PERUSLUONTEISET OPINKOHDAT 9
Kristuksen elämä, kuolema ja ylösnousemus


Avoin ovi johti maailmankaikkeuden keskukseen, taivaaseen. ääni kutsui: Nouse tänne ja katso, mitä täällä tapahtuu! Hengessä apostoli Johannes katsoi sisälle Jumalan valtaistuinsaliin.

Häikäisevä smaragdinvärinen sateenkaari ympäröi keskellä olevaa valtaistuinta, ja siitä lähti salamoita, ääniä ja ukkosen jylinää. Pienemmillä valtaistuimilla istui arvokkaita henkilöitä, vanhimpia, joilla oli yllään valkeat vaatteet ja päässään kultaseppele. Ylistyslaulun täyttäessä ilman vanhimmat heittäytyivät maahan ja palvoivat valtaistuimella istujaa, ja samalla he heittivät kultaiset seppeleensä valtaistuimen eteen.

Valtaistuimella istuvan oikeassa kädessä oli kirjakäärö, joka oli sinetöity seitsemällä sinetillä. Mahtava enkeli huusi kovalla äänellä: "Kuka on arvollinen avaamaan kirjan ja murtamaan sen sinetit?" (Ilm. 5:2). Pettyneenä Johannes näki, ettei kukaan taivaassa eikä maan päällä ollut arvollinen avaamaan kirjakääröä. Lopulta hän puhkesi itkuun, jolloin yksi vanhimmista lohdutti häntä: "älä itke. Juudan heimon leijona, Daavidin juuriverso, on saanut voiton! Hän avaa kirjan ja murtaa kaikki seitsemän sinettiä" (Ilm. 5:5).

Katsoessaan uudelleen majesteettiselle valtaistuimelle Johannes näki Karitsan, joka oli teurastettu mutta joka nyt oli elossa ja täynnä Jumalan Henkeä. Kun tämä Karitsa otti kirjan, olennot ja vanhimmat lauloivat uuden laulun: "Sinä olet arvollinen ottamaan kirjan ja avaamaan sen sinetit, sillä sinut on teurastettu, olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmisiä kaikista heimoista, kaikista kielistä, kansoista ja maista. Olet tehnyt heistä kuningassuvun, meidän Jumalamme pappeja; he tulevat hallitsemaan maan päällä" (Ilm. 5:9,10). Jokainen luotu olento taivaassa ja maan päällä yhtyy heidän lauluunsa: "Hänen, joka istuu valtaistuimella, hänen ja Karitsan on ylistys, kunnia, kirkkaus ja mahti aina ja ikuisesti" (Ilm. 5:13).

Mikä tässä kirjakäärössä on niin tärkeätä? Se sisältää kertomuksen ihmissuvun pelastamisesta siitä lähtien, kun ihmiskunta joutui Saatanan orjuuteen, aina siihen asti, jolloin Jumala saa synnistä lopullisen voiton. Se paljastaa niin täydellisen pelastuksen, että synnin vangitsemat voivat päästä vankilastaan jos vain tahtovat. Kauan ennen syntymäänsä Betlehemissä Karitsa ilmoitti: "Katso, minä tulen; kirjakääröön on kirjoitettu, mitä minun on tehtävä. Sinun tahtosi, minun Jumalani, minä teen mielelläni, ja sinun lakisi on minun sydämessäni" (Ps. 40:8,9, VKR; Hepr. 10:7). Kysymys oli sen Karitsan tulemisesta, jonka elämänkirjaan on kirjoitettu pelastettujen nimet maailman luomisesta alkaen (Ilm. 13:8).

Jumalan pelastava armo

Raamattu ilmoittaa meille Jumalan, joka kaikin tavoin pyrkii pelastamaan ihmiskunnan. Jumaluuden persoonat ovat liittoutuneet johtaakseen ihmiset takaisin Luojansa yhteyteen. Jeesus kuvasi Jumalan pelastavaa rakkautta sanoessaan: "Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän" (Joh. 3:16).

Raamattu julistaa, että "Jumala on rakkaus" (1. Joh. 4:8). Hän on aina rakastanut ihmistä (Jer. 31:3). Jumala ulottaa pelastuskutsunsa kaikille, mutta vaikka hän onkin kaikkivoipa, hänen rakkautensa vaatii häntä antamaan jokaiselle vapauden henkilökohtaiseen valintaan (Ilm. 3:20,21). Pakkokeinot ovat vastoin hänen luonnettaan, eikä niillä ole mitään osaa hänen suunnitelmissaan.

Jumalallinen aloite. Kun Aadam ja Eeva tekivät syntiä, Jumala teki aloitteen heidän etsimisekseen. Kun syyllinen pari kuuli Luojansa äänen, se ei juossut iloiten häntä vastaan niin kuin oli tehnyt aikaisemmin. Sensijaan Aadam ja Eeva piiloutuivat. Mutta Jumala ei hyljännyt heitä. Entistä päättäväisemmin Jumala kutsui: "Missä sinä olet?"

Syvästi surren Jumala selosti heille heidän tottelemattomuutensa seurauksia - kipua ja vaikeuksia, joita he kohtaisivat. Mutta tuossa ehdottoman toivottomassa tilanteessa Jumala ilmoitti myös suurenmoisen suunnitelman, johon liittyi lupaus synnistä ja kuolemasta saavutettavasta lopullisesta voitosta (1. Moos. 3:15).

Armo vai oikeus? Myöhemmin, Israelin Siinailla tapahtuneen luopumuksen jälkeen, Herra paljasti Moosekselle armollisen - mutta - oikeudenmukaisen luonteensa julistamalla: "Herra, Herra on laupias Jumala, hän antaa anteeksi. Hän on kärsivällinen, ja hänen hyvyytensä ja uskollisuutensa on suuri. Hän on armollinen tuhansille ja antaa anteeksi pahat teot, rikkomukset ja synnit, mutta ei jätä syyllistä rankaisematta. Lapset ja lasten lapset aina kolmanteen ja neljänteen polveen saakka hän panee vastaamaan isiensä pahoista teoista" (2. Moos. 34:6,7).

Jumalan luonne ilmentää ainutlaatuista armon ja oikeuden sekoitusta, halukkuutta antaa anteeksi ja haluttomuutta jättää syyllistä rankaisematta. Ainoastaan Kristuksen persoonassa voimme ymmärtää, miten nämä luonteen ominaisuudet voivat liittyä toisiinsa.

Anteeksianto vai rangaistus? Israelin luopumuksen aikoina Jumala usein vetosi kansaansa, että se tunnustaisi rikoksensa ja palaisi takaisin Jumalan luo (Jer. 3:12 - 14). Mutta Israel ei suostunut (Jer. 5:3).

Vaikka Jumala on armollinen, hän ei voi armahtaa niitä, jotka hänet hylkäävät (Jer. 5:7). Anteeksiannolla on tarkoituksensa. Jumala tahtoo muuttaa syntisiä pyhiksi: "Hylätköön jumalaton tiensä ja väärintekijä juonensa, kääntyköön takaisin Herra luo, sillä hän armahtaa, turvautukoon Jumalaan, sillä hänen anteeksiantonsa on runsas" (Jes. 55:7). Hänen pelastuksen sanomansa kaikuu kautta maailman: "Kääntykää minun puoleeni, maan kaikki ääret, antakaa pelastaa itsenne, sillä minä olen Jumala, eikä muuta jumalaa ole" (Jes. 45:22).

Jumalan viha syntiä kohtaan. Syntiinlankeemus synnytti ihmismielessä vihollisuuden Jumalaa kohtaan (Kol. 1:21). Tämän vuoksi olemme vihan alaisia, sillä Jumala on "tuhkaksi polttava tuli" (Hepr. 12:29; vrt. Hab. 1:13). Vakava totuus on, että "kaikki ovat tehneet syntiä" (Room. 3:23), kaikki olemme "luonnostamme vihan alaisia" (Ef. 2:3; vrt. 5:6) ja kuolevia, sillä "synnin palkka on kuolema" (Room. 6:23).

Raamatun mukaan Jumalan viha "kohdistuu kaikkeen jumalattomuuteen ja vääryyteen" (Room. 1:18). Jumalan ilmoittaman tahdon - hänen lakinsa - tietoinen hylkääminen herättää hänen vanhurskaan vihansa (2. Kun. 17:16 - 18; 2. Aikak. 36:16). G.E.Ladd kirjoittaa: "Ihmiset ovat eettisesti syntisiä, ja kun Jumala ottaa huomioon heidän rikkomuksensa häntä vastaan, hänen on pidettävä heitä syntisinä, vihollisina, jumalallisen vihan kohteina. On eettinen ja uskonnollinen välttämättämyys, että Jumalan pyhyys ilmenee vihana syntiä kohtaan." *1 Kuitenkin Jumala samanaikaisesti haluaa pelastaa kapinoivan maailman. Vaikka hän vihaa jokaista syntiä, hän tuntee rakastavaa huolta jokaisesta syntisestä.

Ihmisen vastaus. Jumalan toiminta Israelin hyväksi saavutti huippunsa Jeesuksen Kristuksen palvelustyössä. Hän osoitti kaikkein selvimmin Jumalan rakkauden ja "kuinka äärettömän runsas on hänen armonsa" (Ef. 2:7). "Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa" (Joh. 1:14). Paavali kirjoitti seurakuntalaisille: "Jumalan vaikutusta on se, mitä te Kristuksessa Jeesuksessa olette. Hänet Jumala on antanut meille viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi. Näin toteutuu kirjoitus: 'Joka ylpeilee, ylpeilköön Herrasta'" (1.Kor. 1:30,31). Ei ihme, että Paavali kysyy: "Halveksitko sinä Jumalan suurta hyvyyttä, kärsivällisyyttä ja pitkämielisyyttä? Etkö ymmärrä, että Jumalan hyvyys johtaa sinut kääntymiseen?" (Room. 2:4).

Ihmisen vastaus Jumalan pelastustarjoukseen ei sekään ole alkuisin ihmisestä vaan Jumalasta. Uskomme on Jumalan lahja (Room. 12:3), Jumala myös johdattaa kääntymykseen (Ap.t. 5:31). Rakautemme syntyy vastauksena Jumalan rakkauteen (1. Joh. 4:19). Emme voi itse pelastaa itseämme Saatanan, synnin, kärsimyksen ja kuoleman vallasta. Oma vanhurskautemme on "kuin tahrainen riepu" (Jes. 64:5). "Jumalan laupeus on kuitenkin niin runsas ja hän rakasti meitä niin suuresti, että hän teki meidät, rikkomustemme tähden kuolleet, eläviksi Kristuksen kanssa. - - Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä" (Ef. 2:4,5,8,9).

Kristuksen sovittava virka

Hyvä uutinen on se, että "Jumala itse teki Kristuksessa sovinnon maailman kanssa" (2. Kor. 5:19). Tämä sovinnon tekeminen merkitsee Jumalan ja ihmissuvun välisen suhteen palauttamista ennalleen. Jumalan laatima pelastussuunnitelma oli jumalallisen alentumisen ihme.

Olemme jo aiemmin todenneet, että aloite ihmisen ja Jumalan välisen suhteen korjaamiseksi tuli Jumalalta. Paavali kirjoittaa, että "Jumalan Pojan kuolema sovitti meidät Jumalan kanssa, kun olimme hänen vihollisiaan" (Room. 5:10). "Me saamme myös riemuita Jumalastamme, kun nyt olemme vastaanottaneet Herramme Jeesuksen Kristuksen valmistaman sovituksen" (Room. 5:11).

Monet kristityt rajoittavat 'sovitus' - käsitteen merkityksen yksinomaan Kristuksen ihmiseksitulemisen, kärsimisen ja kuoleman aikaansaamaan lunastukseen. Pyhäkköpalveluksessa sovitus ei kuitenkaan rajoittunut vain uhrikaritsan teurastamiseen, vaan siihen sisältyivät myös vuodatettuun vereen liittyvät papilliset sovitusmenot itse pyhäkössä (ks. 3. Moos. 4:20,26,35; 16:15 - 18,32,33). Raamatullisen käytännön mukaisesti sovitus siis voi viitata sekä Kristuksen kuolemaan että hänen papilliseen palvelukseensa taivaallisessa pyhäkössä. Siellä hän Ylipappina toimii loppuunsuoritetun ja täydellisen sovitusuhrinsa perusteella saattaakseen ihmiset sovintoon Jumalan kanssa. *2

Vincent Taylor toteaakin, että oppiin sovituksesta sisältyy kaksi näkökulmaa: "a) Kristuksen pelastava teko ja b) hänen pelastavan työnsä soveltaminen uskossa yksityiseen ihmisen ja seurakuntaan. Sovitus muodostuu näistä kummastakin yhdessä." *3

Tässä luvussa keskitymme sovitukseen sen suhteessa Kristuksen kuolemaan. Hänen ylipapilliseen palvelukseensa liittyvää sovitusta käsitellään tuonnempana (luvussa 23).

Kristuksen sovittava uhri

Kristuksen sovittava uhri Golgatalla merkitsi käännekohtaa Jumalan ja ihmisuvun välisissä suhteissa. Vaikka ihmisten synnit on merkitty muistiin, sovituksen vuoksi Jumala ei lue niitä heidän viakseen (2. Kor. 5:19). Tämä ei merkitse sitä, että Jumala jättäisi synnin rankaisematta tai että synti ei enää herättäisi hänen vihaansa. Se merkitsee sen sijaan sitä, että Jumalalla on keino, jonka avulla hän voi antaa anteeksi katuville syntisille samalla kun hän pitää oikeudellisesti voimassa ikuisen lakinsa.

Kristuksen kuoleman välttämättömyys. Jotta rakastava Jumala voisi pitää voimassa oikeutensa ja vanhurskautensa, Jeesuksen Kristuksen sovittavasta kuolemasta tuli "moraalinen ja oikeudellinen välttämättömyys". Jumalan oikeudenmukaisuus "vaatii, että synti viedään tuomiolle. Siksi Jumalan on tuomittava synti ja siten myös syntinen. Tällä tuomiolla Jumalan Poika otti meidän paikkamme, syntisen paikan, Jumalan tahdon mukaisesti. Sovitus oli tarpeen, koska ihminen oli Jumalan vanhurskaan vihan alainen. Tässä on syntien anteeksiannon evankeliumin ydin ja Kristuksen ristin salaisuus: Kristuksen täydellinen vanhurskaus tyydytti jumalallisen oikeudenmukaisuuden vaatimukset, ja Jumala on halukas hyväksymään Kristuksen uhrin ihmisen kuoleman asemesta." *4

Ihmiset, jotka eivät halua hyväksyä Kristuksen sovittavaa verta, eivät saa syntejään anteeksi ja ovat edelleen Jumalan vihan alaisia. "Sillä, joka uskoo Poikaan, on ikuinen elämä, mutta joka ei tottele Poikaa, se ei pääse näkemään elämää, vaan Jumalan viha pysyy hänen yllään" (Joh. 3:36).

Tämän vuoksi risti on osoitus sekä Jumalan armosta että hänen oikeudenmukaisuudestaan. "Hänet (Kristuksen) Jumala on asettanut sovitusuhriksi, hänen verensä tuo sovituksen uskossa vastaanotettavaksi. Näin Jumala on osoittanut vanhurskautensa. Pitkämielisyydessään hän jätti menneen ajan synnit rankaisematta, mutta nyt meidän aikanamme hän osoittaa vanhurskautensa: hän on itse vanhurskas ja tekee vanhurskaaksi sen, joka uskoo Jeesukseen" (Room. 3:25 - 26).

Mitä sovittava uhri saa aikaan? Isä itse asetti Poikansa "sovitusuhriksi" (Room. 3:25, kreik. hilasterion), "armoistuimeksi" (VKR). Tämän sanan (hilasterion) käytöllä Uudessa testamentissa ei ole mitään tekemistä sen pakanallisen ajatuksen kanssa, jonka mukaan oli "lepytettävä vihaista Jumalaa" tai "hyvitettävä kostonhimoista, mielivaltaista ja oikullista Jumalaa." *5 Teksti osoittaa, että "Jumala armollisessa tahdossaan antoi Kristuksen sovitusuhriksi pyhälle vihalleen ihmisen syyllisyyden vuoksi, koska hän hyväksyi Kristuksen ihmisen edustajaksi ja jumalallliseksi Sijaiseksi kärsimään rangaistuksen synnistä." *6

Tästä näkökulmasta voi ymmärtää Paavalin sanontaa, kun hän kirjoittaa Kristuksen antaneen "meidän tähtemme itsensä lahjaksi, hyvältä tuoksuvaksi uhriksi Jumalalle" (Ef. 5:2; vrt. 1. Moos. 8:21; 2.Moos. 29:18; 3. Moos. 1:9). "Kristuksen uhri miellyttää Jumalaa, koska se poisti Jumalan ja syntisen ihmisen välillä olleen esteen siten, että Kristus kärsi täydessä mitassa ihmisen syntiin kohdistuneen Jumalan vihan. Kristuksen kautta Jumalan viha ei muutu rakkaudeksi vaan kääntyy pois ihmisestä Jumalan itsensä kannettavaksi." *7

Room. 3:25 osoittaa myös, mitä Kristuksen sovittava uhriveri saa aikaan katuvan syntisen hyväksi. Syntinen kokee anteeksiantamuksen, henkilökohtaisen syyllisyyden poistamisen ja puhdistumisen synnistä.

Kristus synninkantaja meidän puolestamme. Raamattu esittää Kristuksen ihmissuvun 'synninkantajaksi'. Syvällistä profeetallista kieltä käyttäen Jesaja kirjoittaa, että "meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet; - - Herra pani meidän kaikkien syntivelan hänen kannettavakseen. - - Herra näki hyväksi, että hänet ruhjottiin, että hänet lävistettiin. - - Hän antoi itsensä sovitusuhriksi, - - hän otti kantaakseen monien synnit" (Jes.53:5,6,10,12; vrt. Gal. 1:4). Paavalilla oli tämä profetia mielessään kun hän kirjoitti: "Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin oli kirjoitettu" (1. Kor. 15:3).

Nämä raamatunkohdat viittaavat erääseen tärkeään tosiasiaan pelastussuunnitelmassa: synnit ja syyllisyys, jotka ovat saastuttaneet meidät, voidaan siirtää syntiemme kantajan päälle, jolloin me tulemme puhtaiksi ja syyttömiksi (Ps. 51:12). Vanhan testamentin pyhäkön uhrimenot paljastivat tämän Kristuksen tehtävän. Siellä synnin siirtäminen katuvalta syntiseltä viattomaan karitsaan oli vertauskuva synnin siirtämisestä Kristukseen, syntiemme kantajaan.

Mikä on veren merkitys? Veri esitti keskeistä osaa pyhäkköpalveluksen sovitusmenoissa. Jumalalla oli mielessään sovitus kun hän sanoi: "Veressä on elävän olennon elämänvoima. Minä itse olen määrännyt, että veri on tuotava alttarille teidän puolestanne tapahtuvaa sovitusta varten, sillä veressä oleva elämänvoima tuottaa sovituksen" (3. Moos. 17:11). Teurastettuaan uhrieläimen papin oli otettava sen verta ja toimitettava sovitusmenot ennen kuin tapahtui anteeksiantamus.

Uusi testamentti ilmoittaa, että Vanhan testamentin menot anteeksiantamuksen, puhdistuksen ja sovituksen aikaansaamiseksi veren kautta saavuttivat täyttymyksensä Kristuksen antaessa Golgatalla uhrinsa ja vuodattaessa sovittavan verensä. Viitattuaan vanhan liiton menoihin Uusi testamentti julistaa: "Kuinka paljon paremmin puhdistaakaan Kristuksen veri! Ikuisen henkensä voimalla hän on antanut itsensä virheettömänä uhrina Jumalalle, ja hänen verensä puhdistaa meidän omantuntomme kuoleman teoista, niin että voimme palvella elävää Jumalaa" (Hepr. 9:14). Hänen verensä tuo sovituksen (Room. 3:25). Johannes kirjoittaa, että koska Jumala on rakastanut meitä, hän on "lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi (hilasmos)" (1. Joh. 4:10).

Lyhyesti sanottuna: "Jumalan ihmiseen kohdistuva sovitusteko on suoritettu loppuun hänen Poikansa Kristuksen Jeesuksen sovittavan (uhri)veren kautta. Näin Jumala 'on sekä sovituksen hankkija että vastaanottaja'." *8

Kristus maksoi lunnaat

Kun ihmiset joutuivat synnin valtaan he joutuivat Jumalan lain tuomion ja kirouksen alaisiksi (Room. 6:4; Gal. 3:10 - 13). Synnin orjina (Room. 6:17) ja kuoleman alaisina he eivät voineet paeta. "Henkeään ihminen ei voi lunastaa, ei hän voi käydä kauppaa Jumalan kanssa" (Ps. 49:8). Ainoastaan Jumala on kykenevä lunastamaan. "Tuonelan kädestä minä heidät päästän, kuolemasta minä heidät lunastan" (Hoos. 13:14, VKR). Miten Jumala lunasti heidät?

Jeesuksen kautta. "Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta" (Matt. 20:28; ks. 1. Tim. 2:6). Paavalikin kehotti Efesoksen vanhimpia huolehtimaan "seurakunnasta, jonka Herra omalla verellään on itselleen lunastanut" (Ap.t. 20:28). "Kristuksen veressä meillä on lunastus, rikkomustemme anteeksianto" (Ef. 1:7; vrt. Room. 3:24). Kristus "antoi itsensä alttiiksi meidän puolestamme lunastaakseen meidät vapaiksi kaikesta vääryydestä ja puhdistaakseen meidät omaksi kansakseen, joka kaikin voimin tekee hyvää" (Tiit. 2:14).

Mitä lunnailla saatiin aikaan? Kristuksen kuolema vahvisti Jumalan omistusoikeuden ihmissukuun. "Te ette itse omista itseänne, sillä Jumala on ostanut teidät täydestä hinnasta" (1. Kor. 6:19,20; ks. myös 1. Kor. 7:23).

Kuolemallaan Kristus mursi synnin hallintavallan, lopetti hengellisen vankeuden, poisti lain tuomion ja kirouksen ja saattoi ikuisen elämän kaikkien katuvien syntisten ulottuville. Pietarin mukaan meidät on lunastettu isiltä peritystä "tyhjänpäiväisestä elämästä" (1. Piet. 1:18). Paavali kirjoittaa, että oltuamme synnin orjia mutta päästyämme vapaiksi synnistä saamme korjata satona pyhityksen ja lopuksi ikuisen elämän (Room. 6:22).

"Sivuuttamalla Jumalan sovitustekoon liittyvän lunastusperiaatteen menetämme armon evankeliumin ytimen ja kiellämme suurimman kiitollisuuden aiheen Jumalan Karitsaa kohtaan." *9 Tämä periaate on keskeisenä niissä ylistyslauluissa, joita lauletaan Karitsalle taivaallisessa valtaistuinsalissa: "Sinut on teurastettu, olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmisiä kaikista heimoista, kaikista kielistä, kansoista ja maista. Olet tehnyt heistä kuningassuvun, meidän Jumalamme pappeja; he tulevat hallitsemaan maan päällä" (Ilm. 5:9,10).

Kristus ihmiskunnan edustajana

Sekä Aadam että Kristus - "viimeinen Aadam" eli "toinen ihminen" (1. Kor. 15:45,47) - edustavat koko ihmiskuntaa. Vaikka luonnollinen syntymä saattaa jokaisen ihmisen osalliseksi Aadamin rikkomuksen seurauksista, jokainen hengellisesti uudestisyntynyt saa osakseen Kristuksen täydellisen elämän ja uhrin edut. "Sillä niin kuin kaikki ihmiset Aadamista osallisina kuolevat, niin myös kaikki Kristuksesta osallisina tehdään eläviksi" (1. Kor. 15:22).

Aadamin kapina johti kaikki synnin, tuomion ja kuoleman alaisuuteen. Kristus muutti tämän alaspäin johtavan suunnan. Suuressa rakkaudessaan hän alistui itse jumalallisen tuomion kohteeksi ja tuli ihmissuvun edustajaksi. Hänen sijaiskuolemansa tarjosi vapautuksen synnin rangaistuksesta ja ikuisen elämän lahjan katuville syntisille (2. Kor. 5:21; Room. 6:23; 1. Piet. 3:18).

Raamattu opettaa selvästi Kristuksen sijaiskuoleman yleismaailmallista ulottuvuutta. "Armollisen Jumalan tahto näet oli, että Jeesuksen oli kärsittävä kuolema jokaisen ihmisen puolesta" (Hepr. 2:9). Aadamin tavoin kaikki ovat tehneet syntiä (Room. 5:12), sen vuoksi jokainen joutuu kokemaan kuoleman - ensimmäisen kuoleman. Se kuolema, jonka Kristus maistoi jokaisen puolesta, oli toinen kuolema - synnin täysi kirous (Ilm. 20:6).

Kristuksen elämä ja pelastus

"Jos kerran Jumalan Pojan kuolema sovitti meidät Jumalan kanssa, kun olimme hänen vihollisiaan, paljon varmemmin on Jumalan Pojan elämä pelastava meidät nyt, kun sovinto on tehty" (Room. 5:10). Tarvittiin sekä Kristuksen elämä että hänen kuolemansa silloittamaan synnin aiheuttama kuilu. Molemmat ovat välttämättömiä ja koituvat pelastuksemme hyväksi.

Mitä Kristuksen täydellinen elämä voi tehdä hyväksemme? Jeesus eli puhtaan, pyhän ja rakastavan elämän. Tämän kallisarvoisen elämänsä hän antaa katuville syntisille lahjaksi. Hänen täydellistä luonnettaan kuvataan hääpukuna (Matt. 22:11) tai vanhurskauden viittana (Jes. 61:10), jonka hän antaa peittämään ne tahraiset rievut, jotka kuvaavat ihmisen omia yrityksiä hankkia itselleen vanhurskautta (Jes. 64:5).

Huolimatta inhimillisestä turmeltuneisuudestamme, kun antaudumme Kristukselle, meidän sydämemme yhtyy hänen sydämeensä, tahtomme sulautuu hänen tahtoonsa, mielemme tulle yhdeksi hänen mielensä kanssa ja ajatuksemme saatetaan kuuliaiseksi hänelle; me elämme hänen elämäänsä. Meidät verhotaan hänen vanhurskautensa viitalla. Kun Jumala katsoo uskovaa, katuvaa syntistä, hän ei näe synnin epämuodostuneisuutta ja alastomuutta vaan vanhurskauden viitan, jonka on aikaansaanut Kristuksen täydellinen kuuliaisuus laille. *10 Kukaan ei voi ilman tätä viittaa olla todella vanhurskas.

Vertauksessa hääpuvusta vieras, joka saapui omissa vaatteissaan, ei joutunut heitetyksi ulos epäuskonsa tähden. Hän oli vastaanottanut kutsun saapua hääaterialle (Matt. 22:10). Mutta hänen saapumisensa ei ollut kylliksi. Hän tarvitsi hääpuvun. Samoin mekin tarvitsemme Kristuksen täydellisen elämän, hänen vanhurskaan luonteensa, voidaksemme astua Kuninkaan eteen.

Syntisinä emme tarvitse vain velkamme mitätöimistä, vaan tarvitsemme myös pankkitilimme kuntoon saattamista. Tarvitsemme enemmän kuin pääsyä vapaaksi vankilasta - tarvitsemme tulla otetuiksi Kuninkaan perheen jäsenyyteen. Ylösnousseen Kristuksen välitystyöllä on kaksitahoinen tarkoitus: antaa anteeksi ja pukea. Hänen kuolemansa ja elämänsä vaikuttavat elämäämme ja asemaamme Jumalan edessä. Golgatan "Se on täytetty" merkitsi täydellisen elämän ja täydellisen uhrin toteutumista. Syntinen tarvitsee kumpaakin.

Kristuksen elämän innoitus. Kristuksen elämä maan päällä antoi ihmiskunnalle mallin siitä, miten tulee elää. Pietari esittää hänet meille esimerkkinä tavasta, jolla tulee suhtautua henkilökohtaisesti koettuun vääryyteen (1. Piet. 2:21 - 23).

Kristuksen ylösnousemus ja pelastus

"Mutta ellei Kristusta ole herätetty," Paavali kirjoittaa, "silloin meidän julistuksemme on turhaa puhetta, turhaa myös teidän uskonne - - ja te olette yhä syntienne vallassa" (1. Kor.15:14,17). Jeesus Kristus nousi ruumiillisesti kuolleista (Luuk. 24:36 - 43), astui Jumal - ihmisenä taivaaseen ja aloitti ratkaisevan tärkeän papillisen palveluksensa Välittäjänä Isän oikealla puolella (Hepr. 8:1,2).

Kristuksen ylösnousemus antoi ristille merkityksen, jota hämmentyneet opetuslapset eivät tajunneet perjantaina, jolloin Jeesus ristiinnaulittiin. Hänen ylösnousemuksensa muutti nuo miehet mahtavaksi voimaksi, joka muutti historian kulun. Ylösnousemuksesta - aina kiinteässä yhteydessä ristiinnaulitsemiseen - tuli heidän lähetystyönsä keskeinen totuus. He julistivat elävää, ristiinnaulittua Kristusta, joka oli voittanut pahan vallat. Tässä oli apostolien sanoman voima.

"Kristuksen ylösnousemus," kirjoittaa Philip Schaff, "on korostetusti koetin, josta riippuu kristinuskon totuudellisuus tai valheellisuus. Se on joko historian suurin ihme tai sitten historian suurin hämäys." *11 Wilbur M. Smith toteaa: "Kristuksen ylösnousemus on kristillisen uskon varsinainen linnake. Tämä oppi käänsi maailman ylösalaisin ensimmäisellä vuosisadalla, se kohotti kristinuskon ratkaisevasti juutalaisuuden ja Välimeren maailman pakanauskontojen yläpuolelle. Jos se sortuu, silloin täytyy lähes kaiken muunkin, mikä Herran Jeesuksen Kristuksen evankeliumissa on ainutlaatuista ja elintärkeää, sortua: 'Ellei Kristusta ole herätetty, teidän uskonne on pohjaa vailla' (1. Kor. 15:17)." *12

Kristuksen nykyinen palvelustoimi perustuu hänen kuolemaansa ja ylösnousemukseensa. Vaikka Golgatalla annettu sovitusuhri oli riittävä ja täydellinen, ilman ylösnousemusta meillä ei olisi vakuutusta siitä, että Kristus päätti menestyksellisesyti jumalallisen tehtävänsä maan päällä. Kristuksen ylösnousemus vahvisti, että haudan tuolla puolen on todellista elämää ja että Jumalan lupaus ikuisesta elämästä hänessä pitää paikkansa.

Kristuksen pelastavan palvelustyön tulokset

Kristuksen sovittava palvelustyö ei vaikuta ainoastaan ihmiskuntaan vaan koko maailmankaikkeuteen.

Sovitus kautta koko maailmankaikkeuden. Paavali paljastaa, miten valtava on Kristuksen pelastustyö seurakunnassa ja sen kautta: "Näin myös avaruuden henkivallat ja voimat tulevat seurakunnan välityksellä tuntemaan Jumalan viisauden kaikessa moninaisuudessaan" (Ef. 3:10). Hän esittää edelleen, että Jumala näki hyväksi Kristuksen välityksellä "tehdä sovinnon ja hänen ristinsä verellä vahvistaa rauhan kaiken kanssa, mitä on maan päällä ja taivaissa" (Kol. 1:20). Paavali paljasti tämän sovituksen hämmästyttävät tulokset: "Jeesuksen nimeä kunnioittaen on kaikkien polvistuttava, kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla, ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: 'Jeesus Kristus on Herra'" (Fil. 2:10,11).

Jumalan lain vahvistaminen. Kristuksen täydellinen sovitusuhri korosti Jumalan pyhän lain vanhurskautta eli hyvyyttä ja oikeudenmukaisuutta samoin kuin hänen armollisuuttaan. Kristuksen kuolema ja hänen maksamansa lunnaat tyydyttivät lain vaatimuksen (että synti oli rangaistava), samalla kun katuvat syntiset voitiin vanhurskauttaa hänen armonsa kautta. Paavali kirjoittaa: "Näin hän tuomitsi ihmisessä ihmisten synnin, jotta meissä, jotka elämme Hengen emmekä lihamme mukaista elämää, toteutuisi lain vaatima vanhurskaus" (Room. 8:3,4).

Vanhurskauttaminen. Sovitus astuu voimaan vasta sitten kun anteeksiantamus on otettu vastaan. Tuhlaajapoika sovitettiin isänsä kanssa kun hän vastaanotti isänsä rakkauden ja anteeksiantamuksen.

"Ne, jotka uskossa hyväksyvät Jumalan sovitusteon Kristuksessa ja jotka alistuvat hänen tahtoonsa, saavat Jumalalta vanhurskauttamisen verrattoman lahjan, jonka välitön seuraus on rauha Jumalan kanssa. Room. 5:1. Vanhurskautetut uskovat eivät enää ole Jumalan vihan vaan hänen suosionsa kohteena. Koska heillä on vapaa pääsy Jumalan valtaistuimelle Kristuksen kautta, he saavat Pyhän Hengen voiman murtaakseen ihmisten väliltä kaikki vihamielisyyden muurit, joiden vertauskuvana oli juutalaisten ja pakanoiden välinen vihamielisyys. Katso Ef. 2:14 - 16." *13

Pelastus tekojen perusteella mahdotonta. Jumalan sovitustyö paljastaa, miten mahdotonta on ihmisen yritys saavuttaa pelastusta lain tekojen avulla. Kun ihminen tajuaa Jumalan armon, se johtaa hänet vastaanottamaan sen vanhurskauden, joka on saatavissa uskossa Kristukseen. Anteeksiantamuksen kokemuksesta nouseva kiitollisuus tekee kuuliaisuudesta ilon. Silloin teot eivät ole pelastuksen perustusta vaan sen hedelmää.

Uusi suhde Jumalan kanssa. Kun ihminen kokee Jumalan armon, joka tarjoaa Kristuksen täydellisen kuuliaista elämää, hänen vanhurskauttaan ja hänen sovituskuolemaansa vapaana lahjana, tämä kokemus johtaa syvempään suhteeseen Jumalan kanssa. Kiitollisuus, ylistys ja ilo nousevat esiin, kuuliaisuus muuttuu mielihaluksi, Jumalan sanan tutkimisesta tulee ilo ja mieli avautuu Pyhän Hengen asunnoksi. Jumalan ja katuvan syntisen välille syntyy uusi suhde. Se on yhteyttä, joka perustuu rakkauteen eikä pelkoon tai velvollisuuteen (vrt. Joh.15:1 - 10).

Mitä enemmän ymmärrämme Jumalan armoa ristin valossa, sitä siunatummaksi tunnemme itsemme. Sama Pyhän Hengen voima, joka vaikutti Kristuksen ylösnousemuksessa, muuttaa elämäämme. Saamme kokea päivittäin voittoja synnistä.

Motivaatiota lähetystyöhön. Se hämmästyttävä rakkaus, joka ilmenee Jeesuksen Kristuksen välityksellä tapahtuvassa Jumalan sovitustyössä, antaa myös itsellemme motivaation jakaa evankeliumin hyvää sanomaa toisille. Kun olemme itse sen kokeneet, emme voi pitää salassa sitä tosiasiaa, että Jumala ei lue rikkomuksia niiden viaksi, jotka hyväksyvät Kristuksen uhrin syntien sovitukseksi. Silloin välitämme toisille evankeliumin liikuttavan kutsun: "Suostukaa sovintoon Jumalan kanssa. Kristukseen, joka oli puhdas synnistä, Jumala siirsi kaikki meidän syntimme, jotta me hänessä saisimme Jumalan vanhurskauden" (2. Kor. 5:20,21).

Lähdeviitteet:
1. George E. Ladd, A Theology of the New Testament (Grand Rapids, MI: Wm. B. Eerdmans, 1974), s. 453.
2. Perusteellisempi selvitys tästä raamatullisesta käsitteestä on kirjassa Seventh - day Adventists Answer Questions on Doctrine (Washington D.C.: Review and Herald, 1957), s. 341 - 355.
3. Vincent Taylor, The Cross of Christ (London: Macmillan, 1956), s. 88,89.
4. Hans K. LaRondelle, Kristus meidän pelastuksemme (Tampere: Kirjatoimi, 1989), s. 32.
5. Raoul Dederen, "Atoning Aspects in Christ's Death," kirjassa The Sanctuary and the Atonement, toim. Arnold V. Wallenkamph ja W. Richard Lesher (Washington, D.C.: Biblical Research Institute of the General Conference of Seventh - day Adventists, 1981), s. 295.
6. LaRondelle, mt. s. 33.
7. Emt. s. 33.
8. LaRondelle, mt. s. 35.
9. LaRondelle, mt. s. 37.
10. Ks. White, Kristuksen vertaukset (Tampere: Kirjatoimi, 1976) s. 231.
11. Philip Schaff, History of the Christian Church (Grand Rapids, MI: Wm. B. Eerdmans, 1962) osa 1, s. 173.
12. Wilbur M. Smith, "Twentieth - Century Scientists and the Resurrection of Christ" Christianity Today, 15.4.1957, s.22.
13. LaRondelle, mt. s. 40.

10 Pelastuskokemus

Perusopinkohtien sisällysluettelo