16:23). Sheol esiintyy Vanhassa testamentissa yli 60 kertaa, mutta missään se ei viittaa kuoleman jälkeiseen rangaistuksen paikkaan. Tuo ajatus liitettiin myöhemmin gehennaan (Mark. 9:43 - 48), ei hadekseen. On vain yksi poikkeus (Luuk. 16:23). Ks. myös SDA Bible Commentary, rev.ed., vol.3, s.999.
4. Seuraavien raamatunkohtien on ajateltu aiheuttavan ongelmia edellä selostetun kaltaiselle käsitykselle kuoleman luonteesta. Mutta niiden tarkempi tutkiminen osoittaa niiden olevan täysin sopusoinnussa muun raamatullisen aineiston kanssa.
a. Vertaus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta. Kristuksen kertomusta rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta on käytetty tukemaan opetusta ihmisen tietoisesta tilasta kuolemassa (Luuk. 16:19 - 31). Valitettavasti näin tektsin tulkitsevat eivät ole ottaneet huomioon, että kysymys on vertauksesta, joka olisi mieletön, mikäli sen jokainen yksityiskohta tulkittaisiin kirjaimelllisesti. Näin tulkiten kaikki vanhurskaat olisivat Abrahamin helmassa, ja taivas ja helvetti olisivat niin lähellä toisiaan, että puhe kuuluisi toisesta toiseen. Molemmat ihmisryhmät saisivat palkkansa kuolemassa, vaikka Jeesus opetti, että palkka annettaisiin vasta hänen toisessa tulemuksessaan (Matt. 25:31 - 41; Ilm. 22:12).
Tämä kertomus on kuitenkin vertaus - Jeesushan käytti puheissaan mielellään vertauksia. Jokaisella vertauksellaan hän halusi opettaa tiettyä opetusta. Sillä, mitä Jeesus halusi opettaa tämän vertauksen avulla, ei ollut mitään tekemistä kuolleiden tilan kanssa. Tämän vertaus korosti elämistä Jumalan sanan mukaan. Jeesus osoitti, että rikas mies oli keskittynyt vain aineellisiin ja laiminlöi puutteenalaisten auttamisen. Ikuinen kohtalo ratkaistaan tässä elämässä, toista mahdollisuutta tämän elämän jälkeen ei ole. Raamattu neuvoo meitä kääntymykseen ja pelastukseen, mutta ellemme ota huomioon Raamatun varoituksia, mikään ei voi meitä tavoittaa. Siksi Jeesus lopetti vertauksen näillä sanoilla: "Jos he eivät kuuntele Moosesta ja profeettoja, ei heitä saada uskomaan, vaikka joku nousisi kuolleista" (Luuk. 16:31).
Kristus yksinkertaisesti käytti vertauksessaan osia tunnetusta juutalaisesta kertomuksesta, jossa kuolleet puhuvat keskenään. (Vertauksessa käytetyt käsitteet Abrahamin helmasta ja tuonelasta olivat samankaltaisia kuin juutalaisessa perimätiedossa. Katso "Discourse to the Greeks Concerning Hades," Josephus' Complete Works, trans. by William Whiston (Grand Rapids: Kregel, 1960), s.637.) Samalla tavoin Raamatussa kerrotaan vertaus, jossa puut puhuvat keskenään (Tuom. 9:7 - 15; vrt. 2. Kun. 14:9). Kukaan ei käyttäisi tuota vertausta todistamaan, että puut osaavat puhua. Vastaavasti meidän pitäisi välttää antamasta Kristuksen vertaukselle sellaista merkitystä, joka olisi ristiriidassa Raamatun runsaan aineiston kanssa ja ristiriidassa myös Jeesuksen oman, henkilökohtaisen opetuksen kanssa siitä, että kuolema on uni.
b. Kristuksen lupaus ryövärille. Kristus lupasi ristillä riippuvalle pahantekijälle: "Totisesti minä sanon sinulle: tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa" (Luuk. 23:43, VKR). Paratiisi viittaa selvästi taivaaseen (2. Kor. 12:2 - 4). Edellä lainatun raamatunkäännöksen mukaan Jeesus menisi samana päivänä taivaaseen Jumalan eteen, ja samoin menisi ryöväri hänen kanssaan. Kuitenkin Jeesus sanoi ylösnousemuspäivän aamuna Marialle, joka lankesi hänen jalkoihinsa: "älä koske minuun. Minä en vielä ole noussut Isän luo. Mene sinä viemään sanaa veljilleni ja sano heille, että minä nousen oman Isäni ja teidän Isänne luo, oman Jumalani ja teidän Jumalanne luo" (Joh. 20:17).
Olivatko Jeesuksen lausumat sanat ristiriidassa keskenään? Ei lainkaan. Välimerkit vaikuttavat siihen, minkä merkityksen teksti saa. Raamatun vanhoissa käsikirjoituksissa ei ollut lainkaan välimerkkejä, ei edes sanavälejä. Raamatun kääntäjät sijoittavat käännöstekstiin välimerkit parhaan ymmärryksensä mukaan, mutta he eivät ole erehtymättömiä.
Jos kääntäjät, jotka muuten ovat tehneet erinomaista työtä, olisivat sijoittaneet kaksoispisteen sanojen 'tänä päivänä' jälkeen, sen sijaan että he sijoittivat kaksoispisteen noiden sanojen eteen, tämä Raamatun kohta ei olisi ristiriidassa sen kanssa, mitä muualla Raamatussa opetetaan kuolemasta. Silloin Jeesuksen sanojen olisi ymmärretty asianmukaisesti tarkoittavan tätä: "Totisesti minä sanon sinulle tänä päivänä (juuri tänään, jolloin kuolen kuin rikollinen): sinä olet oleva minun kanssani paratiisissa." Jeesus vakuutti pahantekijälle sopusoinnussa Raamatun opetuksen kanssa, että tämä saisi olla hänen kanssaan paratiisissa. Tuo lupaus toteutuu, kun Jeesuksen toisessa tulemuksessa vanhurskaat herätetään kuolleista.
c. "Lähteä täältä ja päästä Kristuksen luo." Paavali kirjoitti: "Minulle elämä on Kristus ja kuolema on voitto. Mutta jos jään tähän elämään, siitä hyötyy tehtäväni. En tiedä, kumman valitsisin, olen kahden vaiheilla. Haluaisin lähteä täältä ja päästä Kristuksen luo, sillä se olisi kaikkein parasta" (Fil. 1:21 - 23). Odottiko Paavali pääsevänsä taivaaseen heti kuolemansa jälkeen?
Paavali kirjoitti paljon olemisesta Kristuksen kanssa. Toisessa kirjeessä hän kirjoitti niistä, jotka ovat "poisnukkuneet". Hän kirjoitti, että Jeesuksen tullessa toisen kerran haudoista nousevat ylös ensin "ne, jotka ovat kuolleet Kristukseen uskovina". Sitten heidät temmataan elossa olevien kanssa Herraa vastaan. "Näin saamme aina olla Herran kanssa" (1. Tess. 4:14,17).
Tätä taustaa vasten voimme ymmärtää, että Paavali ei kirjeessään filippiläisille anna yksityiskohtaista selostusta siitä, mitä tapahtuu ihmisen kuollessa. Hän yksinkertaisesti ilmaisee toiveensa saada jättää nykyisen elämänsä vaikeudet ja olla Kristuksen kanssa. Ei hän tässä yhteydessä käsittele kysymystä kuoleman ja ylösnousemuksen välisestä ajasta. Hänen toivonsa on keskittynyt lupaukseen saada olla halki ikuisuuden Jeesuksen kanssa. Kuolevien kannalta ei ole mitään pitkää väliaikaa kuoleman ja ylösnousemuksen välillä. Koska kuolleet eivät ole tietoisessa tilassa eivätkä näin ollen tajua myöskään ajan kulumista, ylösnousemus näyttää heistä tapahtuvan välittömästi kuoleman jälkeen. Kristitylle kuolema on voitto: ei enää kiusauksia, koetuksia eikä suruja, vaan ylösnousemuksessa saatava loistava kuolemattomuuden lahja.
5. White, Alfa ja omega 8, s. 67.
6. "Death", SDA Bible Dictionary, rev.ed., s. 278; vrt. Questions on Doctrine, s. 524.
7. "Resurrection", SDA Bible Dictionary, rev.ed., s. 935.
8. "Resurrection", SDA Bible Dictionary, rev.ed., s. 936.

27 Tuhatvuotiskausi ja synnin loppu

Perusopinkohtien sisällysluettelo