RAAMATTU JA SUNNUNTAI


"Taitavasti te teette tyhjäksi Jumalan käskyn, jotta voisitte noudattaa omia sääntöjänne." Mark. 7:9

Sapatin muutos sunnuntaille

Myytit uskotaan helposti totuutena, jos niitä on kerrottu jo pitkään. Hämähäkistä löytyy hyvä esimerkki. Noin 350 eKr. kreikkalainen filosofi Aristoteles luokitteli hämähäkit kuusijalkaisiksi. Seuraavien 2000 vuoden ajan hämähäkillä uskottiin olevan kuusi jalkaa. Kukaan ei edes vaivautunut laskemaan. Kuka nyt rohkenisi kyseenalaistaa arvostetun Aristoteleen? No, sitten ilmaantui Lamarck, etevä biologi ja luonnontieteilijä. Hän laski huolellisesti hämähäkin jalat. Ja arvaa kuinka monta jalkaa hän laski? Tasan kahdeksan! Vuosisatojen ajan totuutena opetettu myytti tuhoutui, koska Lamarck vaivautui laskemaan.

Voisiko olla, että kristilliseen kirkkoon on päässyt livahtamaan uskonnollinen myytti? Voisiko olla, että kyseessä on paljon tärkeämpi asia kuin kuusi- tai kahdeksanjalkainen hämähäkki? Miljoonat ihmiset käyvät jumalanpalveluksissa viikon ensimmäisenä päivänä uskoen sen olevan Raamatun sapatti. Edellinen linkki (lepopäivä), kertoo että lauantai on viikon seitsemäs päivä, oikea sapatti. Aivan kuten oppikirjat opettivat virheellisesti lähes 2000 vuoden ajan hämähäkeillä olevan kuusi jalkaa, samoin miljoonat ovat uskoneet sapattia koskevan myytin.

Raamattu kertoo, että Jumala on antanut meille erityisen päivän - sapatin päivän - jolloin me palvomme häntä ja muistamme hänen luomistekojaan. Raamattu kertoo, että sapatti ei ole mikä tahansa päivä, vaan viikon seitsemäs päivä (ks. lepopäivävalikko).

Mutta kun katselemme kristillistä maailmaa ympärillämme, huomamme, että suurin osa palvoo Jumalaa muuna päivänä kuin minkä Jumala itse erotti pyhäpäiväkseen. Miksi näin on? Muuttiko Jumala pyhäpäivän? Muuttiko joku muu sen? Miksi niin monet pitävät pyhäpäivänä jonkun muun päivän, esimerkiksi sunnuntain, kuin seitsemännen päivän sapatin? Yksikään Uuden testamentin kirjoittajista ei kerro sapatin päivän muuttamisesta. Jos niin tärkeä muutos olisi tapahtunut, siitä olisi tullut jokaisen Uuden testamentin kirjan pääartikkeli!

Sunnuntai, eli viikon ensimmäinen päivä, mainitaan Uudessa testamentissa vain muutaman kerran. Ensin siinä yhteydessä, kun naiset tulevat Jeesuksen haudalle (esim. Matt. 28:1). Tämä teksti ei anna mitään viitettä siihen, että jumalanpalveluspäivä olisi muutettu sapatilta sunnuntaille.

Seuraava maininta sunnuntaista löytyy tilanteesta, jossa Jeesus tulee opetuslasten luo.

"Samana päivänä, viikon ensimmäisenä, opetuslapset olivat illalla koolla lukittujen ovien takana, sillä he pelkäsivät juutalaisia. Yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän keskellään ja sanoi: "Rauha teille!" (Joh. 20:19) Jotkut opettavat, että tässä on viittaus ensimmäiseen sunnuntain jumalanpalvelukseen. Mutta tällaisesta teksti ei puhu mitään. Opetuslapset olivat peloissaan siitä mitä oli tapahtunut ja olivat siksi lukittujen ovien takana. He eivät vielä edes olleet varmoja siitä, onko Jeesus noussut kuolleista. Siksi he eivät voineet pitää jumalanpalvelusta hänen ylösnousemuksensa takia.

Seuraavaksi sunnuntai mainitaan Ap. t. 20:7: "Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä, kokoonnuimme murtamaan leipää. Paavali, jonka seuraavana päivänä oli määrä jatkaa matkaansa, puhui koolla oleville, ja puhe pitkittyi puoleen yöhön saakka." Jotkut ajattelevat, että tässä vietettiin sunnuntain jumalanpalvelusta, koska siinä vietettiin myös ehtoollista. Ensiksi, kyseessä oli lauantai-ilta sapatin jo loputtua (siis hyvin omituinen aika jumalanpalvelukseen). Toiseksi, jos tässä leivän murto luetaan ehtoolliseksi, niin alkuseurakunta mursi leipää joka päivä, ei vain jumalanpalveluksessa (Ap. t .2:46). Todellisuudessa, opetuslapset olivat kokoontuneet yhteen sen takia, koska Paavali oli lähdössä seuraavana päivänä, eli sunnuntaipäivänä matkaan. He siis pitivät Paavalin läksiäiskokousta, ei jumalanpalvelusta.

Viimeinen maininta sunnuntaista löytyy 1. Kor. 16:2: "Kunkin viikon ensimmäisenä päivänä pankoon jokainen teistä kotonaan jotakin talteen, säästäen menestymisensä mukaan, ettei keräyksiä tehtäisi vasta minun tultuani." Tässä Paavali antaa ohjeita Jerusalemin keräystä varten. Jotkut opettavat, että tässä on kyseessä jumalanpalveluksessa kerättävä kolehti, mutta teksti kertoo, että kukin laittaa kotonaan rahaa talteen. Jumalanpalveluksesta tai edes yhteisestä kokoontumisesta tuona päivänä ei puhuta mitään.

Yhteenvetona Uuden testamentin sunnuntain maininnoille voi sanoa, että mitkään näistä teksteistä ei anna minkäänlaista viitettä siihen, että apostolit olisivat muuttaneet lepopäivän sapatilta sunnuntaille ja ryhtyneet pitämään viikon ensimmäisenä päivänä jumalanpalveluksia.

Tutkijat tunnustavat, ettei Raamatusta löydy tukea sunnuntaille

Jumala ei ole muuttanut lakiaan, eikä kenelläkään ole oikeutta muuttaa Jumalan lakia! Tutkijat useista sunnuntaita pyhittävistä piireistä tunnustavat tämän.

Katolinen kardinaali James Gibbons kirjoitti aikoinaan:

"Voit lukea Raamatun ensimmäisestä Mooseksen kirjasta Ilmestyskirjaan asti, etkä löydä ainoatakaan riviä, jossa annettaisiin valtuudet sunnuntain pyhittämiselle. Raamattu vahvistaa lauantain uskonnollisen viettämisen."

 - The Faith of Our fathers, s. 111, 112.

Metodisti Clovis G. Chappell esittää saman asian sanoessaan: "Syy, miksi vietämme viikon ensimmäistä päivää seitsemännen sijaan, ei perustu siitä annetulle käskylle. Raamatusta saa turhaan etsiä lupaa muutokseen seitsemänneltä ensimmäiselle."

 - Ten Rules for Living, s. 61.

Raamatussa ei ole viitteitä siitä, että Kristus tai hänen opetuslapsensa olisivat pyhittäneet mitään muuta päivää tai olisivat saaneet ohjeita sen tekemiseen! Kuinka sunnuntain pyhittäminen sitten sai alkunsa?

Muutos sunnuntaille alkaa

Sokrates Scholasticus, 400-luvulla elänyt historioitsija kertoo: "Lähes kaikki kirkot maailmassa viettävät pyhää mysteeriä [Herran ehtoollista] sapattina joka viikko, mutta kuitenkin Aleksandrian ja Rooman kristityt ovat lakanneet tekemästä niin jonkun vanhan perinteen vuoksi."

 - Ecclesiastical History, siteerattu kirjasta C.B. Haynes, "From Sabbath to Sunday", s. 35.

Toiset historioitsijat mainitsevat, että monissa seurakuntaryhmissä vietettiin keskiajalla sapattia seitsemäntenä päivänä ja tästä kristittyjen käytännöstä on mainintoja modernilta aikakaudelta eri puolilta maailmaa. Mm. John Bunyan, joka vaikutti 1600 luvulla ja kirjoitti kuuluisan kirjansa Kristityn vaellus, vietti sapattia. Joten jotkut ovat kristittyjen parissa aina viettäneet sapattia halki kirkkohistorian.

Useat kirkkohistorioitsijat sijoittavat vähittäin tapahtuneen päivien muuttumisen alkukohdan vuosien 70 jKr. ja 135 jKr. välille. Vuosiluvut, jolloin kaksi katkeraa ja veristä juutalaisten kapinaa kukistettiin roomalaisten taholta. Roomalaisten kasvava vihamielisyys juutalaisia vastaan yhdistyneenä juutalaisten ja kristittyjen väliseen konfliktiin rohkaisi lukuisiin juutalaisvastaisiin kirjoituksiin, jotka puolestaan loivat vahvaa juutalaisvastaisuutta kaikkialla Rooman valtakunnassa. Kristityt eivät halunneet, että heidät samaistetaan juutalaisiin. Koska heitä sapatinviettämisen johdosta pidettiin helposti juutalaisina, monet kristityt alkoivat minimoida sapatinviettämisen velvoitteita.

"Vaikuttava määrä viittauksia näyttää osoittavan, että sunnuntain vietto aloitettiin tänä aikana pääsiäissunnuntaihin liittyen yrityksenä selventää Rooman viranomaisille kristittyjen eroa juutalaisista." Divine Rest for Human Restlesness, s. 237.

Tämä mielessä pitäen on helppo ymmärtää, miksi Rooman valtakunnan pääkaupungissa asuvat kristityt johtivat erottautumista sapatinvietosta. He olivat siellä, missä vihamielisyys oli voimakkainta! On erityisen ymmärrettävää, että he karttoivat roomalaisten halveksimaa sapatinviettoa sen valossa, että Rooman kirkko koostui pääasiassa pakanakäännynnäisistä.

On mielenkiintoista huomata, miten Paavali puhuttelee Rooman seurakuntaa: "Teille pakanuudesta kääntyneille sanon..." (Room. 11:13) Näillä hiljattain pakanuudesta kääntyneillä sapatinvietto ei ollut yhtä vankalla pohjalla kuin juutalaiskristityillä, jotka olivat aina viettäneet sapattia. Mutta miksi valittiin sunnuntai eikä jotain toista viikonpäivää? Se on hyvä kysymys! Rooman valtakunnan pakanat olivat olleet vuosikausia auringonpalvojia, jotka viettivät sunnuntaita auringon päivänä.

Rooman keisarit jopa esittelivät itsensä auringon jumalina ja painoivat auringonkuvan kolikoihin ja rakennuksiin ja vaativat alamaisiltaan palvontaa itselleen. Kirkko tahtoi hyötyä kompromissista pakanuuden kanssa. Kun kirkko omaksui joitakin pakanallisia tapoja, pakanat kääntyivät kristinuskoon nopeammin ja tunsivat olonsa kotoisemmaksi. Myös valtakunta hyötyi siitä, että alamaisia yhdisti yksi uskonto. Vuosisatojen ajan sunnuntaita vietettiin, ei pyhäpäivänä, vaan vapaapäivänä. Sitten molempia päiviä, sekä sapattia että sunnuntaita alettiin viettää pyhäpäivinä.

Roomalaiskatolisen kirkon julkaisussa nimeltä "Apostolic Constitutions", luvussa 23, sanotaan: "Kristityt eivät olleet ainoita, jotka tulivat välinpitämättömiksi ja alkoivat vähitellen tehdä myönnytyksiä uskonsa suhteen. Apostolisen seurakunnan puhtaus pysyi horjumattomana ja virheettömänä, mutta kun toisen ja kolmannen sukupolven kristityt ilmaantuivat, näemme todisteita kompromisseista ja luopumuksesta."

Tätä kompromisseihin ajautumista korosti ensimmäinen sunnuntailaki, jonka Rooman keisari Konstantinus sääti 7. maaliskuuta, 321 jKr. Kun Konstantinus oli vielä pakana, hän määräsi lailla: "Auringon kunnianarvoisana päivänä levätkööt kaikki kaupungeissa asuvat viranomaiset ja kansalaiset ja suljettakoot kaikki työpajat. Kuitenkin maaseudulla maanviljelyä harjoittavat saavat vapaasti ja laillisesti jatkaa toimiaan." - History of the Christian Church, 1902 ed., osa. 3, s. 380.

Seuraava askel sunnuntainvietolle oleellisena osana kristinuskoa, otettiin, kun Rooman seurakunta teki Laodikean konsiilissa (kirkolliskokouksessa) ensimmäisen sunnuntainviettoa koskevan uskonnollisen lain.

"Vuonna 325 Rooman paavi Sylvester I muutti viikon ensimmäisen päivän nimen kutsuen sitä Herran päiväksi." - Historia Ecclesiatica, s. 739.

Toisessa Laodikean konsiilissa, joka pidettiin vuonna 364, laadittiin seuraava laki: "Kristityt eivät saa elää kuten juutalaiset [pitää sapattia] ja laiskotella lauantaina... vaan heidän on tehtävä sinä päivänä työtä; mutta heidän on erityisesti kunnioitettava Herran päivää, ja kristittyinä, jos mahdollista, oltava työskentelemättä tuona päivänä."

 - A History of the Councils of the Church, osa 2, s. 316.

Tästä huolimatta kristityt viettivät sapattia 500-luvulla, sillä paavi Gregorius julisti: "Kuten antikristuksen profeetat, ne jotka väittävät, ettei työtä pitäisi tehdä seitsemäntenä päivänä." - The Law of Sunday, siteerattu C.B. Haynesin kirjassa "From Sabbath to Sunday", s. 43.

Raamattu ei ollut noina aikoina kaikkien saatavilla niin kuin nykyisin. Opeista kerrottiin suullisesti, kunnes maallikot tuskin pystyivät erottamaan, mikä on Raamatusta ja mikä perimätietoa. Ja useimmat eivät enää tunteneet totuutta sellaisena kuin Kristus ja opetuslapset sitä opettivat. Kului vuosisatoja, ja tuli protestanttinen uskonpuhdistus, joka kyseenalaisti rituaaleja ja perinteitä, jotka olivat syrjäyttäneet Jumalan sanan opetukset.

Uskonpuhdistuksen vaatimus oli: "Raamattu ja yksin Raamattu uskomme määrittäjänä." Monet, esimerkiksi Huss ja Hieronymus, maksoivat uskollisuudestaan Raamatulle joutumalla poltetuksi roviolla! 500-luvun jälkeen sapattitotuus oli lähes unohduksissa, peittyneenä vuosisatojen perinteiden alle. Harvat tutkivat tarkoin, mitä Raamattu opettaa. He vain hyväksyivät, mitä sukupolvelta toiselle oli opetettu, eivätkä kyseenalaistaneet, oliko se tarua vai totta. Asia ei muutu todeksi sillä, että siihen uskotaan pitkään.

Miten sapatti muutettiin? Seuraavassa lausuntoja katolisilta, joiden kirkko johti sapatin muuttamista sunnuntaille.

"Yli tuhat vuotta ennen protestanttien olemassaoloa katolinen kirkko, jumalallisen tehtävänsä nojalla, muutti päivän lauantailta sunnuntaille." - The Christian Sabbath, s. 16.

Kirjassa "The Convert's Catechism" (Käännynnäisen katekismus) sanotaan:

"Kysymys: Mikä päivä on sapatti?

Vastaus: Lauantai on sapatin päivä.

Kysymys: Miksi vietämme sunnuntaita lauantain sijaan?

Vastaus: ... koska katolinen kirkko siirsi lauantain juhlallisuuden sunnuntaille."

Tämän muutoksen teki Laodikean konsiili vuonna 336 jKr.

Miksi katolinen kirkko teki tällaisen muutoksen, jonka se myös myöntää avoimesti? Vastaus löytyy arvovallasta, jonka katolinen kirkko antaa perimätiedolle. Uskonpuhdistuksen alkuaikoina yksi suurimmista kiistakysymyksistä protestanttien ja katolisten välillä käytiin kirkon perimätiedon arvovallasta kirkossa. Kun Martti Luther julisti, että hänen täytyy seurata vain ja ainoastaan Raamattua, hän asettui vastustamaan monia katolisen kirkon instituutioita, jotka perustuivat täysin kirkon traditioon.

Itse asiassa Trenton konsiili kutsuttiin koolle päättämään, minkä kannan katolisen kirkon tulisi ottaa perimätiedon ja Raamatun suhteen. Lopulta päätös saatiin tehtyä. Seuraavassa tiivistelmä puheesta, joka muutti mielipiteet. H. H. Holtzman kirjoittaa: "Lopulta, päätöstilaisuuden alettua 18.1.1562 kaikki epäilyt laitettiin syrjään: Reggion arkkipiispa piti puheen, jossa hän avoimesti julisti, että kirkon traditio on Raamatun yläpuolella." - Canon and Tradition, s. 263.

Raamattu ei tue ajatusta, että kirkon opit perustuisivat perimätiedolle. Muistatko, mitä Jeesus kysyi aikansa uskonnollisilta johtajilta?

"Miksi te itse rikotte Jumalan käskyä perinnäissäännöillänne?" Ja Hän lisäsi: " Turhaan he minua palvelevat, kun opettavat oppejaan, ihmisten tekemiä käskyjä." (Matt. 15:3, 9)

Huomaatko, mistä on kysymys? Seuraammeko Kristusta ja Raamattua - vai ihmisten traditioita? Kyse ei ole vain päivistä ja numeroista. Kyse on siitä, kuka on herramme. Siitä on kyse! Onko Jeesus Kristus Herrasi - vai jonkun järjestön perinteet?

Tässä on jo lainattu useita luotettavia oppineita ja historiankirjoja, mutta sapatin muuttamisesta löytyy uudempiakin lausuntoja. Esimerkiksi seuraava lausunto: "Katolinen kirkko päätti, että sunnuntain tulisi olla kristittyjen jumalanpalveluspäivä ylösnousemuksen kunniaksi." - Karl Keating, Catholicism and Fundamentalism, 1988, s. 38.

Toinen lausunto, jonka tulisi pysäyttää meidät ajattelemaan, on katolisen kirkon omasta aikakausilehdestä; "The Saint Catherine Catholic Church Sentinel" , 21.5.1995, jossa sanotaan: "Ehkä rohkein asia, vallankumouksellisin kirkon tekemä muutos, tapahtui ensimmäisellä vuosisadalla. Pyhä päivä, sapatti, muutettiin lauantailta sunnuntaille... ei minkään Raamatusta löytyvän ohjeen perusteella, vaan kirkon oman vallantunnon pohjalta... Ihmisten, joiden mielestä Raamatun tulisi olla ainoa auktoriteetti, pitäisi loogisesti tulla seitsemännen päivän adventisteiksi ja pitää lauantaita pyhänä."

Raamatun ennustus muutoksesta

Danielin kirjan seitsemännen luvun profetiassa Jumala paljasti Danielille, että Dan. 7:21, 25 jakeissa mainittu "sarvi" ... pyrkii muuttamaan juhla-ajat ja lain." Tässä on ennustettu selvästi, että maallinen uskonnollinen valta yrittäisi muuttaa Jumalan lain. Vain yksi käsky kymmenestä puhuu ajasta - sapattikäsky. Rooman kirkko teki tämän. Mutta Jumala on yhä tänä päivänä sama kuin hän oli luodessaan taivaat ja maan, eikä hän ole muuttanut sitä, minkä hän Eedenissä asetti.

Raamattu on myös ennustanut, että ennen kuin maailman loppu tulee, niin Jumala tuo julki koko ihmiskunnalle, että hän on luoja ja pyytää näin ihmisiä kumartamaan häntä Luojana. Johannes näki Ilmestyskirjassa, kuinka tällainen sanoma tullaan julistamaan kaikkialle maailmaa (Ilm. 14:6,7). Sitten Johannes näki, näiden julistajien tuntomerkit: "Tässä kysytään pyhiltä kestävyyttä, niiltä jotka noudattavat Jumalan käskyjä ja uskovat Jeesukseen" (jae 12). Ja juuri 10 käskyn sydämessä, 4. käsky (Raamatun käskyjärjestyksen mukaan) pyytää viettämään sapattia Jumalan luomistyön kunniaksi.

On sanomattakin selvää, että ne joilla on Jeesuksen usko, pitävät myös hänen käskynsä rakkaudesta Jumalaan. Niin, Jumala pyytää meitä muistamaan häntä Luojanamme, kun pidämme hänen pyhäpäivänsä. Osoitamme uskollisuutemme hänelle tekemällä, mitä hän pyytää. Jos ihminen pitää ihmisen tekemää sapattia, hän noudattaa ihmisten perinteitä. Kun saamme selville Jumalan tahdon, seuraamme sitä iloiten. Jumalalla on jotakin sanottavaa ihmisten perinteistä: "... Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta sen sydän on kaukana minusta. Turhaan he minua palvelevat, kun opettavat oppejaan, ihmisten tekemiä käskyjä." (Mark. 7:6, 7)

Ja hän jatkoi: "Taitavasti te teette tyhjäksi Jumalan käskyn, jotta voisitte noudattaa omia sääntöjänne." (Mark. 7:9) Jeesus sanoi: "Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta sen sydän on kaukana minusta." Se on siis sydämen asia. Rakkauden asia. Raamattu sanoo: "Sitähän Jumalan rakastaminen on, että pidämme hänen käskynsä, eivätkä ne ole raskaita noudattaa." (1. Joh. 5:3)

Kun Jeesus oli opettamassa eräänä päivänä, Hän kertoi kuulijoilleen, että kaikki eivät pääse taivaaseen. Hän sanoi, että hedelmistään puu tunnetaan; hyvistä tai huonoista hedelmistä. Sitten hän sanoi: "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan.  Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon." (Matt. 7:21) Jeesus ei opeta tässä tekojen kautta pelastumista, vaan sitä, että hänen seuraajansa eivät tahdo tahallaan elää vastoin hänen ohjeitaan.

Raamattu vai traditio?

Kun uskova pyhittää sunnuntain tai ei mitään päivää, ja jos hänellä ei asiasta ole ollut parempaa tietoa, niin Jumala hyväksyy tämän, koska "Joka tietää, mitä on tehtävä, mutta ei tee, se syyllistyy syntiin." (Jaak. 4:17) Eli, vasta sitten, kun ihminen tietää, mikä on oikein myös lepopäivä kysymyksessä, eikä tahdo kuitenkaan sen mukaan ojentautua, syyllistyy tässä asiassa syntiin. Jaakob kirjoittaa vielä: "Sillä se, joka muuten kaikessa noudattaa lakia mutta rikkoo sitä yhdessä kohdassa, on syypää kaikilta kohdin." (Jaak. 2:10)

Jos siis tahdomme elää vastoin vain yhdenkin käskyn ohjeita, niin tämä kertoo sisimmästämme, miten me tahdomme suhtautua Jumalan antamiin ohjeisiin. Olemme kuin Eeva, joka mieluiten uskoi käärmettä ja omia käsityksiään, kuin Jumalan selvää ohjetta. Jos tällaiseen asenteeseen ei tule muutosta, niin me emme voi pelastua, vaikka kuinka uskoisimme Jeesukseen, sillä Jeesus sanoo: "Sillä, joka uskoo Poikaan, on ikuinen elämä, mutta joka ei tottele Poikaa, se ei pääse näkemään elämää, vaan Jumalan viha pysyy hänen yllään." (Joh. 3:36)

Jumala rakastaa syntistä, mutta jos tuo syntinen ei tahdo totella häntä, niin Jumala ei voi pelastaa tällaista ihmistä, koska hän tahtoo pitää synnistä kiinni. On eri asia olla vajavainen ja kompasteleva (niin kuin jokainen Jumalan lapsikin on, ja siksi vain armo on perustus), kuin tahtoa elää tahallaan Jumalan ohjeen vastaisesti.

Voidaan kysyä, että onko nyt yksi päivä niin tärkeä? Niin, oliko nyt yksi hedelmä niin tärkeä Eedenissä? Kyse ei ole pohjimmiltaan hedelmästä tai päivästä, vaan siitä, miten ihminen suhtautuu Luojansa ohjeisiin. Kyse on meidän asenteestamme.

Yhdellä puolella on totuus, toisella perinteet. Yhdellä puolella on Raamattu, toisella ihmisten opetukset. Yhdellä puolella on Jumalan käsky, toisella ihmisten laatimat opit. Yhdellä puolella on sapatti, toisella sunnuntai. Kyse ei ole päivästä - kyse on herruudesta.

Kuka on sinun Herrasi? Sinä osoitat sen elämäsi valinnoilla.