Tämän vuoden syksy on ollut yksinkertaisesti upea! Lämmin auringonpaiste on ilahduttanut meitä koko syyskuun, aurinko on maalannut puut kirkkaisiin väreihin, ja metsässä on hyvän marjasadon jälkeen sienestyksen aika. En yleensä pääse metsään kovin usein, joten käytän jokaisen tilaisuuden hyväkseni. Viime viikonloppuna, sapatin jumalanpalveluksen jälkeen Helsingissä, hyppäsin autoon ja ajoin Lohjalle kirkon mökille, jossa oli perjantaista lähtien ollut naisten kokous. Löysin sisaret istumassa pöydän ympärillä puhumassa siitä, mitä turvallisuus merkitsee kullekin heistä. Sisaret kertoivat huolensa ja toiveensa, ilonsa ja epäonnistumisensa ja rukoilivat sitten toistensa puolesta.
Kaikki, jotka olivat mökillä tuona viikonloppuna, kokivat iloa läheisestä yhteydestä toistensa kanssa ja Jumalan läsnäolosta ja johdatuksesta. Keskustelut jatkuivat saunassa, minkä välillä keskeytti virkistävä ja hauska uinti kauniissa järvessä. Sitten katselimme upeaa auringonlaskua, lauloimme ja kiitimme Herraa kaikista Hänen rakkautensa lahjoista ja nautimme yhdessä aterian. Tuleva yö oli niin tähtikirkas, että oli vaikea mennä nukkumaan, olisin halunnut katsoa taivasta loputtomiin!
Sunnuntaiaamuna heräsin tavalliseen tapaan aikaisin, ulkona oli vielä pimeää, mutta tähtitaivas oli jo sininen ja aamunkoitto oli alkamassa idässä. Hiljaisuus, rauha ja yhteys Herran kanssa tähän aikaan päivästä on vertaansa vailla! Aamun Zoom-rukouskokouksen jälkeen päätin mennä metsään, jotta en häiritsisi muiden unta.
Aurinko paistoi jo kirkkaasti ja ajattelin, että metsästä löytyisi todennäköisesti sieniä.
Kun kävelin polkua pitkin metsässä, näin kirkkaanvärisiä kärpässieniä oikealla ja vasemmalla ja kuljin niiden ohi. Mutta eräässä paikassa huomasin yhtäkkiä, että melkein kärpässienen vieressä oli herkkutatti! Ja useampi kuin yksi! Aloin tutkia tarkemmin muiden kärpässienien ympäriltä ja huomasin, että lähes joka kerta kärpässienien läheisyydestä löytyi erittäin hyviä syötäviä sieniä! Luulen, että kärpässienet pitävät samasta maaperästä kuin herkkutatit ja siksi ne kasvavat niiden lähellä niin usein.
Jos olisin kärpässienet nähdessäni sanonut: ”Tuo on huono metsä, siellä on ainoastaan kärpässieniä”, olisin tullut takaisin tyhjän ämpärin kanssa ja menettänyt ilon hyvästä saaliista.
Mutta minä jatkoin hyvien sienten etsimistä huolimatta kärpässienistä, jotka kirkkailla väreillään yrittivät vangita kaiken huomioni. Ja niinpä palasin takaisin mökille mukanani ämpärillinen herkkutatteja, kantarelleja ja suppilovahveroita.
Sienten lisäksi Herra antoi minulle tuona aamuna myös hengellisen opetuksen.
Metsä on kuin seurakunta, jossa kasvaa erilaisia ”sieniä”. On niitä, jotka ihmiset näkevät kaukaa, jotka näyttävät kirkkailta ja kauniilta, mutta ovat sisältä myrkyllisiä. Niiden tapaaminen kirkossa voi saada ihmisen päättelemään, että seurakunta on huono eikä sinne kannata mennä. Jotkut ihmiset tekevät niin, kun ovat tavanneet yhden tai jopa pari tällaista hengellistä ”kärpässientä”. ”Kärpässienet” aistivat hyvän maaperän, joten ne ovat kirkossa myös. Mutta aivan kuten metsässä, jos katsot hieman tarkemmin, aivan niiden vierestä löydät monia ihania, vilpittömiä, rakastavia, anteliaita, todellisia Jumalan lapsia.
Kun käännymme pois tai etäännymme yhteydestä veljiimme ja sisariimme tällaisten ”kärpässienten” takia, menetämme niin paljon Jumalan siunauksista ja ilosta, joita Hänellä on meille varattuna! Kun menemme kirkkoon, keneen kiinnitämme huomiomme? Pystymmekö näkemään ja arvostamaan nöyriä, huomaamattomia, mutta niin ihania ihmisiä yhteisössämme, seurakunnassamme?
Ajattelin rakkaita sisaria ja veljiä Lohjan seurakunnassamme, adventtikirkossa Suomessa, Ukrainassa, kaikkialla maailmassa. Millaisen ihmeellisen veljeyden Herra on antanut meille perustamalla seurakuntansa! Sydämeni on täynnä kiitollisuutta ja kunniaa Herralle.
Syntyi rukouskin: Rakas Herra, auta minua olemaan ”herkkutatti” niin, että ihmiset voivat saada iloa ja hyötyä minusta!
Teksti ja kuvat: Liia Kaitanen
Comments